Ihanaa, että on olemassa paljon meitä arkienkeleitä. Runosi toi mieleeni äidin kodinhoitajat, kuinka he kaiken kiireenkin keskellä jaksavat ottaa toisen huomioon ja ovat ymmärtäväisiä ja ystävällisiä. Kiitos heille kaikille.
Äityli
Ollen joskus vähän aikaa ollut hoitoalalla. Lonteeltan olen muut huomioiva ottava ja siksi osaan myös kiittää kotipalvelua. Minusta olisi hyvä jos toisetkin rohkenisi antamaan enemmän myönteistä palautetta .Linkissäkissä aina olen kohtelias kuskille Täällä oli jossain jonkun runokin "Hymy jonka lähetät tulee takaisin" Eli ei vie paljoa aikaa olla ystävällinen ihmisille. Vielä kun halataan usein.Lapsille olen opettanut tai ovat tottunee että nuo on ihan normaaleja juttuja meidän perheessä. Äitini ei tosiaankaan pärjäisi enää päivääkään yksin, vaikka todella usein käyn katsomassa ja järkkäilen asioita reilaaan. Vaihdetaan myös kuulumisia kodinh. kanssa ja meillä on "reissuvihko" mihin laitetaan asioita ylös ja kuka on käynyt kylässä Osaatte hyvin myös katsoa kuka käy kellekkin omahoitajaksi. Luonteita kun on monia ja joillakin ikä muistiongelmia, sekä mitakin sairauksia
Ei toisen huomioonottaminen välttämättä tarvitse koulutusta. Tai sanotaan niin jotta ei koulutus tee kaikista arkienkeleitä. Kun kirjoitin tuota runoa ajattelin työkavereitani , kuinka hienosti vähin elein he hoitavat ja ottavat toisen huomioon. Nyt kun olen saanut olla töissä muistiyksikössä , olen saanut oppia paljon työkavereiltani. Tietenkin olen oppinut kaikilta työkavereiltani paljon. Ja myöskin heiltä kenen vierellä voin kulkea arjessa ja auttaa .
Kaikkea hyvää toivon Jaanakatriinalle. Sinulla on oikea mieli ja asenne työhösi ja olet jo tosi osaava. Luota vaan edelleen itseesi ja kykyihisi Huomaan että olet ihan omana "itsenäsi " aitous onkin tärkeää Kiva, että hoitoalallekkin on uusia työntekiöitä tulossa.Ihan totta ei ystävällisyys ja toisten huomioiminen tarvitse koulutusta. Tärkeintä on Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi
Kiitoksia . Olen ollut työssä vanhusten parissa noin vuodesta 1986.Aina oppinut uutta . Ilokseni olen huomannut kuinka motivoituneita nuoret hoitajat ovat työhönsä . Ja heidän kanssaan on ilo tehdä töitä . Jokaisella on omat tapansa kulkea vierellä.

Kiitos sinulle. Harvoin kuulee omaisilta kiitosta . Taidat itsekkin olla arkienkeli.