Ei kuole koskaan Rock`n Roll...

Seuraa 
Liittynyt19.8.2015

Muistan vielä kuin eilisen päivän kun kuulin radiosta ensimmäisen kerran Rolling Stonesin laulavan ja muistan kappaleenkin, se oli tuo this could be the last time....
Se sai aikaan hormoonimyrskyn, siitä alkoi minun murrosikäni, kapinavaiheeni ja itseni etsiminen.

Muistan senkin kun sielunsiskoni kanssa kuuntelimme matkaradiosta kun Rollarit soittivat Yyterissä. Olimme kerrassaan katkeria siitä että olimme väärässä paikassa väärään aikaan, Porissahan meidän olisi pitänyt olla.
Vanhemmat vain olivat sitä mieltä että nelitoistavuotiaat eivät huumejuhliin lähde.
Kaikenlisäksi radio rätisi ja pätki, sielunsiskoni isä oli unohtanut ostaa uudet patterit joten miesparka sai tuntea nahoissaan kahden turhautuneen teini-ikäisen raivon ja pettymyksen.
Silloin vannoimme että tälläistä ei totisesti tapahtuisi enää koskaan ja aikuisiällä olemmekin olleet jokaisessa yhtyeen suomen konsertissa mukana.

Kun tämä viimeisin maailmankiertue (jonka ounastelimme olevan myös se vihoviimeinen) ei tullutkaan suomeen niin alkoi elää ajatus lähteä Lontooseen Hyde Parkiin Crossfire kiertueen viimeiseen konserttiin.
Sanoista tekoihin, mummot Norwegianin kyytiin ja nokka kohti Lontoota.

Helteisessä Lontoossa oli odottava ja jännittynyt tunnelma, olihan brittihovin uusimman tulokkaan syntymäaika käsillä.
Veikkailtiin sukupuolta ja tulevaa nimeä, hotellimme respassa oltiin sitä mieltä että tulokas on tyttö ja nimeksi tulisi Diana.
Harminpaikka ettei synnytys tapahtunut ajallaan, olisi ollut mukava olla mukana juhlahumussa ja myöhemmin muistella että olinhan siellä minäkin...

Lauantai-iltana Hyde Parkiin alkoi virrata kaiken ikäistä väkeä, yllättävää oli nuorison suuri määrä, rokki puhuttelee kaiken ikäisiä.
Yleisöä oli niin paljon että meidän Olympia stadionimme tuntui hyvin vaatimattomalta konserttipaikalta.
Myöskin turvatarkastus oli tiukka, ei toivoakaan että mitään kiellettyä olisi saanut salakuljetettua sisään.
Esiintymislava on aina ollut spektaakkelimainen eikä se tuottanut pettymystä tälläkään kertaa.
Viidakkoteemainen rakennelma suurine screeneineen ja tietysti tuo silta jota pitkin Mick Jagger pääsisi yleisömeren sydämeen.

Kun ensimmäiset soinnut Start me upista räjähti ilmoille, räjähti myöskin yleisö.
Ja tuo pääpaviaani perintöprinsseineen piti meitä otteessaan loppuun saakka, olimme valmiit syöttämään heille sen viimeisimmänkin banaanimme.
Pillikinttuinen langanlaiha Jagger on hyväkuntoinen ja ketterä ikäisekseen, puhumattakaan Keith Richardista joka pitäisi kaiken järjen mukaan olla kuollut jo aikapäiviä sitten.
Kuitenkin, ikä alkoi jo näkyä, ehkä se yhtyeen kaikista terävin kärki oli jo taittumassa ja varmasti takana oleva pitkä kiertuekin vaati jo veronsa.
Olimme onnistuneet hivuttautumaan siihen aivan sillan viereen ja kun Mick Jagger hyppeli kukonaskelillaan ohitsemme niin aivan varmasti hän huomasi minut ja katsoi suoraan minuun.
Aivan varmasti, vaikka sielunsiskoni väittää että hän oli juuri se Jaggerin katseen kohde...

Last timea ei illan aikana kuulunut mutta kun viimeinen sointu Satisfactionista hiipui Lontoon yöhön oli mieleni haikea.
Niin nopeasti meni nuoruus ja elämän aktiiviset vuodet, edessä on hyvällä onnella vielä ehkä parikymmentä vuotta.
Mutta se on lohdullista että vaikka meistä aika jättää niin musiikki jää, EI kuole koskaan Rock`n Roll....

Kommentit (4)

Vierailija

Mökinmuori, kiitos hienosta matkakertomuksesta ja muisteluista.
Toihan se nuoruusmuistoja mieleen minullekin :)

Maria

lisäys: nyt on kuitenkin aika toinen ja musiikkimaku on ollut
erilainen liki neljäkymmentä vuotta :-)

Vierailija

Ja Yyterin konsertin vuosi oli 1965, ilman herraGuuklelta kysymättä

Siellä oltiin, muistan mökinmuorin eturivissä kirkumassa, tai sitten en...
Kiitos muistelosta.
Lm

Vierailija

Ei kait rock kuole mutta mites käy rokkimummoille???
Itse olen siirtynyt rocklinjalta jo ajat sitten klassiselle puolelle. Eli aika aikaa kutakin.... joskaan nyt en ole edes ikinä ollut rokkareiden suuri ihailija. Aikoinaan esim. Cliff Richard oli ihannoimani esiintyjä.

Vierailija

Lainaus:

Ei kait rock kuole mutta mites käy rokkimummoille???
Itse olen siirtynyt rocklinjalta jo ajat sitten klassiselle puolelle. Eli aika aikaa kutakin.... joskaan nyt en ole edes ikinä ollut rokkareiden suuri ihailija. Aikoinaan esim. Cliff Richard oli ihannoimani esiintyjä.

Kaikki mummot häviää aikanaan niin rokkimummot kuin muutkin mummot...
Rokki ei sulje pois muita musiikinmuotoja, ainakaan minun kohdallani.
Rokki kulkee rinnakkain ja käsi kädessä klassisen kanssa, ainoastaan Jazz on jäänyt jälkeen kompuroimaan.
Mielestäni kaikkiruokaisuus musiikissakin on avartavaa.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat