Seuraa 

Da Vincin maalaus Nainen ja kärppä on kaunis.
Kuitenkin katsojan silmä huomaa naisen käden joka ei ole sopusuhtainen, kärppää hyväilevät epänormaalin pitkät ja luisevat sormet tuovat mieleen selektorin kädet.
Kädet häiritsevät kokonaisuutta.

Rembrantin maalauksessa Tuhlaajapojan paluu isä syleilee eteensä polvistunutta poikaansa.
Isän toinen käsi on leveä ja maskuliininen, toinen taas hennonpi ja kapea, kädet ovat eriparia.
Tarun mukaan tähän on taiteilija upottanut symboliikkaa, toinen on isän ja toinen äidin käsi.

Eremitaasissa, flaamilaisessa huoneessa on eräs taulu jonka oikeassa alakulmassa on pieni koira.
Kun astuin huoneeseen tuon pienen koiran katse uppoutoi silmiini ja kun kiersin huonetta olin koko ajan tietoinen sen katseesta.
Se selvästikin piti minua silmällä....

Halki vuosisatojen on maalauksissa ollut mukana myös eläimiä.
Minulla on tapana poimia tauluista näitä yksityikohtia, pääasiassa koiria, ja kuvata niitä.
On jo kertynyt aikamoinen kokoelma kuuluisien maalareiden malaamia koiria ja toivottavasti koirien kuvaaminen jatkuu tulevaisuudessakin.

Sivut

Kommentit (28)

Niin! Kauneus on katsojan silmissä. Minä en näe tuossa kädessä mitään epäsuhteista. Onhan se kuitenkin pienempi kuin erittäin kauniin ja seesteisen oloiset kasvot. Arvostan taiteilijan näkemystä ja niimpä minusta tuo maalaus on erittäinkin kaunis ja tasapainoinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Käyn kaikissa maissa ja kaupungeissa taidenäyttelyissä, taidegallerioissa ja taidemuseoissa. Mutta katselen ja ihailen sillä maalauksia, en tauluja.
Olen suorittanut yliopistossa taidehistorian opinnot ja maalaan myös itse sen mitä aikaa liikenee.
Sinebrychoffin taidemuseossa oli vuosia sitten näyttely johon oli kerätty erilaisia vanhoja maalauksia, joiden kaikkien aiheena oli eläimiä.
Ostettiin muutama , joka oli painettu postikortiksi. Yksi on tosi viehättävä, se esittää metsästäjää ja koiraa.Taiteilijaa en muista, on kuitenkin italialainen mestari.Käytän sitä korttia kirjanmerkkinä, kun luen jotain romaania.

Taasko olen tehnyt jollekulle käsittämättömän aloituksen?
Rönsyilee, rönsyilee, mutta onneksi ei ole vielä ilmiriitaan puhjennut.....

Myönnän ettei tuo naisen käsi kuvassa vaikuta niiin eriskummalliselta, mutta menkääpä paikanpäälle katsomaan niin huomaatte että katse kiinnittyy ensimmäiseksi juuri käteen.
Tuon asian totesivat myöskin muun maalaiset katselijat, en yksin minä.

Taiteentuntijalta minä ihan mielenkiinnosta kysyisin mikä ero on maalauksella ja taululla?

Lainaus:

Tällaista on keskustelun taso ET-sivustolla !

Pitäisi hetken miettiä ennenkuin tekee aloituksia. Rapatessa roiskuu, onhan se niinkin.

Mitenkä minä tämän nyt muotoilisin mahdollisimman kauniisti ja sivistyneesi kun vähitellen alkaa tympimään nämä jatkuvat tölvimiset....

Minä en tee taidetta enkä minä ole taiteiden asiantuntija.
Ei minun tarvitse ollakkaan ja silti voin nauttia taiteesta.
Silti minulla on otsaa sanoa mistä minä pidän ja mistä en.
Da Vincin Mona Lisa on elänyt hyväksyttynä vuosisatoja mutta minullapa on otsaa sanoa että minä en pidä siitä.
Minusta se ei ole kaunis, niin pieni ja tumma, ettenkö sanoisi pimeä ja tunkkainen.
Ja minä olen nähnyt sen muutenkin kuin vain kuvassa...aivan samoin kuin nämä muutkin maalaukset.

Jos tämä tekee minut naurunalaiseksi niin OK...sovitaan sitten niin....

Maalaustaiteessa on ollut paljon symboliikkaa, esimerkkinä tuhlaajapojan isän kädet. Tuosta Nainen ja kärppä taulusta ei ole paljon yksityiskohtaisia tietoja ja se ei ole maalarinsa tunnetuimpia teoksia
Leonardo da Vincin teoksessa La Bella Pricipessa on teoksen oikeassa yläkulmassa Leonardon sormenjälki, erikoinen yksityiskohta sekin.
Aloituksessa ei mitään vikaa, onkohan ketjussa se kuuluisa rottwailer asialla.

mökinmuori

Mitenkä minä tämän nyt muotoilisin mahdollisimman kauniisti ja sivistyneesi kun vähitellen alkaa tympimään nämä jatkuvat tölvimiset....

Minä en tee taidetta enkä minä ole taiteiden asiantuntija.
Ei minun tarvitse ollakkaan ja silti voin nauttia taiteesta.
Silti minulla on otsaa sanoa mistä minä pidän ja mistä en.
Da Vincin Mona Lisa on elänyt hyväksyttynä vuosisatoja mutta minullapa on otsaa sanoa että minä en pidä siitä.
Minusta se ei ole kaunis, niin pieni ja tumma, ettenkö sanoisi pimeä ja tunkkainen.
Ja minä olen nähnyt sen muutenkin kuin vain kuvassa...aivan samoin kuin nämä muutkin maalaukset.

Jos tämä tekee minut naurunalaiseksi niin OK...sovitaan sitten niin....

Kukapa ei nykyään olisi Italian taideaarteita käynyt katsomassa. Kuin myös Itänaapurissakin.

Yllättävän pieni Mona Lisa oli, mutta tummuudestaan huolimatta ei mielestäni silti tunkkainen.
Hänen vieno arvoituksellinen hyvmynsä jaksaa kiehtoa ja katsojaa arvuuttaa. Siellä lasikaappien ja seinien kätkössä vartioituna Louvressa. Oli ja on uutenakin Louvre ihmeellinen elämys.

mökinmuori

Da Vincin maalaus Nainen ja kärppä on kaunis.
Kuitenkin katsojan silmä huomaa naisen käden joka ei ole sopusuhtainen, kärppää hyväilevät epänormaalin pitkät ja luisevat sormet tuovat mieleen selektorin kädet.
Kädet häiritsevät kokonaisuutta.

Rembrantin maalauksessa Tuhlaajapojan paluu isä syleilee eteensä polvistunutta poikaansa.
Isän toinen käsi on leveä ja maskuliininen, toinen taas hennonpi ja kapea, kädet ovat eriparia.
Tarun mukaan tähän on taiteilija upottanut symboliikkaa, toinen on isän ja toinen äidin käsi.

Eremitaasissa, flaamilaisessa huoneessa on eräs taulu jonka oikeassa alakulmassa on pieni koira.
Kun astuin huoneeseen tuon pienen koiran katse uppoutoi silmiini ja kun kiersin huonetta olin koko ajan tietoinen sen katseesta.
Se selvästikin piti minua silmällä....

Halki vuosisatojen on maalauksissa ollut mukana myös eläimiä.
Minulla on tapana poimia tauluista näitä yksityikohtia, pääasiassa koiria, ja kuvata niitä.
On jo kertynyt aikamoinen kokoelma kuuluisien maalareiden malaamia koiria ja toivottavasti koirien kuvaaminen jatkuu tulevaisuudessakin.

Hei mökinmuori

Minun mielestäni käsi on oikein sopiva naiselle (Nainen ja kärppä), kun katsotaan naisen kaulan linjaa ja kasvojen muotoa. En voisi kuvitellakkaan hänelle muunlaisia sormia tai käden muotoa/kokoa.
Kauneus on katsojan silmässä eli näemme asioita eri tavalla. T.Miina

mökinmuori

Mitenkä minä tämän nyt muotoilisin mahdollisimman kauniisti ja sivistyneesi kun vähitellen alkaa tympimään nämä jatkuvat tölvimiset....

Minä en tee taidetta enkä minä ole taiteiden asiantuntija.
Ei minun tarvitse ollakkaan ja silti voin nauttia taiteesta.
Silti minulla on otsaa sanoa mistä minä pidän ja mistä en.
Da Vincin Mona Lisa on elänyt hyväksyttynä vuosisatoja mutta minullapa on otsaa sanoa että minä en pidä siitä.
Minusta se ei ole kaunis, niin pieni ja tumma, ettenkö sanoisi pimeä ja tunkkainen.
Ja minä olen nähnyt sen muutenkin kuin vain kuvassa...aivan samoin kuin nämä muutkin maalaukset.

Jos tämä tekee minut naurunalaiseksi niin OK...sovitaan sitten niin....

En laittaisi seinälleni tätä taulua, sillä lapsi on aika erikoisen oloinen.

Lapsella on kuin aikuisen miehen polvet ja suhteettoman pitkä selkä.
Lapsi on minun silmääni joko tarkoituksella vääristelty tai sitten ei.
Kenen käsi tuota omenaa pitelee, tulee niin kummasti esille, lasken kädet ja totean, että lapsen sormet, epäaidotkin vielä.
Mutta maalaustaide on ollut, kuin on sitä vapaata näkemystä ja sen kautta tekemistä.

mökinmuori

Mitenkä minä tämän nyt muotoilisin mahdollisimman kauniisti ja sivistyneesi kun vähitellen alkaa tympimään nämä jatkuvat tölvimiset....

Minä en tee taidetta enkä minä ole taiteiden asiantuntija.
Ei minun tarvitse ollakkaan ja silti voin nauttia taiteesta.
Silti minulla on otsaa sanoa mistä minä pidän ja mistä en.
Da Vincin Mona Lisa on elänyt hyväksyttynä vuosisatoja mutta minullapa on otsaa sanoa että minä en pidä siitä.
Minusta se ei ole kaunis, niin pieni ja tumma, ettenkö sanoisi pimeä ja tunkkainen.
Ja minä olen nähnyt sen muutenkin kuin vain kuvassa...aivan samoin kuin nämä muutkin maalaukset.

Jos tämä tekee minut naurunalaiseksi niin OK...sovitaan sitten niin....

Onko maalaus jokin madonnaa ja Jeesus-lasta esittävä keskiaikainen teos? Lapsen kädessä oleva omena saattaisi vinkata siihen suuntaan.

Monissa maalauksissa Jeesus-lapsella on kädessään omena. Omena symboloi sitä, että Maria on uusi Eeva ja Jeesus uusi Aadam. Näin Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi korjaavat syntiinlankeemuksen seuraukset, jotka Eeva ja Aadam aiheuttivat syömällä kielletystä puusta.
(lähde edu. vaasa)

Keskiaikaisuuteen viittaa myös lapsen aikuismainen ulkonäkö. Jeesus-lapsi näyttää keskiaikaisissa veistoksissa ja maalauksissa pienoisaikuiselta. Oliko kyse kyvyttömyydestä kuvata lasta vai mahtoiko tapaan liittyä jotakin kuvasymboliikkaa?

Taiteesta keskusteleminen ei tee naurunalaiseksi. :)
Teet mielenkiintoisia aloituksia.

Usein tuntuu siltä että hyvät aloitukset tyrmätään heti ja parjataan aloittajaa vaikka pitäisi keskustella kyseisestä aiheesta. Aivan kuin heittäisi helmiä sioille....

mökinmuori

mökinmuori

Mitenkä minä tämän nyt muotoilisin mahdollisimman kauniisti ja sivistyneesi kun vähitellen alkaa tympimään nämä jatkuvat tölvimiset....

Minä en tee taidetta enkä minä ole taiteiden asiantuntija.
Ei minun tarvitse ollakkaan ja silti voin nauttia taiteesta.
Silti minulla on otsaa sanoa mistä minä pidän ja mistä en.
Da Vincin Mona Lisa on elänyt hyväksyttynä vuosisatoja mutta minullapa on otsaa sanoa että minä en pidä siitä.
Minusta se ei ole kaunis, niin pieni ja tumma, ettenkö sanoisi pimeä ja tunkkainen.
Ja minä olen nähnyt sen muutenkin kuin vain kuvassa...aivan samoin kuin nämä muutkin maalaukset.

Jos tämä tekee minut naurunalaiseksi niin OK...sovitaan sitten niin....

Tämä vastaukseni oli osoitettu eräälle "taiteenasiantuntijalle" joka poistetussa viestissään rumin sanoin moitti minua siitä että minulla on otsaa ilman taidekoulutusta arvostella tunnettujen taiteilijoiden töitä, näin teen hänen mielestään itseni naurunalaiseksi.

Kun ylläpito on kommentin poistanut niin oma vastineeni jää hieman hölmönä roikkumaan...

Olen tuo kertomasi moittija. Sinä tuossa yllä olevassa selityksessäsi muunnat totuutta. Muista kovin hyvin miten ilmaisin asian. Onko sinulla jokin syy valehdella?

Mitä syytä minulla on muuntaa totuuta tahi peräti valehdella, olihan tuo kommentti aikansa ruudulla kaikkien nähtävillä.
Minun kommenttiani tukee myös tuo että se poistettu asiattomana.
Kerron sinulle myös sen etten itse koskaan klikkaa asiaton viestiä sillä eihän se ole minun häpeäni jos joku ruman ja ilkeän viestin kirjoittaa.....

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat