Elämän nälkä

Seuraa 
Liittynyt19.8.2015

Olen 62 vuotias, tunnen itseni aikuiseksi, en vielä vanhaksi. Vielä jalka nousee, vielä jaksan harrastaa, vielä riittää maailmassa tutkimista ja vielä on suunnaton elämän nälkä.
Olen kuitenkin monasti miettinyt millaista on elämä 10-30 vuoden kuluttua.
Entä sitten kun askel lyhentyy, näkö ja kuulo heikkenee , ystävät viereltä harvenee ja elämänpiiri kaventuu lähikauppaan ja apteekkiin.
Kaipaisikin mielipiteitä siitä,tapahtuuko luopuminen pikkuhiljaa ja luonnostaan , millainen mielen prosessi on vanheneminen, laantuuko tuo elämän nälkä iän karttuessa.

Kommentit (6)

Vierailija

Liikkenjohtajille esitetään monenlaisia menestymisen malleja. Monien perustelut ovat hiukan mystisiä, mutta on niissä ideaakin. Tämän on kertonut mm. aikanaan suuren yhtiön tunnettu pääjohtaja, joka työskentelee edelleen oppinsa mukaan. Se menee näin:

Elämä jakautuu monien ajattelijoiden mielestä sykleihin. Rudolf Steinerin filosofiassa elävät seitsemän vuoden mittaiset syklit, joihin tämäkin teoria perustuu. Ihmisen on työelämässä mietittävä työnsä lopettamista syklien tahdissa. Noin 49-vuotiaana on joko turvattava laskeutuminen aikanaan eläkkeelle ja sitä kautta mukavaan vanhuuteen. Näiden ihmisten menestyskäyrä kääntyy tässä vaiheessa laskuun, kun ihmeitä ei ole odotettavissa.

Jotkut toiset ymmärtävät samassa iässä (49-56), että viisain aika on alkamassa. Jos pystyvät, he toteuttavat elämänsä unelman käynnistämällä yritystoiminnan koko persoonallisuutensa voimalla. Kertojan mukaan tällaiset "elämäntapayritykset" ovat usein menestystarinoita. Tärkeintä on kuitenkin, että yrittäjän oma menestyskäyrä nousee hitaasti ja loputtomasti. No loputtomasti...?

Kaikki usko ei ole jumaluskoa.

Vierailija

Mielestäni luopuminen tapahtuu pikkuhiljaa ja luonnostaan. Voimien vähenemisen myötä se, mitä ennen pidit tärkeänä ja mistä nautit, menettää merkitystään. Tekemiset ja menemiset muutuvat pikemminkin rasitteiksi kuin mielekkäiksi. Ehkäpä tulee uusia pienempiä asioita joista nauttia.

Vierailija

Lainaus:

Mielestäni luopuminen tapahtuu pikkuhiljaa ja luonnostaan. Voimien vähenemisen myötä se, mitä ennen pidit tärkeänä ja mistä nautit, menettää merkitystään. Tekemiset ja menemiset muutuvat pikemminkin rasitteiksi kuin mielekkäiksi. Ehkäpä tulee uusia pienempiä asioita joista nauttia.

Kuinka vanhana aloit luovuttaa?

Vierailija

Lainaus:

Lainaus:

Mielestäni luopuminen tapahtuu pikkuhiljaa ja luonnostaan. Voimien vähenemisen myötä se, mitä ennen pidit tärkeänä ja mistä nautit, menettää merkitystään. Tekemiset ja menemiset muutuvat pikemminkin rasitteiksi kuin mielekkäiksi. Ehkäpä tulee uusia pienempiä asioita joista nauttia.

Kuinka vanhana aloit luovuttaa?

Ei sitä oikeastaan voi sanoa luovuttamiseksi, tavat vaan muuttuvat. En pidä niitä asioita ja harrastuksia enää kovin tärkeinä, jotka esim. kolmekymppisenä olivat päällimmäisenä. En silti koe, että luopuisin jostain, vaan mieli mukautuu aina elämäntilanteen mukaan.

Vierailija

Koko elämähän on vähitellen luopumista entisestä - ei ole kyse luovuttamisesta.

Juuri niin kuin anonyymi 16:12 kirjoittaa, kiinnostuksen kohteet muuttuvat,
ajatukset siitä mikä on tärkeintä elämässä muuttuvat, fyysiset voimavarat
vähenevät. Mutta, jos ei mistään ole valmis luopumaan, ei voi saada uusia
asioita tilalle, jos elämässä ei ole tilaa uudelle.

Vierailija

Elämä on suuri ihana lahja, kehomme myös! Jos tämän on oivaltanut vuosikymmenet sitten ja pitänyt fysiikasta, että hengellisestä minästä huolta, siitä seuraa vain hyvää.
Vaikka elämä on liikkuvaa, eli mielenkiinnon kohteet tulevat ja menevät, siis on osattava luopua, että voi tulla uutta tilalle.
Jos on onnea ja menestystä ja hyvät geenit kuin minulla, olen täydessä iskussa 70 kymppisenä, tai oikeastaan parempi oloinen kuin nuorempana, koska ymmärry on laajempi on tullut suvaitsevaisuutta ja elämän iloa, kärsivällisyyttä aivan toisin kuin keski-iässä esimerkiksi.
Toki ikäkriisejä on ollut tähän ikään jo monia, mutta ne vain selkeyttävät ajatusmaailmaa ja entistä selkeämmin tuo tietoisuutta elämän rajallisuudesta. Mutta sen kun ymmärtää ja hyväksyy, että täällä ei kukaan elä loputtomasti, vaan täältä on joskus lähdettävä ja jätettävä kaikki rakas ja kaikki muukin.
Tulee se elämännälkä, tahto ja halu elää nyt tässä, joka hetki tuntosarvet ojossa ottamaan vastaan kaiken mikä annetaan ja eteen tulee, sitä aukuistunutta ymmärrystä tietenkin käyttäen. Tsemppiä vaan kaikille pelottomille vanheneville elämännälkäisille.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat