Syksyn tulo

Vierailija

Miten reagoitte syksyn tuloon, kun illat alkavet pimentyä, sää viilenee? Onko vuodenaika toivottu vai kenties raskas jollain tapaa?
Tänä aamuna tuntui ensimmäisen kerran syksyn läheisyys konkreettisesti.

Sivut

Kommentit (31)

Vierailija

Odotettu on, kovasti odotettu. Herään syksyn tullen henkiin ja alan elää! Kyllä nytkin jo nautin siitä kun illat ja yöt pimenevät ja aamuisin on ihanan raikasta käydä lenkillä tai kävellä töihin. Eilinen iltapäivä tosin oli pettymys, kun aurinko porotti kuumasti kirkkaalta taivaalta enkä ollut varautunut töihin autokyydillä - kyllä oli käveleminen tuskaa.

IHANA syksy!

Vierailija

Olen auttamattomasti syysihminen. Tämä elokuu on kuitenkin minulle vielä kesää, vaikkakin sellaista laskeutumisen aikaa tulevaan syksyyn. Ja syyskuussahan se syksy vasta oikeasti tuleekin, ja sitä sitten kestää, välillä turhan pitkäänkin. Eli vuodenaikojen vaihtelut ovat tärkeitä. Ei sitä syksyäkään ikuisesti jaksa elää, vaikka se hyvä vuodenaika onkin. Eli ollaan vielä kesätunnelmissa. Minä ainakin.

valone
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Kesä on vielä täyttä, vaikka kallistuukin jos lähemmäksi syksyä. Puut ovat vielä täydellisesti lehdessä ja nurmet vihreinä.

Omenapuista voi lukea luonnostaan, että syksy on kuitenkin lähellä, omenat alkavat kypsyä ja puutarha tuoksuu.
Tuo tuoksu valtaa aistit kun sekoittelen kattilassa omenasoseen valmistumista.

Syksyn lapsena myös rakastan syksyä, kun ilma on kirpeän viileä, se on kuin hengittäisi jotakin voima-aineita keuhkoihinsa. Parasta on se kohta syksystä kun maa on jo täynnänsä värikkäitä syksyn lehtiä ja aurinko vieläkin, joskin kalpeana antaa valoaan.

Vierailija

Rakastan usvaisia kalastusretkiä
syksyistä sienimetsää
karpalosuon tuoksua
ja värikylläistä ruskaa.

Es

Vierailija

Syksyn sateet, kylmyys ja pimeys eivät ole kivoja mielestäni. Keväällä ja kesällä kun on valoisaa pitkään sekä aamusta että illasta, ihminen on pirteämpi ja jaksaa valvoakin pitempään.
Masennustaipuvaiset ihmiset nauttivat syksystä ja talvesta, pääsevät ikäänkuin piiloon pimeyden turvin. Itse olen masennustaipuvainen vaan aktiivinen aina.
Tälläkin hetkellä on todella pimeää, sataa jos ei koko aikaa, niin kuuro kuuron perään.
Ilmastonmuutos on faktaa Suomessakin. Muistan kuinka vuosia sitten, taitaa olla jo ainakin vuosikymmen sitten, kun elokuu oli ihana kuukausi kuulaine, samettisine iltoineen. Eikä kesätkään aiemmin olleet paahtavan kuumia eikä kosteita. Nythgän on aina todella inhottavan kosteaa.

Vierailija

Syksy on minulle vuoden paras aika.
Päivät lyhenevät ja pimeä laskeutuu aina vain aikaisemmin.
Sieni ja puolukkaretket värikkäässä metsässä tuovat luxusta elämään, ja mikä onkaan herkullisenpaa kuin soossi tuoreista sienistä tai pehmeä vispipuuro juuri poimituista puolukoista, oikeaa superfoodia.
Säilöminen ja hilloaminen tuottaa minulle mielihyvää, liekö geeniperintöa ajalta jolloin elimme vielä keräilytaloudessa.

Sitten ne ihanat, synkät myrsky-yöt.
Istua saunan jälkeen terassilla ja kuunnella kuinka laineet loiskivat rantakivikkoon.
Syksyllä on aikaa lukea.
Lojua kirjan kanssa sohvalla takkatulen äärellä sateen ropistessa kattoon ja tuulen tuivertaessa nurkissa.

Eräs unelmistani onkin viettää yksin syksyinen myrskyviikko pienessä mökissä ulkosaariston puuttomalla ulkoluodolla kuunnellen meren sinfoniaa.
Lienenkö ollut jossain edellisessä elämässäni majakanvartija.

Kuvan syysleimut hohtavat ja levittävät voimakasta tuoksuaan syyshämärässä.

Vierailija

Sateet, kylmyys ja pimeys eivät ole kivoja.
Masennustaipuvainen ihminen nauttii syksystä ja talvesta, kun voi vain tujotelle omaan napaansa.
Tällä hetkellä on todella pimeää ja sataa, muistan kuinka oli mennä vuosina aina aurinkoista. Nyt vaan sataa ja on vaan muisto siitä mitä oli kesät ennen, mikään ei ole kuin silloin. Nytkin on aina todella inhottavan kosteaa. Kumisaappaatkin on puhki ja sateensuoja hukku lammikkoon.
Eikä jaksa enää istuakaan kun toi selkäki väsyy.nim. takaliston valitus

Vierailija

Tuntuu niin ihanalta, kun taivas selkeni pikkasen täällä ainakin. Ennen pientä ukkoskuuroa oli todella pimeätä, mustaa. Vaihtelevaa syyssäätä, vaikka elokuu on yleensä vielä kesäkuukausi ainakin täällä etelärannikolla. Kait se aurinko vielä joskus paistaa.

Vierailija

Oli todella pimeää, vettä tuli taivaan täydeltä ja katuojat juoksi ihan kilpaa.
Syyssäästä ei ole tietoakaan, kun kesäsateita tulee aurinkorannikoiden malliin.
Kyllä se köyhälle paistaa siinä missä meille varakkaillekin, jotta silleen.
nim. kartanon tyttö

Vierailija

Saatan olla ehkä jopa masennustaipuvainen tai ainakin nostalgikko herkistelijä ja rakastan syksyä, MUTTA: en tosiaankaan ala tuojottaa omaan napaani tai käperry mihinkään vaan syksy antaa energiaa ja voimaa ryhtyä ihan mihin tahansa, on kuin saisi syyssateiden ja myrskyjen myötä ison piristysruiskeen. Nautin ulkoilusta tihkusateessa värikkäiden lehtien seassa, eikä suurempikaan sade harmita kun en ole sokerista. Näin tämä vaan menee. ja mitä pidempään saa olla ilman lunta, aina parempi. Lumi valaiseen liikaa ja pilaa ihanan pimeyden.

Vierailija

Kuulakas alkusyksy on hyvää aikaa, mutta se pimeys ja loska jotka tulevat loka-marraskuussa niin ei kyllä mieltä ilahduta. Jos saisi mennä talviunille niinkuin karhu, niin mielelläni kömpisin pehmoiseen pesään ja heräisin vasta kun kevätaurinko paistaa. Tämä on tietenkin toiveajattelua, ei muuta kun hyvien kirjojen ja harrastusten pariin niin ei se pimeyskään liene mikään mörkö. Olen myös huomannut, että D-vitamiini virkistää pimeään vuodenaikaan.

Vierailija

Nyt on vielä täysi kesä enkä ajattele ollenkaan syksyä tähän aikaan. Elän tätä päivää ja nautin kesästä niin kauan kuin sitä on. Syksyä mietin, kun se on ajankohtaista.

Vierailija

Minun mielestäni ollaan jo syksyssä, ehkä toiveajattelua sekin ;). Nautin jokaisesta päivästä jolloin aurinko ei enää paahda.

Vierailija

Syksy on mieluinen vuodenaika minulle. Vaikka luonto alkaa kuolla niin ihminen virkistyy kun kaikki muu herää eloon. Esm. uudet harrastuskurssit ja uusi lukuvuosi .

Vierailija

Minä myös olen syysihminen ja alan vähitellen herätä henkiin kesän raskaimpien helteiden mentyä. Nautin tavattomasti näistä hämärtyvistä illoista ja keskiyön pimeydestä. Uni on syvempää, virkistävämpää ja on ihana herätä raikkaaseen aamuun.
Tuntuu aina syksyisin kuin pari kiloa tippuisi painosta ihan itsestään, kun kesäkuumalla taas tuntuu turvonneelta ja uupuneelta.Nyt jaksaa tehdä kävelylenkkejä ja liikunta on kerrassaan piristävää. Syksyn edetessä ruskaksi, on lenkeillä myös silmäniloa runsaasti kun puut vaihtaa väriään.

Käsityöt on ihana aloittaa jo nyt elokuussa, neuleetkin luistaa viileämmällä kelillä mahtavasti ja ideoita kumpuaa, kun jaksaa ajatella paremmin.
Nyt on kypsän loppukesän tunne, syksy lipuu vähitellen lähemmäksi.

Tiedän kyllä että kesäihmisiä on paljon, esim. mieheni on kesän ja auringon ihailija ja motkottaa syksyn lähentymisestä joka päivä.

Minusta on hyvä että vuodenajat vaihtuvat, jokainen saa vuorollaan nauttia tykkäämästään kelistä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat