Kenkäfriikki

Seuraa 
Liittynyt19.8.2015

Minulla oli vähän "luppoaikaa" ennen kuin treffaisin Mirkun Kampissa. Päätin sitten mennä "tappamaan" aikaani Anttilaan!
Hetken pyörittyäni löysin itseni ihme kumma KENKÄOSASTOLTA!
No, oli kenkää ja saapasta ja kaikki 40% ALE:lla! Katselin ymärilleni ja nappasin saappaat käteeni....ahaa...iso punainen rahi odotti sovittajaa. Ei muuta kuin ISTUMAAN!

Herrajumala, mikä rahi! Olenko todella niin painava, että painuin melkein lattiatasolle.
Vilkaisu ympärille...ei hätää, saapasta jalkaan ja vähän äkkiä!
Siinä sitä puhkuin toppatakki päällä ja yritin kuroa saappaan ja jalan välimatkaa kasaan. Sitten se iski, lihaskramppi, tuttuun paikkaan, kylkiluun alle!

*******, se tästä vielä puuttui....Yritin kiemurrella ylös, siis melkein lattiatasolta, toppatakki päällä ja entisillä polvinivelillä... ja mistään ei saanut tukea!

Kipuli oli melkoinen, pyöritin kaulahuivia auki, puhkuin edelleen ja totesin, että tässä sitä nyt ollaan.....Ehkä kierähtäisin ja konttaisin johonkin, jotta pääsisin ylös...Mutta, mutta....lähimaastossa oli vain kenkätelineviritelmiä. Saisin paljon tuhoa aikaan jos yrittäisin "operoida" itseäni pystyyn niihin tukeutuen. Mielikuvitukseni piirsi jo verkkokalvolleni kuvaa itsestäni suuren kenkämeren ympäröimänä ja minä sen kaiken alla! Antaa olla, nyt aivot työhön!

Olenhan mä ennekin ollut pohjalla ja sieltä ei ole kuin yksi tie, YLÖS!

Mielessä välähti, MIRKKU! Äkkiä viestiä, ja viesti meni näin: "Olen Anttilan kenkäosastolla...istun syvällä punaisella rahilla ja olen nyt sovittanut kaikki kengät mitä ympärilläni on...tule äkkiä vetämään minut ylös!"

Ihana tyttären saapui ja PELASTI minut...seuraavalla kerralla tsekkaan vähän tarkemmin mihin istun! En tykkää punaisista pehmeistä istuimista enää yhtään....

Mitä tästä voi oppia? Joskus tarvitsee "ystävän" tai minun tapauksessa tyttären apua päästäkseen YLÖS, pohjalta...vertauskuvallisesti!

Mutta kyllä meitä illalla nauratti ja sehän se on pääasia vaikka jaloista kaikki alkoi!

Kommentit (1)

Ilmatar
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Elettiin talviaikaa v. 1967 pienen pitäjän pienessä toimistossa. Pieni hiirulainen viihtyi samassa paikassa. Toiset tekivät siitä näköhavaintoja, silloin minä nousin tuolille ja mahdoin vain kiljua kädet silmillä.
Toimiston mies haki kaupasta hiirenloukun ja päätti pyydystää hiiren. Muistaakseni hiirtä jahdattiin useampana päivänä ja yhtä monta kertaa toiset kiusoittelivat minua miten milloinkin. "Varo, se on tuolisi alla!"
Sitten eräänä iltana olimme lähdössä pois töistä, kun mies sanoi: "Nyt laitan kyllä pyydyksen arkistoon yöksi." Niin teki ja aloimme pukea lämpimiä vaatteita lähteäksemme kotiin. Jokainen tuntui odottavan toistaan.
Minulla oli uudet, kauniin keskiruskeat, pitkävartiset nahkasaappaat ja tietenkin vähän tiukat. Vedin ja vedin saapasta jalkaani ja niin varpaat hujahtivat tiukan paikan ohi kohti kengän kärkeä.
Mitä kärjessä olikaan! Pieni pehmeä möykky! Aloin hyppiä, kiljua ja esittää yhdellä jalalla tanssia saadakseni kengän jalastani.
Tätä hetkeä työkaverit olivat jääneet odottamaan ja heillä oli hauskaa! Minulla oli kauhea tunne varpaiden alla, kun siinä vaiheessa luulin hiiren olevan elävän. Tosiasiassa hiiri oli pyydystetty jo päivällä ja joukon vauhkoimmalle järjestettiin pieni kosketus hiireen.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat