Syyllistäminen

Vierailija

Tänä aamuna oli jälleen MTV3:n aamuohjelmassa (siinä joka tulee ennen varsinaista aamuteeveetä) keskustelua aiheesta suuret ikäluokat ja yhteiskunta.
Vieras oli Allianssin puheenjotaja, nuorehtko naishenkilö. Oli kai tarkoitus ruotia aihetta ja etsiä lääkkeitä ongelman ratkaisuun nuorten näkökulmasta (mihin rahat riittävät tulevaisuudessa). Eli onko heillä millaisia ehdotuksia tähän, aiemmin ovat vain syyllistäneet suuria ikäluokkia. Kovin "rikos" heiltä on ollut se että ovat muka hoitaneet omat asiansa hyvin välittämättä jälkeentulevista sukupolvista.
Itselläni on aivan toisenlaista faktaa asian tiimoilta.
Suuret ikäluokat ja vähän niistä nuoremmatkin ovat järjestäneet mm. opintotuet, maksuttoman opiskelun (perusaste, ammatillinen koulutus, korkeakouluopinnot). Tuo asia ei ole mikään pieni juttu suinkaan. Se vain näyttää nuorilta unohtuneen kun ovat saaneet niin paljon valmiina. Myöskin sosiaaliturvaa kohdennettuna nuoriin ja tietysti heidän vanhempiinsa, on kehitetty sanoisinko lähes huippuunsa.
Suurista ikäluokista moni jäi vaille koulutusta, koska oppilaitoksia ei ollut tai olivat niin kaukana kotipaikkakunnasta ,ettei kaikilla ollut varaa lähteä opintielle. Myöskin asuntotilanne oli surkea lähtipä vaikka työhön isoihin asutuskeskuksiin tai opiskelemaan. Vanhemmat joutuivat maksamaan kaikki opintokustannukset tai sitten opiskelija otti lainaa.
Kun ammatillinen koulutus oli puutteellista, se vaikutti ilman muuta myös palkkoihin ja se taas vaikuttaa eläkkeisiin.
Oli ihan pakko kirjoittaa tämä vuodatus, sen verarn paljon ärsytti tuo jälleen kerran esiituotu syyllistäminen.
Ehkä tuo vaikea tie kuitenkin kasvatti suuria ikäluokkia, tuli terveempi arvomaailma mitä nykyajan nuorilla on.

Nuori haastateltava totesi myös että suurille ikäluokille kostautuu heidän itsekäs toiminta aikanaan, kun eivät voi saada kattavia, kohtuuhintaisia hoivapalveluita niitä tarvitessaan! Eli siis toive kostosta elää nuorissa!!
Toimittaja toi esiin sen, että ahkerilla, työtehneillä on omaisuutta ja mitä jos käyttävät sen omien asioidensa hyväksi eivätkä jätä sitä perillisille. Nuori ei moittinut sitä sentään.
Eli sellaisen "aamusaarnan" joutui kuulemaan!

Sivut

Kommentit (22)

Vierailija

En nähnyt tuota ohjelmaa. Olen kuitenkin samaa mieltä aloittajan kanssa.

Nykyisiä vanhuksia ei ainakaan voi syyttää itsekkäiksi. Itsekkyys alkoi heti, kun kokoomus pääsi hallitukseen eli Holkerin hallituksesta ja on jatkunut sen jälkeen riippumatta siitä, mistä puolueesta pääministeri on. Lipponen jopa voitti Holkerin itsekkyydessä. Holkeri ei sinänsä itse kovin itsekkäältä vaikuttanut, mutta hänen taustavoimansa jyräsivät.

Kun aiemmin oli rakennettu koko yhteiskuntaa kuin yhteen hiileen puhaltaen, tuolloin alkoi vain omien etujen ajaminen. Varallisuus alkoi valua yhä harvemmille yksilöille heikompia talloen. Rikkaille annettiin verohelpotuksia, vaikka samaan aikaan otettiin lisää velkaa. Rikkaiden verohelpotukset rahoitetaan siis velalla eli maksatetaan vielä syntymättömilläkin ihmisillä.

Sama meno jatkuu. Velat siirretään tuleville sukupolville, kun ei haluta luopua mistään. Ahneus ja itsekkyys kuuluvat nimenomaan sille kansan osalle, jolla olisi eniten varaa. Suurin huoli heillä on, miten saada tulot pimitettyä verottajalta. Työnantajat ottavat työvoimansa, mistä halvimmalla saa.

Valitettavasti viime (kymmenien) vuosien päättäjien itsekkyys kostautuu juuri sille osalle, joka on itsensä uhraten luonut näidenkin pröystäilyn edellytykset. Ja ne kostautuvat myös nykyisille nuorille ja lapsille sekä tulevillekin.

Jos siis tuo ohjelman haastateltava haluaa jotakin tahoa syyttää itsekkyydestä, osoittakoon sormensa hallituksessa olleille isoille puolueille ja niiden rahoittajille sekä pörssiyhtiöiden johtajistoille.

Ministerivaloilla ”koko Suomen eduksi” ei ole ollut mitään merkitystä enää aikoihin. Ministereiden alaikäraja pitäisi olla 50 vuotta tai muuten oikeasti pätevyyttä, koska nyt on nähty, mihin elämästä tietämätön pentulauma päättäjinä johtaa.

Kova kokoomuspolitiikka on kansamme tuho. Ihme, että ei edes kokoomuslaisen presidenttimme esimerkki ole vaikuttanut mitenkään päätöksiin. Mutta onneksi on tämä yksi kokoomuslainen, jota voi kunnioittaa.

Vierailija

Katsoin minäkin tuon ohjelman!
Edelliset kirjoittajat puhuvat täyttä asiaa!
Niin,miksi pienipalkkaiset kansalaiset äänestävät kokoomuslaisia?-Tässä on tulos!

Hirveä ahneus vallitsee tämän päivän suurituloisilla,aina pitää kahmia enempi ja enempi.
Kauhistuttaa!

Vierailija

Lainaus:

Presidentille ri kuulu sisäpolitiikka. Aloitus on ymmärretyy nyt ihan väärin.
Pointti oli suurten ikäluokkien jatkuva syyllistäminen unohtaen sen mitä he ovat tehneet maamme raknetamiseksi ja myös heidän vanhempansa.
Nykyinen "sossu-kela-sukupolvi" pääsee vähällä.
Mainitussa keskustelussa kyllä todettiin se että eläkeikiä on korjattava molemmista päistä eli eläkeikää nostettava nopeasti alkupäästä ja korotettava loppupääsät.
Eläkeikä 65 vuoteen ja työnteon mahdollistaminen 70-vuotiaaksi.
Kokoomusta turha syyttää, ei tässä nyt tämän hankalan ajan politiikasta ole edes kyse, nyt on haalitus vaikeimman paikan edessä vuosikymmeniin. Ei ongelmia ole Suomessa aiheutettu, taantuma on nyt maailmanlaajuinen. Edellinen eli 90-luvun lama koski Suomea.
Kasvua saadaan vain työtä tekemällä, se on selviö. Kannattaa miettiä mikä puolue sitä tukee. Ei ole vasemmistossa suurta puoltoa tuolle, enemmän rakastetaan siivellä elämistä.
Rikkaat ovat omaisuutensa ansainneet omalla työllään. Toki bonukset yritysten johdoille ovat ylimitoitettuja, mutta ovat liike-elämän oma asia, ei niiden voida poliittisin keinoin puuttua. Duunareilla on riittävän suuret palkat, jopa ylisuuret eli saavat hekni osansa potista.

Vierailija

Kysyn mitä kirjoittaja nro 2 ehdottaa siihen että varallisuutta omaavilta ryöstetään kaikki ja jaetaan tasan? Tehdäänkö asellinen vallankumous vai jotain muuta? Aseellinen vallankumous on kommunistien päämääränä ollut aina, mutta se oppi on vähenemässä maailmasta - onneksi.
Kateudella ei saavuteta mitään, ei myöskään valehtelulla/syyttelyllä. Sinä teet noita molempia. Katkeruus ei ole voimavara myöskään.
TYÖ on se joka pelastaa.
POINTTI oli suurten ikäluokkien syyllistäminen, sitä et näköjään ymmärtänyt.
Kaikilla ei koskaan mene asiat tasan, tehdään mitä vaan. Jos kaikille jaetaan saman verran pääomaa määrättynä päivänä, toiset osaavat toimia sen kanssa oikein siten, että raha poikii lisää rahaa. Eräät toiset taas hävittävät kaiken jo yhdessä päivässä ja ovat taas ruikuttamassa lisää. Näin se vaan menee.

Vierailija

Eipä kestänyt kauan, kun ensimmäinen ahneuden puolustaja ilmestyi.
Presidentille ei sisäpolitiikka kuulu, mutta hän alennutti palkkaansa esimerkkinä kohtuullisuudesta. Eipä ollut seuraajia. Mutta varmasti olisi ollut, jos hän olisi valittanut palkkansa pienuutta ja vaatinut lisää, minkä olisi varmasti saanut.
Eihän hän nostanut yhtä eläkettäänkään. Mutta miten on suurten pomojen laita? Mikään ei riitä. Pitääkö heidänkin ensin joutua "tolpan nokkaan" kuoleman kanssa vastakkain?

Näyttää siltä, että joku muukaan ei lukemaansa tajunnut. Teksti oli aivan asiaa, tapahtuneen toteamista.

Vierailija

Lainaus:

Katsoin minäkin tuon ohjelman!
Edelliset kirjoittajat puhuvat täyttä asiaa!
Niin,miksi pienipalkkaiset kansalaiset äänestävät kokoomuslaisia?-Tässä on tulos!

Hirveä ahneus vallitsee tämän päivän suurituloisilla,aina pitää kahmia enempi ja enempi.
Kauhistuttaa!

Sorry, mutta Kokoomus ei syyllistä suuria ikäluokkia. Ahneutta näen myös köuýhissä eli jos saavat tilaisuuden, kahmivat takuulla.
Minä en syyllistä Kokoomusta mistään, olen sen puolueen jäsen ja toimiva jäsen. Olen tehnyt työtä koko aikuiselämäni, ensin perheyrityksessä, sitten muualla. Olen myös opiskellut työni ohessa, opiskeluaikanani olin kesätöissä ulkomailla. Opiskelin ulkomailla, vanhemmat maksoivat, otin hieman lainaa jonka maksoin itse myöhemmin. Sain opintomenestykseen perustuneen stipendin myös (ei ollut kovin suuri mutta jotain kuitenkin). En ole katkera kenellekään, mutta en siedä tuota "vapaamatkustajien" sanankäyttöä eli suurten ikäluokkien sormella osoittelua.Ei itselläni mitään hätää ole, olen pohjustanut elämäni koko kaarta ahkeralla työnteolla, jonka näen jopa moraaliseksi velvollisuudeksi terveellä ihmisellä. Kunnioitan edeltäneitä sukupolvia eli vanhempiani ja ahkeraa sukuani. Sieltä se terve elämänmalli on tullut.
En puutu siihen mitä kukin äänestää, mutta ymmärrän ideologian - sen oikeistolaisen ja kannustavan. Vallankumousta en kannata.
Ketjun aloittaja

Vierailija

Työ kyllä pelastaisi. Sitä vain pitäisi riittää kaikille. Työstä tulee myös saada palkkaa, joka riittää edes vaatimattomaan elämiseen ilman sosiaalitukia. Kukahan on syyllistänyt ja vieläpä syyttömiä? Ei töistä pois potkitut ole itse halunneet työttömiksi.

Vierailija

Lainaus:

Eipä kestänyt kauan, kun ensimmäinen ahneuden puolustaja ilmestyi.
Presidentille ei sisäpolitiikka kuulu, mutta hän alennutti palkkaansa esimerkkinä kohtuullisuudesta. Eipä ollut seuraajia. Mutta varmasti olisi ollut, jos hän olisi valittanut palkkansa pienuutta ja vaatinut lisää, minkä olisi varmasti saanut.
Eihän hän nostanut yhtä eläkettäänkään. Mutta miten on suurten pomojen laita? Mikään ei riitä. Pitääkö heidänkin ensin joutua "tolpan nokkaan" kuoleman kanssa vastakkain?

Asiallinen kirjoitus. Muistakaa myös mistä puolueesta nyk. presidentti on lähtöisin.
Entinen ko. viran haltija pelkäsi, että hänkin menettää osan eläkkeestään (kun Niinistö ilmoitti ratkaisustaan) eli palkastaan mutta ei käynyt niin. Eli mistä suunnalta tulee itsekkäät ja msitä epäitsekkäät?!
Yritysten sisäisiin asioihin ei voida puuttua ulkopuolisin keinoin luonnollisestikaan.
Presidentti on tehnyt myöskin isoja lahjoituksia omista varoistaan, pitämättä kuitenkaan ääntä asiasta (jotain kautta se tuli ilmi).

Vierailija

Lainaus:

Työ kyllä pelastaisi. Sitä vain pitäisi riittää kaikille. Työstä tulee myös saada palkkaa, joka riittää edes vaatimattomaan elämiseen ilman sosiaalitukia. Kukahan on syyllistänyt ja vieläpä syyttömiä? Ei töistä pois potkitut ole itse halunneet työttömiksi.

On aivan liian monia jotka eivät ole eläissään työtä tehneet. Sosiaalituet mahdollistavat sen.
Ei suuret ikäluokat ole syyllisiä maailmanlaajuiseen taantumaan. Kilpailu on kiristynyt, ammattiyhdistysliike on ajanut jäsenilleen eli duunareilla kohtuuttomat isot palkat, kilpailukyky on alentunut.
Toki nykyään eurooppalaiset yritykset tuovat tuotantoaan takaisin Eurooppaan Kiinassa valmistettujen huonolaatuisten tuotteiden takia (eivät mene kaupaksi).

Vierailija

Saamme siis "kiittää" ketjun aloittajaakin nykyisestä tilanteesta. Vaikka taantuma on maailmanlaajuinen, ilman kokoomuspolitiikkaa meillä ei olisi näin paljon velkaa, kun veroja olisi kerätty oikeudenmukaisemmin.

Kaikilla ei ole ollut varakkaita vanhempia, jotka olisivat mitään lapsen aikuistuttua maksaneet. Silti moni on selvinnyt sitkeydellä, ahkeruudella ja tarkalla rahankäytöllä elämässään ilman sossua. Heidän pitää nyt maksaa sitten kultalusikka suussa syntyneidenkin verot ja niiden, jotka eivät enää itse pysty ansiotöihin.

Ihailen kyllä yksityisyrittäjiä. Jos he rehellisillä toimilla saavatkin omaisuuttaan kartutettua enemmänkin, hyvä on. Mutta tulojen pimittäminen ei enää ole mitenkään ihailtavaa.

Vierailija

Varmaan on joitakin, jotka elävät mieluummin sossun luukulta kuin töissä. On yksi ryhmä, joka nauttii muita enemmän sosiaalitukia, vaikka itse eivät ole koskaan veroja tänne maksaneet. Sitä ryhmää vain ei saa mainita. Sekin rasite on tullut lähinnä kokoomuksen tahdosta.

Mutta meillä ei todellakaan ole kaikille työpaikkoja, joihin mennä. Ei ole oikein sekään, että työtön ollessaan jossain humpuukikoulutuksessa joutuu tekemään töitä 9 euron päiväpalkalla. Näitä firmat käyttävät hyväkseen, jottei tarvitse palkata ketään normaalipalkalla. 9 euroa ei monella edes riitä peittämään koulutuksessakäyntikustannuksia, vaan haukkaa myös leipään tarkoitetusta avusta.

Suomessa ei todellakaan ole tavallisilla työntekijöillä liian isot palkat. Onhan meillä hintatasokin sellainen, ettei pienemmillä edes pärjää. Nytkin pienipalkkaisimmat ovat todella kovilla.

Pomojen palkat ovat sitten sitäkin isommat ja ne nostavat keskiarvopalkkoja. Nekin on tietääkseni firmojen menoeriä, mutta vain se alin porras joutuu aina syyllistetyksi ”isosta” palkastaan. Voisi niitä palkkakukuja karsia yläpäästäkin.

Vierailija

Yksi syyllinen nykyisiin taloudellisiin vaikeuksiimme on liian vahva euro kuten aikoinaan oli liian vahva markka. Vahvan markan aikana alkoi työpaikat siirtyä ulkomaille, kun Suomessa valmistettuihin ei muilla ollut varaa. Vastaavasti esim. kiinalaiset tuotteet ovat meille liiankin halpoja.
Ei siis ihme, että demareiden lupaamat 100 000 työpaikkaa syntyvät rajojemme ja Euroopan ulkopuolelle.

Vierailija

Yks mummu tässä, katsoin myös tuon ohjelman ja pahoitin kovasti mieleni. Yli neljäkymmentä vuotta raskasta työtä tehneenä tuntuu pahalta kun nuoret suorastaan syyttelevät. Heissä on paljon sellaisia jotka eivät tee minkäänlaista työksi nimitettävää, mutta leveä elämä pitää saada. Jostainhan siihen on raha saatava, jos ei muuten niin vilpillä.

Vierailija

Lainaus:

Varmaan on joitakin, jotka elävät mieluummin sossun luukulta kuin töissä. On yksi ryhmä, joka nauttii muita enemmän sosiaalitukia, vaikka itse eivät ole koskaan veroja tänne maksaneet. Sitä ryhmää vain ei saa mainita. Sekin rasite on tullut lähinnä kokoomuksen tahdosta.

Mutta meillä ei todellakaan ole kaikille työpaikkoja, joihin mennä. Ei ole oikein sekään, että työtön ollessaan jossain humpuukikoulutuksessa joutuu tekemään töitä 9 euron päiväpalkalla. Näitä firmat käyttävät hyväkseen, jottei tarvitse palkata ketään normaalipalkalla. 9 euroa ei monella edes riitä peittämään koulutuksessakäyntikustannuksia, vaan haukkaa myös leipään tarkoitetusta avusta.

Suomessa ei todellakaan ole tavallisilla työntekijöillä liian isot palkat. Onhan meillä hintatasokin sellainen, ettei pienemmillä edes pärjää. Nytkin pienipalkkaisimmat ovat todella kovilla.

Pomojen palkat ovat sitten sitäkin isommat ja ne nostavat keskiarvopalkkoja. Nekin on tietääkseni firmojen menoeriä, mutta vain se alin porras joutuu aina syyllistetyksi ”isosta” palkastaan. Voisi niitä palkkakukuja karsia yläpäästäkin.

Väärin, tehdastyöntekijöillä on isot palkat. Jopa nuoret jotka ovat olleet hihnalla tilapäistöissä, ovat ihmetelleet palkkansa suuruutta.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat