Mitä mieltä hallituksen leikkauksista?

Vierailija

Hallitus on tehnyt monenlaisia leikkauksia kehysriihessään. Toiset niitä kehuu toiset
lyttää. Maltillinen palkkaratkaisukin on tulollaan, ihmeen helpolla on syntymässä.

Ensimmäiseksi tulee mieleen, että taas kerran se on pienituloiset, jotka näistä
leikkauksista joutuvat maksumiehiksi. Vähävaraisille keppiä, supervarakkaille
porkkanaa (= yhteisöveron lasku).
Samaten kuntien terveydenhoitoon heikennyksiä, myöskin vanhushoitoon.
Olisivat voineet vaikka esimerkin vuoksi hieman pienentää puoluetukiaisiakin.
Enkä pahakseni olisi pannut vaikka ulkomaille maksettavasta yli miljardin
kehitysavustakin olisi muutama sata miljoonaa säästetty.

Sivut

Kommentit (24)

aluisa
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Olisiko ulkomaan huvimatkat voitu panna verolle? Kellä on varaa matkustaa kaukomaille, olisi vara maksaa siitä hieman veroakin kuten 1990-luvun lamavuosina.
Aluisa

Vierailija

Lekkauksissa haetaan kansakunnan menestyksen uutta pohjaa. Kyllä se pitää irroittaa niiltä, jotka jo menestyvät. On tapana väittää, ettei suurituloisia ole niin paljoa, että niiden verotus toisi parannusta valtiontalouteen.

Lasketaan verorimaa. Suuri osa suomalaisista pitää viiden tonnin kuukausipalkkaa suurena. Leikataan jo sellaisista tuloista, vaikka ay-liike yrittäisikin puolustaa suurituloisimpiaan.

Vierailija

Tiedän muutaman hyväpalkkaisen, ei mitään miljoonatuloja, mutta he ovat sanoneet suoraan, että voisivat kyllä maksaa enemmänkin veroja eikä tuntuisi missään. Nyt sälytetään tuleville sukupolville velat, vaikka ne on suureksi osaksi syntyneet hyvätuloisten etujen takia.

En ymmärrä, miksi on niin vaikeaa kiristää pikkuisen enemmän hyvätuloisemmilta. Heitä on kuitenkin melko paljon, vaikka muuta yritetään väittää. Eikä se ole mikään peruste, että jos jotkut edut koskevat vain harvoja eikä siten olisi suurtakaan vaikutusta. Oikeudenmukainen pitäisi silti olla.

Eipähän koskettu rikkaiden laspsilisiin, vaikka kotihoidon tukeen koskettiin. Kuitenkin se on halvin päivähoitomuoto.

Maahanmuuttajien etuja olisi voinut leikata reippaasti. Olisi samalla nähty, kuinka paljon on tullut tänne pelkästään elämään leveästi. Olisi nimittäin saattanut yllättäin kotimaa tuntuakin ihan turvalliselta.

Ja se pakkoruotsi. Milloin tajutaan, että vapaaehtoisuudella saadaan huomattavasti enemmän ja paremmin ruotsia puhuvia kuin haluttomia mukana roikuttamalla.

Tämä hallitus purkaa juuri ne hyvät asiat, jotka aiemmat, vähän viisaammat hallitukset loivat nähdessään vähän pitemmälle. Subjektiivinen päivähoito-oikeus ei tosin mikään järjen voitto ollut.

Taas otettiin heikoimmilta, mutta rikkaammat jätettiin nauttimaan edelleen hyvinvointivaltiosta, mikä ei enää muita koskekaan.

Olen siis todella pettynyt leikkauksiin ja varsinkin köyhien puolella muka oleviin puolueisiin vasurit ja kristilliset. Demarithan ovat olleet jo kauan kokoomuksen jatke.

Vierailija

Todella huono asia on kotihoidon tuen jakaminen molemmille vanhemmille. Yhä edelleenkin miesten palkat ovat suurempia ja jos isä jää kotiin lapsen kanssa, sitä ei monenkaan perheen talous kestä. Tässä tilanteessa lapsi tarvitsee päivähoitopaikan, kun molemmat vanhemmat ovat töissä. Näin ollen päivähoitopaikkojen tarve tulee kasvamaan huimasti. En ymmärrä mitä säästöä tästä syntyy.

Vierailija

Lainaus:

Tämä hallitus on täysin laskutaidoton. Sitten ihmetellään, kun päivähoitomaksut ovatkin kasvaneet, kun lapset tulevat hoitoon kesken kotihoitokauden. Missä on lapsen ja koko perheen etu? Kotihoitohan ei ole edes pakollinen, vaan perheet valitsevat sen oman tilanteensa mukaan.

Vierailija

Akan paikka on kotona lapsia hoitamassa, ja ukko raataa hikihatussa elantoo perheelle, näin mentiin ennen eikä natinaa kuulunut!

;)
Vitsi vitsinä, mutta kun on keskusteltu vanhemmuuden kulujen tasaamisesta, on hoitovapaan jakaminen siinä eräs keino. Naisvaltaisilla aloilla nuoren naisen palkkaaminen on riski työnantajalle, jota miesalojen työnantajalla ei ole. Nyt olisi mahdollista, että myös isä jää kotiin. Helpottaisiko ratkaisu naisten työllistymistä?
Suinkaan kaikissa perheissä ei mies ole enemmän ansaitseva puoliso.

Muuten pienituloiset eivät suinkaan "maksa" leikkausten laskua yksin. Pienistä tuloista menee pienet verotkin. Pienituloiset saavat tulonsiirtoja ja etuuksia, keskituloiset maksavat viulut, suurituloisilla on suurimmat verot.

Lehdessä oli otsikko tähän tapaan: Suomalaiset hyväksyvät leikkaukset, kunhan ne kohdistuvat naapurin tuloihin.

Vierailija

Lainaus:

Todella huono asia on kotihoidon tuen jakaminen molemmille vanhemmille. Yhä edelleenkin miesten palkat ovat suurempia ja jos isä jää kotiin lapsen kanssa, sitä ei monenkaan perheen talous kestä. Tässä tilanteessa lapsi tarvitsee päivähoitopaikan, kun molemmat vanhemmat ovat töissä. Näin ollen päivähoitopaikkojen tarve tulee kasvamaan huimasti. En ymmärrä mitä säästöä tästä syntyy.

Päinvastoin eli nuoret työkykyiset töihin vaan laiskottelemasta.
johan siinä mahdollinen ammattitaitokin rapistuu kun kotona loisii. Tuo on parasta mitä on aikoihin kuultu.

Vierailija

Lainaus:

Lainaus:

Todella huono asia on kotihoidon tuen jakaminen molemmille vanhemmille. Yhä edelleenkin miesten palkat ovat suurempia ja jos isä jää kotiin lapsen kanssa, sitä ei monenkaan perheen talous kestä. Tässä tilanteessa lapsi tarvitsee päivähoitopaikan, kun molemmat vanhemmat ovat töissä. Näin ollen päivähoitopaikkojen tarve tulee kasvamaan huimasti. En ymmärrä mitä säästöä tästä syntyy.

Tämä hallitus on täysin laskutaidoton. Sitten ihmetellään, kun päivähoitomaksut ovatkin kasvaneet, kun lapset tulevat hoitoon kesken kotihoitokauden. Missä on lapsen ja koko perheen etu? Kotihoitohan ei ole edes pakollinen, vaan perheet valitsevat sen oman tilanteensa mukaan.

Onko eläkeläisilläkin pieniä lapsia????
Mikä on kakaran kotihoitokausi???

Vierailija
aluisa

Olisiko ulkomaan huvimatkat voitu panna verolle? Kellä on varaa matkustaa kaukomaille, olisi vara maksaa siitä hieman veroakin kuten 1990-luvun lamavuosina.
Aluisa

ne joilla on varaa menee ihan minne tykkää. ja pulinat pois.

Vierailija

Aika moni hyvätuloinen on ise tehnyt tulojensa eteen kovasti töitä, jos niiltä kiristetään rahaa sellaisille joita ei työt eikä koulutus kiinnosta, käy vielä niin että siirtyvät ulkomaille, mistäs sitten otetaan rahat.

Vierailija

Lainaus:

.

Tämä hallitus on täysin laskutaidoton. Sitten ihmetellään, kun päivähoitomaksut ovatkin kasvaneet, kun lapset tulevat hoitoon kesken kotihoitokauden. Missä on lapsen ja koko perheen etu? Kotihoitohan ei ole edes pakollinen, vaan perheet valitsevat sen oman tilanteensa mukaan.[/quote]
Onko eläkeläisilläkin pieniä lapsia????
Mikä on kakaran kotihoitokausi???[/quote]
Kai täällä voi keskustella asioista, vaikkei ne itseä koskisikaan. On sentään kysymys koko valtion taloudesta ja sitä kautta meidän kaikkien asia.
Kotihoitokausi on se jakso, jolta voi saada kotihoidontukea. Onko muita kysymyksiä, joita et mahdollisesti viitsi ymmärtää?

Vierailija

Lainaus:

Aika moni hyvätuloinen on ise tehnyt tulojensa eteen kovasti töitä, jos niiltä kiristetään rahaa sellaisille joita ei työt eikä koulutus kiinnosta, käy vielä niin että siirtyvät ulkomaille, mistäs sitten otetaan rahat.

Kyllä kiinnostaa työt ja koulutustakin on, mutta pitäisi olla mahdollista hoitaa oma lapsi itse jos sitä haluaa. Kalliimmaksi tulee järjestää päivähoitopaikkoja niin suureen tarpeeseen yhtäkkiä. Lapsi on kuitenkin pieni niin lyhyen aikaa. Pikkulapset tässä maksumiehiksi joutuvat.

Olen samaa mieltä että lapset kärsii tuosta kotihoidontuen kiristyksestä. Pienen lapsen paras hoitopaikka on oma koti. Ensimmäiset ikävuodet on tärkeintä kasvun ja henkisen kehityksen, perhekäsityksen ym.muodostamiselle. Jos perheellä on mahdollisuus hoitaa lapsia kotona ne alkuvuodet, säästö on monipuolinen.

Tarkoitin todellakin niitä oikeasti työtä karttavia, ja olen ihan samaa mieltä että jos äiti tai isä haluaa lapsensa kotona hoitaa siitä kannattaisi maksaa enemmänkin kuin nykyisin.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat