Itä-Uudenmaan helmiä

Vierailija

Teimme viikonloppuna retken itäiselle Uudellemaalle, jossa on paljon ruotsinkelistä asutusta.
Mustion linnassa kävimme, osallistuimme linnan kierrokselle erittäin asiantuntevan ja myös huumorintajuisen oppaan johdolla.
Lauantaina sää todella suosi, oli lämmintä ja aurinkoista koko päivän.
Linnan puisto on upea, vettä ympärillä, laajassa puistossa on runsaasti erilaisia lehtipuita, myös harvinaisuuksia.
Ihastuttavin löytö oli ehkä "lummereitti" eli lammessa kasvaa tavanomaisten valkoisten lumpeiden lisäksi myös Suomessa harvinaisia vaaleanpunaisia lumpeita. Lampeen oli rakennettu ponttoonisilta ,joten lumpeita pääsi ihastelemaan lähietäisyydeltä kävellen pitkin lammen rantaa.
Linnan ympäristöstä huokui rauhallisuus, alue on aika iso eikä häiritsevää liikennettä ole lähellä.
Suosittelen paikkaa esim. viikonlopun virkistysreissun kohteeksi.
Fiskars on tuttu jokakesäisiltä retkiltä sinne.
Lauantaina oli paikallisten tuotteiden myyntipäivä alueella. Myyjiä näytti olevan myös kauempaa eli Vaasan seudulta saakka. Tyrnituotteita oli heillä tarjolla.
Fiskarsissa on useampia mahdollisuuksia myös ruokailuun. Hintaa toki on koska kilpailu on pientä.
Kahvila Antiquessa syötiin lohikeittoa (oli ainoa ruoka sinä päivänä) ja jälkiruoaksi kahvi ja ihanat, tuoreet kakkupalat! Paikan päällä valmistettuja molemmat.
Ajettiin myös muiden nähtävyyksien eli ruukkialueiden läpi.
Osa seudun kohteista on avoinna elokuun loppuun (etenkin näyttelyt), osa taas syyskuun loppuun tai lokakuulle.

Kommentit (1)

Vierailija

Lainaus:

Pieni lapsus:
Otsikon täytyy tietysti olla Länsi-Uudenmaan helmiä.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat