Tunteiden sietokyky

Seuraa 
Liittynyt19.8.2015

Olen paljon miettinyt viimeaikoina tunteiden sietokykyä, siis siinä mielessä että miten ja millä eväin kestää itsessään ne tunteet mitkä ei-toivottuja?

Itse en ole äiti, mutta tiedän miten vaikeaa on kestää se että väistämättä omaa lastakin kohtaan on muitakin kun ns.rakkaus/hellyys-tunteita. Ammatti-ihmisethän pitävät terveenä merkkinä sitä että jo odotusaikana pystyy kohtaamaan itsessään ns.ristiriitaisetkin tunteet.

Eikö aikuisuutta ja vastuuntuntoa ole se että huonot tunteet uskaltaa tunnistaa ja kohdata mutta aikuisena ottaa sitten vastuun siitä miten toimii esim.lastaan kohtaan? Omalla äidilläni ei ollut kykyä/mahdollisuutta nähdä itsessään muuta kuin täysin hyvän äidin, uhrautujan ja milteipä pyhimyksen...ja siitä syntyi itseeni monya monta solmua joita olen hitaasti ja kivuliaasti aikuisuudessa aukonut.

Nykyään olen päässyt jo niin pitkälle itse tässä asiassa että en hätkähdä ja pelästy itsessäni sitäkään että esim.kissojamme kohtaan saatan toisinaan tuntea suurta vastenmielisyyttä ja jopa inhoa, tiedän että SIITÄ HUOLIMATTA olen niille riittävän hyvä, eikä siihen yltääkseen tarvitse kaiken aikaa tuntea rakkautta.

Olisi todella mukavaa kuulla jos joku olisi miettinyt näitä asioita ja joutunut kamppailemaan samojen ristiriitaisten tunteiden hallinnan kanssa. Esimerkiksi miten kestätte sen että omaa puolisoa välillä rakastaa ja välillä inhoaa, jos inhoaa?

Sivut

Kommentit (29)

Vierailija

Harvalla on rohkeutta näistä puhua. Ja ennen kasvatettiin jopa alistettiin tietynlaiseen "muottiin". Onneksi voimme koko ikämme opetella erilaisia asioita ja elämää. Jokainen varmaan tuntee joskus viha/rakkaus suhteen ristiriitaa. On ns. hyviä-ja huonoja päiviä. Monesti taitaa olla viisautta vaijeta ja käsitellä ensin tuntojaan itse. Kun on aika, niistä on hyvä puhua. Toki jos tuntee että on loukattu tai pahamieli näkyy, pitää se puhua/käsitellä. Nykyäänhän korostetaan aitoutta, olla oma itsensä ja jokaisella on sananvapaus. Myönteisen palautteen antaminen on parasta kannustinta. Arjen pienet teot ja kiitos ovat meille kaikille tärkeitä. Niitähän Säröinen saat varmasti kissoiltasikin vaihtelevasti. Voi onneksi eläimet ovat aitoja, ne eivät teeskentele, niiden seuraan voi luottaa. Silloin kun minulla tulee "kielteiset" tunteet esille pyrin niistä nykyään puhumaan ja laitan mielessäni listan huonoista ja hyvistä asioista ko. henkilön kanssa. Erilaisuus voi olla myös rikkaus, avoimmuus ja luottamus tärkeitä. Toisilta voi myös itse kysyä että mitä on tehnyt "väärin" jos mättää. Kukaan ei ole täydellinen, kaikki opimme "kantapään kautta". Opetelkaamme elämää nälkäisinä, jokapäivä voi oppia jotakin uutta.

Vierailija

Eihän se ole hyväksi padota niitä kielteisiäkään tunteita vuodesta toiseen, toisaalta tunteitaan pitää hallita.
Omalla kohdallani olen ajatellut niin että parempi olla ns.kärsivänä osapuolena kuin loukata toisen tunteita vaikkakin ne minua sattuttaisivatkin kipeästi.
Niin helppoahan se olisi tilaisuuden tullen antaa takaisin samalla mitalla, mutta kun ei se minun pirtaani oikein käy asetan näet itseni tuon vastapuolen asemaan ja mietin miten pahalta se minusta tuntuisikaan.
Toisaalta jossainhan se raja minunkin sietokyvylläni menee ja olenkin päättänyt tästä lähtien muuttua piirun verran itsekkäämmäksi muuttumatta silti ilkeäksi ja pahansuovaksi ns. "ystäviäni" kohtaan.
Niitä "ystäviäni" jotka aina tilaisuuden tullen ovat valmiita iskemään takaapäin ainoana päämääränään satuttaminen.

Vierailija

Lainaus:

Toisaalta jossainhan se raja minunkin sietokyvylläni menee ja olenkin päättänyt tästä lähtien muuttua piirun verran itsekkäämmäksi muuttumatta silti ilkeäksi ja pahansuovaksi ns. "ystäviäni" kohtaan.
Niitä "ystäviäni" jotka aina tilaisuuden tullen ovat valmiita iskemään takaapäin ainoana päämääränään satuttaminen.

Hei Sinä Anonyymi 22.01.2010 10:19

Aidossa, säilyttämisen arvoisessa ystävyydessähän molemmat osapuolet
hyväksyvät toisensa kaikkine vikoineen ja puutteineenkin.
Niitähän meillä jokaisella on, ei kukaan ole täydellinen. Täydellinen
luottamus ja yhdessä nauraminen ja itkeminen ovat hyvää tekeviä.

Kannattaisi varmaan lopettaa tuollaiset "ns. ystävyydet", olla sen verran "itsekäs".

Hyvää viikonloppua Sinulle t. Grandmother

Vierailija

No,niin.Moi vaan,tässähän tulee jo tutuksi näinkin;))
Totta on omalla kohdallani,että myönteiset tunteet sai paljastaa,mutta vihan tunteet padota ja siitä se myöhemmässä vaiheessa tulikin tulinen taisto itsensä kanssa,kunnes uskalsin suuttua....
Raivosin äidilleni ,joka kuoli,siis tästä on aikaa,vihdoinkin uskalsinn,olin raivoissani,että hän kuoli ja jätti minut ensin sidottouaan minut niin kiinni itseensä.Nyt rakastan häntä ja myös toisia kohtaan uskallan olla suoraan sanoen paljon aidompi.
Mutta toisaalta olen juuri täällä siksi,että olen jättänyt sellaiset ystävät ja ystäväperheet,joitten kanssa ei ole kuin ulkonaista jutusteltavaa.kaipaan pohdintaa,ja mieluimmin vähemmän hyviä todellisia ystäviä kuin "naama nykii"-tunnelmia.
Todellinen ystävä,mitä se sitten on.Ei muuta kuin aito ja välittävä.Vai kui?
Maryliina

Vierailija

Hei,teille kaikille. Mieheni kuoli helmikuussa aivan yllättäen. Niinpä täällä
nyt olen ihmeissäni kaikista niistä tunteista joita käyn läpi.Surun käännän
sisäänpäin,se saa tulla esille silloin kun olen yksin,en halua vetää siihen
mukaan muita.Olen kiukkuinenkin itelleni,minun han se piti ennen lähteä,
ei hänen.Kuitenkin ymmärrän itseäni,tiedän että pärjään tunteitteni kanssa,
ja että kaikki asiani on aina olleet kunnossa,kuitenkin huomaan että
koskaan et voi varautua,elämä on yllätyksiä täynnä.Kasvakaamme henkisesti
ottamaan elämä vastaan sellaisena kuin se tulee,olkaamme kirkas helmi
sukupolvien ketjussa,tai piristävä raita riepumatossa.

Vierailija

Tajusin viimeinkin sen että minun ei tarvitse sietää ihan mitä vain. Tajusin kaiken sen juonittelun ja panettelun ja hyväksikäytön joka verhoutui näennäisen ystävyyden taa. Tänään olen vapaa kaikesta tuosta voin elää omaa elämääni näyttelemättä alistumatta ja pokkuroimatta. Tänään tiedän että rakastan itseäni ja haluan tehdä itselleni pelkkää hyvää.

Vierailija

Neljä tyhjääkin tyhjempää kirjainta sana " Äiti".
Onhan minulla äiti mutta rakkaus puuttuu.
En ole saanut rakkautta enkä osaa sitä äidilleni antaa.
Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa sanotaa....
Onhan ne äidin lempilapset .. rakkaat.

Vierailija

Anonyymi 09.05.2010 21:49:
Tajusin viimeinkin sen että minun ei tarvitse sietää ihan mitä vain.
Tajusin kaiken sen juonittelun ja panettelun ja hyväksikäytön joka
verhoutui näennäisen ystävyyden taa. Tänään olen vapaa kaikesta
tuosta voin elää omaa elämääni näyttelemättä alistumatta ja pokkuroimatta.
Tänään tiedän että rakastan itseäni ja haluan tehdä itselleni pelkkää hyvää.

**************************************************************************************************
Hyvä Sinä!

Hyvä, että olet jättänyt turhat näennäisystävät pois.
Hehän vain ilmeisesti veivät sinun voimavarojasi.
Hyvä, että olet oppinut rakastamaan itseäsi.

Sinun omasta ainutkertaisesta elämästäsihän on kysymys,
sinulla on oikeus sanoa ei sellaisille "ns. ystäville" ja asioille,
joita et halua elämääsi. Ei tarvitse koettaa elää kenenkään
toisen mieliksi, toimi kaikessa niin kuin sisimmässäsi tunnet
oikeaksi.

Kaikkea hyvää Sinulle toivottaa Karpalo

Vierailija

Lainaus:

Neljä tyhjääkin tyhjempää kirjainta sana " Äiti".
Onhan minulla äiti mutta rakkaus puuttuu.
En ole saanut rakkautta enkä osaa sitä äidilleni antaa.
Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa sanotaa....
Onhan ne äidin lempilapset .. rakkaat.

Äitisi ei liene koskaan olisi halunut synnyttää sinua, jos olisi arvannut miten kiittämätön sinusta tulee aikuisena. Olet katkera ja kostonhimoinen. Sinun ei tarvitse apinoida äitiäsi. Kun on kyky rakastaa, elämä on huomattavasti onnellisempaa kuin raukkamaisella "hammas hampaasta" asenteella omaa äitiään kohtaan. Kasva aikuiseksi!

Vierailija

Samaa mieltä kanssanne. Sain muutama vuosi sitten neuvon "viisaalta mieheltä": ei sinun tarvitse olla sellaisen ihmisen lähellä, jonka luona on paha olla, voit itse valita. Joten nyt on ystäviä melko vähän mutta mieli sitäkin parempi. Jos joku tuppautuu ja tyrkyttää jotenkin itseään, on jotain muita tarkoituksia hänellä kuin ystäväksi pääseminen, yleensä uteliaisuus saada sellaisia asioita tietoonsa jotka ei hänelle mitenkään kuulu.

tmaria
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Lainaus:

Neljä tyhjääkin tyhjempää kirjainta sana " Äiti".
Onhan minulla äiti mutta rakkaus puuttuu.
En ole saanut rakkautta enkä osaa sitä äidilleni antaa.
Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa sanotaa....
Onhan ne äidin lempilapset .. rakkaat.

Äitisi ei liene koskaan olisi halunut synnyttää sinua, jos olisi arvannut miten kiittämätön sinusta tulee aikuisena. Olet katkera ja kostonhimoinen. Sinun ei tarvitse apinoida äitiäsi. Kun on kyky rakastaa, elämä on huomattavasti onnellisempaa kuin raukkamaisella "hammas hampaasta" asenteella omaa äitiään kohtaan. Kasva aikuiseksi!

[/quote]
=======================================
Heippa!

En näe asiaa ihan noin yksinkertaisena, mitä kommentoija kirjoittaa.
Oma äiti voi olla rakastamaton, ei tue, ei kannusta, ei halaa jne.jne
Vaikea siinä on rakkautta äitiään kohtaan
kehittää. En halua kirjoittaa tässä netissä kirjoittaa tämän enempää
vaikka sanottavaa olisi.

Täytyy vaan käsitellä asiat ja antaa anteeksi. Yritä ainakin.
Hänelläkin on ollut syynsä toimia niin, mutta se syy ei välttämättä ole
ollenkaan sinussa. Jos on katkeruutta tai kostonhimoa,mitä
mielestäni ei noin lyhyessä kirjoituksessa kylläkään näy, ne myöskin
pitää käsitellä itsestään pois mieltä kaivertamasta. Ne
vievät vain paljon energiaa.

Ja mehän emme tiedä elämästäsi kuin tuon muutaman lauseen verran.

Ja aikuiseksi kasvaminen tällaisessa asiassa on pitkä prosessi; ei pidä
tuomita kuitenkaan tietämättä asiaa tarkemmin.

tmaria

Vierailija

En ymmärrä kuinka ihminen voi vihata jotain toista koko elämänsä ajan, sisarukset asuivat naapureina vuosikymmeniä, koskaan eivät tervehtineet toisiaan. Samaa vihaa näkyy nyt nuoremmissa sukupolvissa, sisarukset eivät voi puhua toisilleen, ollaan niiiin pitkävihaisia. Ei ole ihme jos ilmenee masennusta ja muita oireita, kun on tuollaiset patoutumat sisällä. Eikö olisi helpompi selvittää asiat puhumalla, ei tarvitsisi pelätä sisaruksen näkemistä.
Eihän sitä sydänystävä tarvitse olla mutta edes tuttava jonka kanssa voi vaihtaa muutaman sanan tavattaessa.

Vierailija

Hei,olen ollut naimisissa saman miehen kanssa yli 40v. Viha ja rakkaus tunteet aina vaihtavat paikkaa. Joskus on sellainen tunne,ettei sietäs edes katsoa,tai keskustella yhdessä. Toisinaan ajattelee,että ei kukaan toinenkaan olisi parempi vaihtoehto. Mies on hiljaisempaa lajia mitä minä olen,vastakohdat sanotaan täydentävän toisiaan,joskus tuntuu että se ei pidä paikkaansa. Meillä on yksi lapsi ja me olemme yhden lapsen isovanhempia. Hellyyttä ,rakkautta ja huolenpitoa annetaan 10v.lapsenlapselle,unohtamatta tyttären perhettä. Nuorimies antaa vaihtelua kovasti meidän elämiseen,etenkin viikonloppuisin ja loman aikaan. Kirjoitat vihaavasi ajottain kissojasi,mutta kyllä ne ymmärtävät että rakastat niitä täydestä sydämestäsi. Hyvää kesän odotusta sinulle ja lemmikillesi!
T.iso-äiti

Vierailija

Jos saatte käsiin tämän päivän hesarin niin lukekaa kirjoitus seksuaalisen väkivallan kokeneen tarinaa.

tmaria kirjoitti hyvin, että aikuiseksi kasvaminen on pitkä prosessi.
Valitettavasti joillain jopa elinikäinen.
Rikoksen uhrin on vaikea antaa anteeksi ja kokea esim. oma äiti rakastettavaksi.

Ei tietenkään ole hyvä elää katkeruudessa ja kuluttaa itseään ja läheisiäänkin.

Niin kauan kun ei saa apua lapsuuden traumoihin niin tuska ja kärsimys kulkee monimuotoisena mukana.
Vasta kun on kasvokkain tapahtumien ja tunteiden kanssa voi vapautua ja olla armollinen lähimmäisiäänkin kohtaan.

Ei tällaisella palstalla kirjoitusten perusteella saa moittia ja tuomita.
Muutama lause ei kerro koko totuutta ihmisen/kirjoittajan sielunmaailmasta.

T. Paljon kokenut

Vierailija

Lainaus:

Lainaus:

Neljä tyhjääkin tyhjempää kirjainta sana " Äiti".
Onhan minulla äiti mutta rakkaus puuttuu.
En ole saanut rakkautta enkä osaa sitä äidilleni antaa.
Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa sanotaa....
Onhan ne äidin lempilapset .. rakkaat.

Äitisi ei liene koskaan olisi halunut synnyttää sinua, jos olisi arvannut miten kiittämätön sinusta tulee aikuisena. Olet katkera ja kostonhimoinen. Sinun ei tarvitse apinoida äitiäsi. Kun on kyky rakastaa, elämä on huomattavasti onnellisempaa kuin raukkamaisella "hammas hampaasta" asenteella omaa äitiään kohtaan. Kasva aikuiseksi!

Välttämättä ei ole kyse mistään kostonhimosta edellisen kirjoittajan kohdalla. Itse tunsin äitini taholta jonkinlaista kylmyyttä aina. Hän kyllä huolehti, että meillä lapsena oli aina ruokaa ja vaatettakin, mutta se oli vain kuin velvollisuuden täyttämistä. Myöhemmin kun hän syytti minua asioista joita en ollut tehnyt, sain sanottua, että minulla on ollut aina tunne, ettei hän ole koskaan hyväksynyt ja arvostanut mitään tekemisiäni, niin silloin hän alkoi haukkua minut lapsuudestani lähtien. Kuinka vastuullinen voi olla viisi vuotias insestin kohdalla? Äitini tiesi asian, eikä tehnyt mitään asian eteen, vaan piti minua syyllisenä siihen ja vihasi koko elämänsä minua. Että sellaista äidin rakkautta.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat