"epäkiitollinen" jälkeläinen

Mitä neuvoksi , en tunne vanhaa äitiäni kohtaan laisinkaan rakkautta. Kaikki tai lähes kaikki, mitä hän sanoo ärsyttää ja provosoi minut pahalle tuulelle. Olemme viikottain tekemisissä. Voiko johtua siitä? Onko samoja kokemuksia? Auttaisiko yhteydenottojen vähentäminen?

Kommentit (2)

Vierailija

Minulla on nuorena ollut vähän samoja tuntemuksia äitiäni kohtaan. Mutta,  kasvoin kun sain oman perheen ja lapsia, myös opin hieman ymmärtämään häntä, en kuitenkaan sanoisi, että siinä rakkaudella olisi ollut mitään osuutta, vaan ainoastaan velvollisuus. Kun sitten äitini vanheni ja jäi yksin, niin minulle sisaruksista lankesi hänestä huolehtiminen, hyvinvoinnistaan ja asioidensa hoidosta. Viikottainen yhdessäolo sai hyvää aikaan ja kiinnyin häneen toisella tavalla kuin nuorena  ja opimme keskustelemaan ja meistä tuli läheisiä. Koskaan en äidilleni sanonut mitään nurjamielistä tai sopimatonta, se ei  ollut tapana, vaikenin, tai käänsin puheen johonkin mukavaan yhteiseen asiaan ja kuulumisiin. 

Aloittaja, jospa et tarkkailisi tuntemuksiasi vaan yrittäisit käyttäytyä hermostumatta. Yleensä äidit kuolevat ennen lapsiaan. Niin minullekin kävi, enkä olisi millään antanut häntä vielä pois melkein yhdeksänkymmenen iässäkään.

Vierailija

Ymmärrän oikein hyvin.

Itseään  kannattaa kuunnella. RAivo ja ärtymys omaa vanhempaa kohtaan kertoo jaksamisestasi. Omaa vanhempaa ei kannata  muutenkaan aliarvoida, etteivätkö hekin näkisi lähiomaisensa tunnetiloja.
Kävin saman keskustelun lääkärini kanssa, joka työssään näkee uuvahtaneita lähiomaisia hankalasti käyttäytyvien vanhempiensa vuoksi. Niinpä sain neuvon, että minimoin puhelut, vierailut ja auttamiset sellaiseksi, mikä sopii minulle parhaiten. 
Ensi alkuun syylisyys painoi, mutta nyt kun äitini ja minä olemme saaneet luotua yhteiset rutiinit seesteissä ilmapiirissä soitan äidille joka toinen päivä muutaman minuutin. Käyn moikkaamassa noin 10 minuuttia ja jos on asioita hoidettavana hoidan ne.  Minua ei enää ärsytä, eikä raivostuta, vaan jaksan sen ajan minkä äitiäni tapaan.
Koen hyvin tärkeäksi puhua omaisten jaksamisesta. Vaikka itse olen avoin ja rehellinen, puhun ongelmista ääneen, ei äitini halua avata välillämme vallitsevia ongelmia. Kunnioitan häntä siinä tahdossaan ja pidän huolen omasta tahdostani myöskin.
Siispä vähennä ja harvenna äitisi tapaamista. Suotta keräät raivoa ja pahaa mieltä sisuksiisi. Kyse on iäkkäiden vanhempien kanssa pitkäkestoisesta ja haastavasta suhteesta, jossa voi järkevästi annostella voimansa ja apunsa useammaksi vuodeksi. 
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat