Pedofiilit pappeina

Kommentit (7)

Vierailija

Kyllä meilläkin noissa lahkouskoissa on tullut esille kaikenmoista mätää. Mutta ainahan on käytetty sitä uskoa jotenkin kulissina, koska eihän uskovaa ihmistä saa epäillä mistään vääryydestä. Olen tavannut joskus muutamia "hellareita" ja voin sanoa että en pahempaa kieroilua ja selkäänpuukottajaa ystäviään kohtaan en ole ennen kohdannut. Ulospäin esittivät niin hurskasta ja pyhää.
Tietenkään ei voi yleistää, sillä meistä kaikista ihmisistä löytyy joka junaan, niinkuin sanotaan. Mutta toivon mukaan järkikulta pysyy tallella eikä hurahda noiden lahkolaisten kelkkaan.
En ole koskaan lukenut luterilaisista papeista mitään pedofiili-uutisia.

Vierailija

Paavi josta tehdään pyhimys,joudutti eläkkeelle pääsyään kun tiesi että kohta taas tulee paljastuksia.Minun usko on ollut niin horjuvaa kun koko ajan tulee esille.Kyllä jokaisen järki sanoo että se on luonnotonta selipaatti kun mukamas on pappi.Samoin pystyy menee nukkuun täydellä vatsalla ja ympäri maailmaa perheet menettää lapsia nälkään.Kun ihmisille annettu taito että on keksinyt ehkäisyn niin kyllä pitäis auttaa eikä kieltää.Meidän lestaadio perheet saa niin paljon avustuksia uskon varjolla että siihenkin pitäis olla laki .Kotihoidon tuki tuli työssäkäyville äideille ,mutta kun sattu oleen oikea porukka vallassa tehtiin niin jotta kaikki saa tai ei pieni tuloinen sen pitää mennä töihin .taas vaan uskonvarjolla etuudet.bedofiilit,mun naapurissa pidettiin seuroja ja isä käytti tyttöjään hyväksi ,yks sairastu psyykkisesti pelkäskö että onko siskopuoli meni kyllä toisen kanssa avioon ennen kuin laps synty.Tähänkö raamattu opettaa uskovia.Entäs saarnaaja KOIVISTO miten julisti ja sitten tuli esiin kaapista .voi voi

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat