Minä seurustelen jutellen kultaisen noutajamme kanssa. Kuuntelee hartaasti.
Edellisellä on siis synkkiä salaisuuksia, harmi että joku eläinoarka joutuu likasangoksi.
Frendi
Kyllä vain,juttelen koiralleni,välillä kiittelen ja komentelenkin.
Tuntee hyvin sanat:Siankorva,purupuikko,raksut,ruoka,takapiha,vesi,´-lähdetäänkö lenkille?´-mökille-,isäntä,
saunaan(piiloutuu),meille tulee vieraita(menee ikkunaan katsomaan),mene nukkumaan,paikka,oma tuoli,anna tassu,istu,missä tyyny?...tässä muutamia...
Kuuntelee mielellään musiikkia...
Puhun kaikille eläimille. Oli monta vuotta neljä kissaa ja neljä koiraa. Kyllä juttua riitti. Nyt on yksi koira,jolle juttelen ja tuntuu ymmärtävän kaiken.Osaa itsekin näyttää mitä kulloinkin haluaa. Tuntuu siltä kuin lukisi ajatuksianikin.
Juttelen kaikille muillekin eläimille.On ihanaa katsella aivan kuin kuuntelisivat. Linnutkin kuuntelevat, osaavat olla kiukkuisia, jos en ole laittanut ruokaa heille. Pieni päästäinen istui verannalla ja juttelin pikkuiselle hiljaisella äänellä, istui vain ja kuunteli. Kun lähdin pois, päätti hänkin tehdä samoin.
Kesällä taloni edessä autoni vieressä oli kyy. Siinä oli paikallaan ja pää pystyssä. Yritin ensin tömistellä, ei auttanut. Aloin sitten puhua. Kyy oli paikalla ja aivan rauhallisesti katseli minua. Siinäpä sitten oltiin. Lopulta lähti hissun kissun liukumaan aivan rauhallisesti pois.
Hevosille olen kova juttelemaan ja - laulamaan. Oma hevoseni pitää ilm. eniten Jouluyö, juhlayö-kappaleesta (siis niistä joita olen hänelle laulanut). Kerroin tämän tallissa tytöillekin.
Kerran eräänä valtavan kylmänä pakkasaamuna en päässyt talliin. Näin valoa, joten joku oli jo siellä. Rymistelin ovea, ei mitään tehoa. Lopulta ovi avattiin. Siellä oli eräs tyttö, joka kertoi laulaneen hevoselleni tuon joululaulun. Hevonen oli ollut aivan hiljaa ja kuunnellut.
Mukavia kokemuksia.
Koira osoittaa ilmeillään että se ymmärtää.
Vieraat koirat vaistoavat kuka on eläinten ystävä, tulevat kadulla liikkuessaan kohti tervehtimään. Silloin "juttelen" aina koiran ja sen haltijan kanssa, saa kuulla mielenkiintoisia tarinoita.
Yhteen ihanaan espanjan vesikoiraan olen tutustunut, liikkuu meidän kulmilla. Tosi ihana koira.
Aika moni meistä on jo mummo tai pappaiässä ja kuvien perusteella koiriemme kuonotkin ovat harmaantuneet.
Toivottavasti kuitenkin ovat vielä pirteitä ja hyvissä voimissa.
Minä kuitenkin kuljetan ajatuksenne tulevaisuuteen ja siihen ikävään tosiasiaan että jonakin päivänä lemmikkiä ei enää ole.
Mikäpä sitten eteen?
Omalta kohdaltani olen alkanut ajattelemaan jotta olisiko sitten itsekästä vielä lemmikkiä ottaa, jospa oma elämä katkeaa ennenkuin lemmikin.
Mies sanoo jotta lakkaa höpisemästä, johan elämästä tyystin sisältö puuttuu jos ei meillä koiraa olisi.
Mietitty asiaa on ja hieman kinasteltukin jo tätä nykyistä
koiraa otettaessa. Tiedän tasan tarkkaan tunteen, kun
10-15 vuotta olleesta kaverista aika jättää. Paha ja
kipeä paikka.
Nykyinen koiruus on nyt 6 v. Hieman pullukka on,
myönnetään. Ja se saattaa vuosia verottaa. Ehkä
vuosia voisi olla jäljellä 4-6 v. Paljonko mulla, sitä
ei onneksi tiedä.
Eletään ja tehdään koiruuksia.
Vesisadetta odotellessa.
Tämä osaa viittomakieltäkin. On hyvin herkkä pienimmillekin vihjeille, ymmärtää myös monia sanoja ja on muutenkin kaikkein älykkäin koira, mitä meillä on ollut. Ehkä tuo vaikutelma tulee siitä, kun nyt koiran kanssa ehtii olemaan ja on oppinut koirienkieltä kunnolla. Kyllä sille jutellaankin, mutta ei kauheasti lässytetä, koska se ei ole mikään sylikoira. Komennella ei tarvite, kädenliike riittää.
Meille jo otettiin tämä 10-vuotias rescue-koira, kun katsoimme, että pentua emme voi ottaa ikiemme vuoksi ja totuushan se on. Kolme vuotta on yhdessä tämän kanssa kulunut, virkeä on, mutta erään vastaantulijan mukaan "sharmantisti" harmaantunut.
Monta vuotta ei siis yhteistä aikaa oletettavasti ole ja mietittäväksi jää, otetaanko taas tällainen ikäkoira, joka on aina vähän arvoitus kuntonsa puolesta ja muutenkin, jos siis oma keppi vielä kolkkaa. Ehkä jokin vähän pienempi ja hitaampi olisi jo sopiva. Haluaisin myös taas koiran, joka nukkuu peiton alla, kun tämä tulee sängylle vain silloin, kun siinä ei ole ketään.
Kyllä.Ihan kaikesta.Se on fiksu ja tosi ymmärtäväinen.Sille ei tule mökötettyä koskaan,miehelle sitäkin useammin.
Ai niin,siis kyse on Herra Koiruliinista :)
Niin,tämä neljäs ajokoiramme on 9v.-uros,sisäsiisti seurakoira myöskin,pitää lapsista ja kaikista...
Olisin mieluummin ottanut nartun,koska mielestäni se olisi helpompi ulkoiluttaa,mutta ukkeli ei suostunut siihen aikoinaan.Tällä on niinkun kantavampi ääni.
Non nyt kun itsekin olen vanhempi,onhan melkoinen työ tuos lenkittämises.Isäntä ei oikein jaksa kävellä pitempiä matkoja,eikä saakkaan toistaiseksi.
Aika työläs on muutoinkin ollut.
Tässä lähistöllä asuu yksi leskirouva,joka otti vielä uuden koiran,jota hän lenkkeilyttää 2-3 kertaa päivässä.Joskus tiemme kohtaavat polulla.
Hän oli netin kautta hankkinut sen,romanialainen löytökoira.Rokotettu ja muutoinkin paperit ovat lemmikillä kohdallaan.Tuttavansa kuljettivat sen sieltä.
Rouva kertoi hankkineensa koiran itselleen seuraksi ja uskaltaa näinollen yksinään olla mökillään paremmin,kun on vahtieläin.(En mie uskaltais sittenkään...)
Joo,aika näyttää sen,onko tämä viimeinen koiramme?-Isäntä kyl uhittellee,jotta otettais joku pieni seurakoira...
Voi hyvänen aika...!?
Jos talossa on ollut koiria n.43-vuotta,eiköhän se jo riittäne...
Wau,wau...toki me juttelemme.
Koko elämäni olen jutellut eläinten kanssa,niitä oli jo kotonani ennenkuin synnyin.Oman ensimmäisen kissan sain n.kuusivuotiaana,sitä ennen oli perheessä siskon kissa.
Koiran sain kun olin 10 vuotias, kissoja on ollut enimmillään kolme yhtaikaa,lintuja 24 undua ja 4 nymfiä, 3 marsua,
hiiri (häkkihiiri),hoitonaakat 2 kpl, koiria yhteensä viisi,joista kaksi on nyt paikalla,yhden kissan lisäksi.
Juuri puhuimme isännän kanssa siitä,miten eläin,koira tässä tapauksessa,ymmärtää,aistii ajatuksen menosta,tulosta,mielipahasta,ilosta,meillä puhutaan lemmikeille,järkevästi ja lässyttäen ihan tahallaan,ne ymmrtävät huumorin ;).Meillä on myös Pietarin katu-tyttö rescue-koira n.3vuotias ,ollut nyt yli vuoden ja voi miten siitä pelokkaasta tytöstä on tullut ilopilleri ja tanssiva kaksijalkainen,nousee seisomaan kanssani ja laulan sille:tanssin sun kanssasi aamuun...
Saksanpaimenkoira ,9 vuotta täyttänyt komea poika,adoptiossa ollut nyt 5 vuotta meillä sekä löytökissa,ikää en tiedä,tuli vain ja jäi,koirista piittamatta ja on niiden Kuningatar.
En pysty elämään ilman lemmikkiä,en osaa,pari vuotta olen ollut opiskellessa, ilman karvaista kerää ja se oli tosi outoa.
Eläimet ovat eläneet roduilleen ominaista vanhemmiksi,airedalenterrierini eli 15 vuotiaaksi...suru on aina kaikesta rakkaasta mistä joutuu luopumaan,mutta se kuuluu elämään.
Hienoa,että on näin eläinrakkaita ihmisiä täällä ;)
Tässä Umca,tiibetinterrieri karvat leikattuina ja Jinz ,sakemanni syksyn ruskassa maalla iloitsemassa.
Naapurin kissa-rouva Wilma on melkein muuttanut meille. Toki juttelen hänelle , kun päästän sisään . Mutta mieheni kyllä juttelee minuakin enemmän. Kyllä kissa tietää kuka tykkää ja hyväksyy .
Tottaikai eläimille pitää ja kannattaa puhua. Meillä ainakin jokainen kissa keskusteleekin omalla erilaisella tavallaan.
Yksi oikein voimakkaasti ja vaativasti, jos kyseessä on kalaa ruuaksi.
Linnuillekkin juttelen, kun niitä pihapiirissä on runsaasti.
Onhan se ihan luonnollisen oloista jutella eläimelle!
Nykyisin ihmiset puhuu "itsekseen" handsfriihin niin se vasta outoa onkin :)
Minä pajatan sille alvariinsa, kyllästymiseen asti.
Se tietää kaikki ajatukseni ja synkät salaisuuteni.
Minä seurustelen jutellen kultaisen noutajamme kanssa. Kuuntelee hartaasti.
Edellisellä on siis synkkiä salaisuuksia, harmi että joku eläinoarka joutuu likasangoksi.
Frendi
Kyllä vain,juttelen koiralleni,välillä kiittelen ja komentelenkin.
Tuntee hyvin sanat:Siankorva,purupuikko,raksut,ruoka,takapiha,vesi,´-lähdetäänkö lenkille?´-mökille-,isäntä,
saunaan(piiloutuu),meille tulee vieraita(menee ikkunaan katsomaan),mene nukkumaan,paikka,oma tuoli,anna tassu,istu,missä tyyny?...tässä muutamia...
Kuuntelee mielellään musiikkia...
Tietysti niille tulee jutultua.Koira "ymmärtää" puhetta hyvin.Joskus tulee puhuttua koiralle juttua joka on kyllä tarkoitettu miehelle:)
Olen lukenut että vanha koira ymmärtää n. 100 sanaa.
Se on valtava määrä eläimelle.
Puhun kaikille eläimille. Oli monta vuotta neljä kissaa ja neljä koiraa. Kyllä juttua riitti. Nyt on yksi koira,jolle juttelen ja tuntuu ymmärtävän kaiken.Osaa itsekin näyttää mitä kulloinkin haluaa. Tuntuu siltä kuin lukisi ajatuksianikin.
Juttelen kaikille muillekin eläimille.On ihanaa katsella aivan kuin kuuntelisivat. Linnutkin kuuntelevat, osaavat olla kiukkuisia, jos en ole laittanut ruokaa heille. Pieni päästäinen istui verannalla ja juttelin pikkuiselle hiljaisella äänellä, istui vain ja kuunteli. Kun lähdin pois, päätti hänkin tehdä samoin.
Kesällä taloni edessä autoni vieressä oli kyy. Siinä oli paikallaan ja pää pystyssä. Yritin ensin tömistellä, ei auttanut. Aloin sitten puhua. Kyy oli paikalla ja aivan rauhallisesti katseli minua. Siinäpä sitten oltiin. Lopulta lähti hissun kissun liukumaan aivan rauhallisesti pois.
Hevosille olen kova juttelemaan ja - laulamaan. Oma hevoseni pitää ilm. eniten Jouluyö, juhlayö-kappaleesta (siis niistä joita olen hänelle laulanut). Kerroin tämän tallissa tytöillekin.
Kerran eräänä valtavan kylmänä pakkasaamuna en päässyt talliin. Näin valoa, joten joku oli jo siellä. Rymistelin ovea, ei mitään tehoa. Lopulta ovi avattiin. Siellä oli eräs tyttö, joka kertoi laulaneen hevoselleni tuon joululaulun. Hevonen oli ollut aivan hiljaa ja kuunnellut.
Mukavia kokemuksia.
Koira osoittaa ilmeillään että se ymmärtää.
Vieraat koirat vaistoavat kuka on eläinten ystävä, tulevat kadulla liikkuessaan kohti tervehtimään. Silloin "juttelen" aina koiran ja sen haltijan kanssa, saa kuulla mielenkiintoisia tarinoita.
Yhteen ihanaan espanjan vesikoiraan olen tutustunut, liikkuu meidän kulmilla. Tosi ihana koira.
Tottakai koiralle jutellaan.
Kiitetään ja käsketään, kysytään mielipidettä
tai höpötellään muuten vain.
Aika moni meistä on jo mummo tai pappaiässä ja kuvien perusteella koiriemme kuonotkin ovat harmaantuneet.
Toivottavasti kuitenkin ovat vielä pirteitä ja hyvissä voimissa.
Minä kuitenkin kuljetan ajatuksenne tulevaisuuteen ja siihen ikävään tosiasiaan että jonakin päivänä lemmikkiä ei enää ole.
Mikäpä sitten eteen?
Omalta kohdaltani olen alkanut ajattelemaan jotta olisiko sitten itsekästä vielä lemmikkiä ottaa, jospa oma elämä katkeaa ennenkuin lemmikin.
Mies sanoo jotta lakkaa höpisemästä, johan elämästä tyystin sisältö puuttuu jos ei meillä koiraa olisi.
Miten teillä, oletteko te tätä asiaa miettineet?
Mietitty asiaa on ja hieman kinasteltukin jo tätä nykyistä
koiraa otettaessa. Tiedän tasan tarkkaan tunteen, kun
10-15 vuotta olleesta kaverista aika jättää. Paha ja
kipeä paikka.
Nykyinen koiruus on nyt 6 v. Hieman pullukka on,
myönnetään. Ja se saattaa vuosia verottaa. Ehkä
vuosia voisi olla jäljellä 4-6 v. Paljonko mulla, sitä
ei onneksi tiedä.
Eletään ja tehdään koiruuksia.
Vesisadetta odotellessa.
Tämä osaa viittomakieltäkin. On hyvin herkkä pienimmillekin vihjeille, ymmärtää myös monia sanoja ja on muutenkin kaikkein älykkäin koira, mitä meillä on ollut. Ehkä tuo vaikutelma tulee siitä, kun nyt koiran kanssa ehtii olemaan ja on oppinut koirienkieltä kunnolla. Kyllä sille jutellaankin, mutta ei kauheasti lässytetä, koska se ei ole mikään sylikoira. Komennella ei tarvite, kädenliike riittää.
Meille jo otettiin tämä 10-vuotias rescue-koira, kun katsoimme, että pentua emme voi ottaa ikiemme vuoksi ja totuushan se on. Kolme vuotta on yhdessä tämän kanssa kulunut, virkeä on, mutta erään vastaantulijan mukaan "sharmantisti" harmaantunut.
Monta vuotta ei siis yhteistä aikaa oletettavasti ole ja mietittäväksi jää, otetaanko taas tällainen ikäkoira, joka on aina vähän arvoitus kuntonsa puolesta ja muutenkin, jos siis oma keppi vielä kolkkaa. Ehkä jokin vähän pienempi ja hitaampi olisi jo sopiva. Haluaisin myös taas koiran, joka nukkuu peiton alla, kun tämä tulee sängylle vain silloin, kun siinä ei ole ketään.
Kyllä.Ihan kaikesta.Se on fiksu ja tosi ymmärtäväinen.Sille ei tule mökötettyä koskaan,miehelle sitäkin useammin.
Ai niin,siis kyse on Herra Koiruliinista :)
Niin,tämä neljäs ajokoiramme on 9v.-uros,sisäsiisti seurakoira myöskin,pitää lapsista ja kaikista...
Olisin mieluummin ottanut nartun,koska mielestäni se olisi helpompi ulkoiluttaa,mutta ukkeli ei suostunut siihen aikoinaan.Tällä on niinkun kantavampi ääni.
Non nyt kun itsekin olen vanhempi,onhan melkoinen työ tuos lenkittämises.Isäntä ei oikein jaksa kävellä pitempiä matkoja,eikä saakkaan toistaiseksi.
Aika työläs on muutoinkin ollut.
Tässä lähistöllä asuu yksi leskirouva,joka otti vielä uuden koiran,jota hän lenkkeilyttää 2-3 kertaa päivässä.Joskus tiemme kohtaavat polulla.
Hän oli netin kautta hankkinut sen,romanialainen löytökoira.Rokotettu ja muutoinkin paperit ovat lemmikillä kohdallaan.Tuttavansa kuljettivat sen sieltä.
Rouva kertoi hankkineensa koiran itselleen seuraksi ja uskaltaa näinollen yksinään olla mökillään paremmin,kun on vahtieläin.(En mie uskaltais sittenkään...)
Joo,aika näyttää sen,onko tämä viimeinen koiramme?-Isäntä kyl uhittellee,jotta otettais joku pieni seurakoira...
Voi hyvänen aika...!?
Jos talossa on ollut koiria n.43-vuotta,eiköhän se jo riittäne...
Kuva on otettu mökillämme 18.4.2009.
Wau,wau...toki me juttelemme.
Koko elämäni olen jutellut eläinten kanssa,niitä oli jo kotonani ennenkuin synnyin.Oman ensimmäisen kissan sain n.kuusivuotiaana,sitä ennen oli perheessä siskon kissa.
Koiran sain kun olin 10 vuotias, kissoja on ollut enimmillään kolme yhtaikaa,lintuja 24 undua ja 4 nymfiä, 3 marsua,
hiiri (häkkihiiri),hoitonaakat 2 kpl, koiria yhteensä viisi,joista kaksi on nyt paikalla,yhden kissan lisäksi.
Juuri puhuimme isännän kanssa siitä,miten eläin,koira tässä tapauksessa,ymmärtää,aistii ajatuksen menosta,tulosta,mielipahasta,ilosta,meillä puhutaan lemmikeille,järkevästi ja lässyttäen ihan tahallaan,ne ymmrtävät huumorin ;).Meillä on myös Pietarin katu-tyttö rescue-koira n.3vuotias ,ollut nyt yli vuoden ja voi miten siitä pelokkaasta tytöstä on tullut ilopilleri ja tanssiva kaksijalkainen,nousee seisomaan kanssani ja laulan sille:tanssin sun kanssasi aamuun...
Saksanpaimenkoira ,9 vuotta täyttänyt komea poika,adoptiossa ollut nyt 5 vuotta meillä sekä löytökissa,ikää en tiedä,tuli vain ja jäi,koirista piittamatta ja on niiden Kuningatar.
En pysty elämään ilman lemmikkiä,en osaa,pari vuotta olen ollut opiskellessa, ilman karvaista kerää ja se oli tosi outoa.
Eläimet ovat eläneet roduilleen ominaista vanhemmiksi,airedalenterrierini eli 15 vuotiaaksi...suru on aina kaikesta rakkaasta mistä joutuu luopumaan,mutta se kuuluu elämään.
Hienoa,että on näin eläinrakkaita ihmisiä täällä ;)
Tässä Umca,tiibetinterrieri karvat leikattuina ja Jinz ,sakemanni syksyn ruskassa maalla iloitsemassa.
Naapurin kissa-rouva Wilma on melkein muuttanut meille. Toki juttelen hänelle , kun päästän sisään . Mutta mieheni kyllä juttelee minuakin enemmän. Kyllä kissa tietää kuka tykkää ja hyväksyy .
Tottaikai eläimille pitää ja kannattaa puhua. Meillä ainakin jokainen kissa keskusteleekin omalla erilaisella tavallaan.
Yksi oikein voimakkaasti ja vaativasti, jos kyseessä on kalaa ruuaksi.
Linnuillekkin juttelen, kun niitä pihapiirissä on runsaasti.
Onhan se ihan luonnollisen oloista jutella eläimelle!
Nykyisin ihmiset puhuu "itsekseen" handsfriihin niin se vasta outoa onkin :)