Vesilinnustajat

Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Joko on käyty sorsametsällä, itseltäni tämä jalo harrastus on jäänyt kunnon laskettua sille tasolle, ettei ole mielekästä enää lähteä mihkään rämpimään aseenikin olen myynyt suvun nuoremmalle väelle!

Kommentit (9)

Vierailija

Tiedoksi: suurin osa kirjoittajista on naispuolisia henkilöitä ja uskon etteivät ole ikinä linnustaneet.

Herbertti
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Lainaus:

Tiedoksi: suurin osa kirjoittajista on naispuolisia henkilöitä ja uskon etteivät ole ikinä linnustaneet.

Veljeni vaimo ainakin metsästää, oletko joku muumio, maailma muuttuu eskoseni!

Herbertti
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Ovat lähdössä asuntovaunulla Norjaan metsästämään, pyysivät minua vaunuvahdidksi sitä varten on kuulemma haulikkokin olemsassa, vaikkei siihen kantolupaa itselläni ole saan rosvoja sillä säikäyttää.

samettiruusu
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Moi Herbetti!

Tarrauduin tähän aiheeseen sen tähden,koska se on mielenkiintoinen kuin yleensäkin metsästäminen.
Itse en metsästele,mutta metsästäjän vaimona olen ollut 45 vuotta ja olen edelleenkin.
Mieheni ei enää käy sorsametsällä,mutta kaksi poikaani ja vävypoika mehtäävät mielellään vesilintuja kuin muutakin riistaa.
Elikkä summasummaarum,joka syksy valmistan vesilintupaistin ainakin isänpäivänä kaikille.-On maittavaa...

Kerronpa seuraavanlaisen tosijutun:
19.08.1971 tulin esikoispoikani kanssa synnytyslaitokselta.Seuraavana yönä klo 24.00 alkaisi sorsanmetsästys.Siippani kysyi:Voinko lähteä sorsametsälle?-Vastasin-saat itse päättää!-Hän lähti,enkä minä 22v.vaimo ottanut siitä hernettä nenään.

Yhden ehdon olen vesilintujen metsästämiselle asettanut:Mökkimme rannasta niitä ei ammuta!

Juu se on ollut vielä niitä aikoja kun metsästys alkoi yöllä nykyisin se alkaa 20.8 klo: 12:00 ehkä näin tehtiin turvallisuus syistä, omat lapseni ei innostuneet metsästyksestä mutta veljeni porukka uppoutui harrasteeseen täysin no se on heidän asiansa.

Vierailija

Minä olen kieltänyt sorsastuksen ja kaikenlaisen muunkin metsästyksen maillani.
Hyvin ovat sitä kunnioittaneet, vain kerran olen yllättänyt sorsastajan torrakko olalla.
En ole laisinkaan ylpeä siitä tekstistä jota suustani ilmoille päästin ja sorsastajakin yllättyi kun tälläinen vanha kurppa huutaa kuin sumuruuppa.

Vierailija

Herbertti ja samettiruusu metsästelevät samoilla mailla ja samalla koneellakin herjansa lähettävät.

Vierailija

Lainaus:

Herbertti ja samettiruusu metsästelevät samoilla mailla ja samalla koneellakin herjansa lähettävät.

Aha, uskon tuon.

Vierailija

Tunnen naisen, veljeni vaimon joka metsästää.
Mikä elukka vaan kaatuu kun on kyseisen elukan metsästysaika.
Hirviä kaatoi useamman viime vuonna ja itse myös suolisti ne toisen naisen kanssa. Kovia tyttöjä.
Veljeni ei metsästä , mutta on kyllä touhussa mukana tarvittaessa.

Itse en metsästä, mutta riista kyllä maistuu.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat