Vierailija

Alunperin mun työttömyys on mun oma syy koska lähdin Postilta veke omasta tahdosta 2009, siitä saakka olen ollut työttömänä. Olen kierrellyt turhia työkkärin kursseja ja olen ollut kuntouttavassa työtoiminnassa ja palkkatuella. Valmistuin viime vuoden huhtikuussa merkonomiksi mutta ei ole kaupan alalla töitä. Tiedän etten tule koskaan merkonomin papereilla työllistymään, kunpa olisin tiennyt tämän ennen kun aloitin opinnot, olisin ennemmin valinnut sähköasentaja koulutuksen. Kun valmistuneiden nimet julkaistiin lehdessä oli niitä semmoset 200kpl noin, siihen kun lisätään vielä työttämänä olevat merkonomit, tradenomit ja maisterit on mun erittäin vaikeeta erottua massasta. Pelkästään joulukuun aikana laitoin hakemuksen 37 paikkaan ja pääsin 12 haastatteluun, mutta aina tulee haastattelun jälkeen sama vastaus etten ole hakemamme henkilö. Olen hakenut useaan eri koulutukseen valmistumisen jälkeen työkkärin sivujen kautta mutta työkkäri on estänyt sen koska olen juuri valmistunut ammattiin, eli työkkärin mielestä on vissiin järkevämpää pitää mut työttömänä kuin päästää opiskelemaan uutta tutkintoa. On tämä suomi sairas maa. No ajattelin hakee maaliskuussa ammattikorkeaan tradenomi linjalle, saa ainakin tuhlata 3,5v elämästään johonkin, ihan sama työllistynkö tuonkaan tutkinnon jälkeen. Olen ollut myös muutaman kuukauden ecamrekryssä mukana, mutta mitään apua siitä ei ole, työnantajia ei ole kiinnostanut tipan vertaa.

Ikää pian 35v.

Kommentit (2)

Vierailija

Ensinnäkin hyvä, että sinä olet kirjoittanut tänne, missä eläkeläiset ovat jo käyneet työelämän läpi. Ehkä olet hakemassa ideoita kokeneilta eläkeläisiltä.

Mene toki sähköasentaja kurssille Ammattikouluun, missä on eri linjoja. Suuri osa keskeyttää opiskelun kun työt ei kiinnosta.  Jos olet ahkera ja todella haluat 3-4 vuotta opiskella asentajaksi, niin voit perustaa oman firman ja työllistää monta asentajaa, onhan sinulla merkonomin koulutus.  Nykyään tarvitaan myös DHL ja pakettifirmoille työntekijöitä. Ei mikään estä sinua lähtemästä ulkomaille töihin, elämä olisi erilaista.

Toisaalta ihmettelen ettei sinua ole ohjattu vanhuspalveluihin opiskelemaan hoitajaksi.

Vierailija

Kiitos vastauksesta.

Kuljetusfirmoihin en voi mennä töihin koska mulla ei ole ajokorttia, enkä todellakaan ole maksamassa 1200e+ jostain ajokortista. Joo ajokortin saa nykyisin jo noin 1000e, mutta en ala ryhtymään moiseen ryöstelyyn. Ajokortin hinnat ovat pilvissä ja mun mielestä rikollista toimintaa.

En halua omaa yritystä koskaan, merkonomin tutkinnon aikana meillä oli pakollisia yritys kursseja 3kpl ja vihasin niitä ylikaiken. Sähköasentajaksi pääsee nykyisin 2v koulutuksella, mutta työkkäri kun ei puolla mun opiskelua se siinä juurikin junttaa vastaan. Miksi työtöntä ei päästetä opiskelemaan vaikka haluja olisi? Suomi on kyllä yksi maailman typerimmistä maista. Ei työkkäriä kiinnosta pitkäaikaistyöttömät, jos olet ollut pidempää kuin 2v työttömänä kuulut automaattisesti ö-kansioon ja työkkäri panostaa ennemmin muihin hakijoihin joissa on enemmän potentiaalia. Merkonomin papereilla en ole edes päässyt puhelinmyyjäksi, eli aikast heikosti menee. Merkonomin ja datanomin paperit on kyllä 2 maailman turhinta tutkintoa minkä voit opiskella, ainakaan vakituista duunia et tule koskaan saamaan, ainoastaan 10h/vko soppareihin haitaan tekijöitä mistä ei jää mitään käteen. Ja mun 12v työttömyyden aikana mulle ei ole tullut yhtään työtarjousta, ainoastaan kursseille pakotuksia on tullut mistä ei ole muuta kuin harmia pidemmän päälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat