Kommentit (6)

Vierailija

Hyvä Ulla!
Luin artikkelinET lehdestä ja se kosketti minua syvästi.Pystyn hämärästi aavistamaan mitä olet kokenut.
Tässä oma tarinani.
Olen inkeriläisen äidin tytär ,ja olen syntynyt Saksassa työleirillä vuonna 1942 Saksalaiset piirittivät Leningradia ja ottivat äidin kodin haltuunsaInkerissä ja ajoivat perheen pois .Äitini jäi pakkotyöhön omaan kotiinsa saksalaisten piiaksi.
Siellä hän joutui raiskatuksi ja sen seurauksena synnyin minä.
Saksalaisilla oli pula työvoimasta ja inkeriläisiä vietiin maataloihin töihin Sinne lähti myös Äitini suureen kartanoon peltotöihin ja siellä synnyin minä.
Olimme siellä 2vuotta ja keväällä 44 tulimme Gottenlandilla Hankoon.Sieltä karanteenileirille Jokioisille mistä paikallisetihmiset hakivat meitä työvoimaksi.Minä äitini kanssa jouduin Nissilän taloon Ypäjälle.
En vaan ymmärtänyt miksi äiti halusi minusta eroon,joten hän luovutti minut kasvattilapseksi naapuriin joilla oli vaan yksi poika ja lisää ei ollut mahdollisuutta saada.Olin aika ymmälläni kun äiti kuitenkin asui lähellä eikä halunnut pitää minusta huolta Jouduin kuulemaan kaikenlaista syntyperästäni,Minulla oli myös hyviä ihmisiä ympärillä kuten alakoulun opettaja.Muistan aina miten kuiskaten kerrottiin että inkeriläisiä tullaan hakemaan ja viedään takaisin.Äiti lähti toiselle paikkakunnalle ja jätti minut.Itkin usein itseni uneen kun en ymmärtänyt miksi Joskus aikuisena kyselin asiaa niin hän vastasi että "Hän päätti että jos hänet viedään, niin minulla on mahdollisuus jäädä Vapaehtoisesti hän ei lähde"
Tämä on minun tarinani,mutta enopuoleni vaimon tarina on karu Hän oli Pohjanmaalla äitinsä kanssa ja siellä ollessa äiti kuoli Helvi oli 6vutias ja hänet palautettiin. Hän joutui orpokotiin jonnekkin venäjälle.Siellä hän unohti täysin suomenkielen. Kävi kuitenkin niin että aikuisena hän tutustui Enooni joka oli töissä leningraadissa ja he ovat onnellisesti aviossa ja asuvat Suomessa Mutta Suomenkielen hän oli niin tyystin unohtanut että se ei oikein suju vieläkään Eikö joku olisi voinut piilottaa tämän pienen orvon jonnekkin Mutta se oli se aika
Meistä kukaan joka on kokenut näitä traumoja ei niistä koskaan pääse Minulla meni monta vuosikymmentä kun oli pakko vaijeta.Näinä vuosina olen taistellut ja ajatellut Olen ollut Äidille katkera että miksi annoit minut pois,kunnes olen tajunnut vasta Äidin kuoleman jälkeen minkä uhrauksen hän on tehnyt En voi sitä hänelle enää sanoa hän on mennyt jo 15 vuotta sitten täältä murheen laaksosta. Nytkin tulee kyyneleet silmiin kun tätä kirjoitan
Rakas Ulla voin vaan hämärästi kuvitella sinun pelkosi ja tuskasi Olisi kovin mielenkiintoista tavata sinua ja vaihtaa ajatuksia kanssasi yhteystietoni Erna. Leskinen@luukku.com puh 0408291298

Vierailija

Todella koskettava on sinunkin elämäntarinasi. Toivottavasti saat Ullaan
yhteyden. Ehkä Et-lehti voisi auttaa siinä, voihan olla, ettei Ulla käy
näillä palstoilla. Kaikkea hyvää elämääsi.

Vierailija

En ole lukenut Ullan tarinaa Et-lehdestä.
Tämän luin ja olin hetken kädet ristissä hiljaa.
Ihmisellä on yksi lapsuus ja se voi olla tällainenkin. Hiljaisuudessani surulliset ajatukset kirjoittajan lapsuudesta.
Olkaamme me sodan jälkeen syntyneet niin monesta asiasta kiitolliset.
Tähän hetkeen toivon kirjoittajalle, että elämä suo antejaan, terveyttä, onnea ja iloa tuleviin päiviin. Ilmatar
.

Vierailija

Lainaus:

UIlan tarina kannattaa lukea, vaikka kirjaston lehdestä. Mielestäni
paras luku siinä lehdessä.

Kiitos, käyn lukemassa.

Vierailija

http://www.nettiet.fi/teemat/ajankohtaista/art6518-Inkerinsuomalaista-pi...

Inkeriläinen sotaorpo Ulla Antfolk, 76, pelkäsi koko lapsuutensa ajan palautusta Neuvostoliittoon. Häntä piiloteltiin eri puolilla Suomea. Oletko sinä inkerinsuomalainen? Kerro tarinasi!

Ulla Antfolkin ensimmäinen muistikuva sijoittuu jatkosodan alkuun Miehikkälään, pakolaisleirille.

Pakolaisleirille Ulla, tuolloin vielä nimeltään Unelma Kuparinen, oli tullut tätinsä kanssa sodan jaloista Inkerinmaalta.

Miehikkälän pakolaisleiriltä Ulla ja Kristiina matkustivat Lahteen. Kun he saapuivat siellä lastenkotiin, Kristiina katosi. Oliko Kristiina-tädin helpompi jättää pikkutyttö vieraisiin käsiin ilman hyvästejä? Olihan Kristiinalla tarpeeksi huolehtimista sodan jalkoihin syntyvässä lapsessaan. Ehkä hän halusi vain päästä nopeasti eestiläisen puolisonsa luo.

Ruth Hämeen-Anttila Helsingistä perheineen adoptoi Ullan.

– Junamatkalla Helsinkiin Ruth antoi minulle Elsa Beskowin kuvakirjan Pikku Putte mustikkametsässä. Se oli elämäni ensimmäinen junamatka ja elämäni ensimmäinen satu, Ulla liikuttuu.

Kotona uutta tulokasta odottivat adoptioisä, everstiluutnantti, Yrjö Hämeen-Anttila ja samanikäinen veli, Jyrki. Perheessä asui myös Ruthin äiti, iäkäs opettajatar ja edesmenneen papin rouva, Teresia Lindberg, jolla oli siteitä Inkerinmaalle.

Ullan 8-vuotispäivän jälkeen posti toi kohtalokkaan kirjeen. Stalin vaati, että kaikki Suomeen adoptoidut inkeriläislapset on palautettava Neuvostoliittoon. Perhe hankki tyttärelle uuden passin, johon hänen nimekseen kirjattiin Ulla Lindberg, Teresia-isoäidin mukaan.
Yrjö järjesti lapselleen piilopaikan hämeenlinnalaisperheestä.

Raskainta oli, ettei piiloon tuotu tyttö saanut kertoa totuutta itsestään.

Enää Ulla ei pelkää, mutta hän haluaisi tuntea jonkun, joka on kokenut saman kohtalon.

Lue Ullan koskettava tarina ET-lehdestä 20.

54 jäi palauttamatta

Syyskuussa 1944 Suomi solmi Neuvostoliiton kanssa välirauhansopimuksen, jonka 10. artiklassa Suomi sitoutui luovuttamaan Suomeen siirretyt noin 63 000 inkerinsuomalaista takaisin Neuvostoliittoon.

Palaaminen oli inkerinsuomalaisille vapaaehtoista, mutta neuvostojohtoinen Liittoutuneiden valvontakomissio taivutteli heitä siihen. Viranomaiset toimeenpanivat ainoastaan erikseen sovitun 332 inkeriläisen orpolapsen palautuksen.

Toimenpidettä perusteltiin sillä, ettei Suomen viranomaisilla ollut oikeutta päättää alaikäisten neuvostokansalaisten adoptoinnista. Tiettävästi 278 lasta palautettiin alkuperäiseen kotimaahansa, ja heidät sijoitettiin lastenkoteihin eripuolille Neuvostoliittoa. Ulla oli siis yksi 54 lapsesta, joita ei palautettu.

Kaikkiaan 87 prosenttia inkerinsuomalaisista palasi Neuvostoliittoon, mutta hekään eivät saaneet asettua synnyinseuduilleen.

Lisätietoja Kansallisarkiston Kotiin karkotettavaksi -hankkeen kotisivut http://www.narc.fi/Arkistolaitos/inkerilaissiirtolaiset/

Kerro oma tarinasi, inkerinsuomalainen!

Oletko inkerinsuomalainen ja joutunut piileskelemään lapsuudessasi, koska pelkäsit palautusta? Kerro tarinasi ET-lehdelle. Välitämme kirjeesi myös Ullalle. Lähetä postia osoitteeseen et-lehti@sanoma.com Merkitse aiheeksi ”Ulla”.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat