Pöytälaatikkokirjoittaminen

Vierailija

Olen vuosia tai pikemminkin vuosikymmeniä salaisesti haaveillut kirjankirjoittamisesta. Noin 5 vuotta sitten kävin ensiksi Orivedellä kirjoittamisen peruskurssin ja sitten myöhemmin Helsingissä pari lyhyttä kurssia. Ei siitä minulla kuitenkaan oikein tahdo tulla mitään! Olen liian lyhytjänteinen hommissani. Kirjoittaminen vaatii mitä ilmeisemmin pitkäjännitteisyyttä ja paneutumista asiaan.

Olen kuitenkin kurssien innoittamana yrittänyt kirjoitella yhtä ja toista, pääosin novelleja. Kun en ole saanut kuitenkaan mitään muiden näkyville aloin kirjoittaa blogia vanhuutta.blogspot.fi . Sinne olen kirjoitellut mitä sattuu eteen tulemaan ja mieleen juolahtamaan. Yritän saada siihen enemmän eläkeläisiä kiinnostavia aiheita, mutta kun maailma ympärillä on niin monitahoinen. Sitten huomasin, että tuollahan voin näyttää omia kirjoitelmiani, novelleja. Nyt olen laittanut blogiini jatkokertomuksen muodossa novellini Erätulilla. Jo 4 osaa on julkaistu ja pari osaa on vielä jäljellä. Mikäli lukijoita riittää niin yritän laittaa sinne lisääkin sepustuksiani.

Mikäli kirjoittaminen kiinnostaa niin ainakin Helsingissä on useiden tahojen järjestämiä kursseja. Ei kun rohkeasti ilmoittautumaan! Tai kaiva ainakin kirjoitusvälineet esiin ja ala kirjoittaa! Käymilläni kursseilla ovat opettajat sanoneet aina, että kirjoittajaksi oppii ainoastaan kirjoittamalla. Pitää vaan kirjoittaa mistä vaan joka päivä tai lähes joka päivä. Suoltaa tekstiä vaan tulemaan! Sitä paitsi kirjoittaminen on pään toiminnallekin terveellistä!

Jos Sinua kiinnostaa vilkaista blogiani niin mene osoitteeseen vanhuutta.blogspot.fi !

Sivut

Kommentit (43)

Vierailija

Lainaus:

Suuremman kirjoitustyön tekeminen vaatii aika monta asiaa.
Olen suorittanut Jyväskylän yliopistossa luovan kirjoittamisen kurssin (approbatur) , ensi syksynä jatkan opintoja alalla täällä Helsingissä.
Blogit ovat yksi helppo tapa kirjoittaa, jos tuntuu että täytyy jotain kirjoittaa. Se vaadi paljoa.
Olen kirjoittanut lehtiin jo vuosikymmeniä eli on ollut oma palsta yhdessä lehdessä. Käsitetlee ajankohtaisia asioita tai ihan mitä vaan mielenkiintoa herättävää. Lehti yhdistettiin toiseen ja lopetin palsatn pidon silloin.
Olen ollut lahjakas kirjoittaja koko kouluaikani - paha sanoa näin mutta niin arvioivat äidinkeilen opettajat töitäni.
En tiedä, kirjoitanko romaania koskaan, se ei oikein kiehdo. Mutta jotain muuta kyllä.
Kirjoittamisen taustalle tarvitaan aika paljon tietoa, muuten siitä ei tule mitään. Eli taustat on oltava hallussa.

Vierailija

Lainaus:

Edellinen lisää: minä en ole eläkeläinen, vaan työssäoleva.

Mitä tämä merkkaa. Syrjitkö eläkeläisiä vai pitikö vain olla äänessä.

On selvää että taustatietoa on oltava. Ei voi kirjoittaa älykästä lentokoneesta jossei ole mitään hajua sen toimintaperiaatteista.
Sama kaava puree matkajutuissa. Jossei matkusta niin heikkoa on. Toki voi kopioita juttuja netistä ja väsätä sitten huippuloma Pargaan tai vaikkapa Etelänavalle.
Eräät opiskelee aihetta. Siinä on vaara että persoonallisuus kärsii. Hyviä esimerkkejä on V Linna mittavine tuotoksineen. Siinä kansan mies kirjoittaa kansalle ilman yliopistoa.

valone
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Läheskään koko kansa ei lue Linnaa!"Jossei matkusta niin heikkoa on".
Matkustettu on Pohjoismaat, Eurooppa, Venäjä, Afrikka, silti en niistä täällä kerro!
On vain niin vastenmielistä kun täällä ilkeästi arvostelet.
Olet kykenemätön keskustelemaan normaalisti.
Jos häiriköitä ei poisteta tämäkin palsta kuivuu omaan mahdottomuuteensa.

Vierailija

Ei tietysti. Mutta eikait sitä koko kirjallisuushistoria tarvi esille ottaa.

Minua ei ihmisten leuhkiminen innosta. Matkusta vaikka kuuhun. Mikä tuossa oli arvostelua. ?
Emme ole keskustelleet. Mikä on normaalia ?
Häiriköstä olen samaa mieltä.

juuli
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

.
Kun kertovat olevansa noin älyttömän hyviä miksi kirjoittavat nyymeinä.
Laittaa miettimään.
Minä kirjoitan myös paljon. Ei tulisi mieleenkään nyyminä.
Eihän voisi sitten odottaa niitä satoja ruusujakaan.....

Juuli
.

valone
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Juuli, siksi kun ilkeily tuo vain lisää harmaita hiuksia. Sinäkin osaat vinoilla, kaikki ihmiset eivät sellaista käsitä. Juuri siksi, olen kirjautunut, mutta merkkiäni en näytä.
Koska joka kerta kun sen laitan tulee lantaa niskaan!

Vierailija

Silloin kannattaa miettiä mistä semmoinen kohtelu on alkuun lähtenyt. Oletko ollut liian avoin väärille ihmisille tai joskus jopa tahallisesti ärsyttänyt joitakin, jotka sitten nimimerkkisi nähtyään käyvät ärsyttäviksi että hermostuisit. Mitä enemmän tuot esille että ilkeily käy voimillesi, sitä enemmän he sitä harrastavat. Näin oletan.

'
.......

- Juuri siksi, olen kirjautunut, mutta merkkiäni en näytä.-
Mitä ihmettä tuo lause tarkoittaa ?
Tuo sinun kirjoituksesi on kokonaisuudessaankin perin epäselvä. Sinähän kirjoitat nyyminä aina.
Mitä ollenkaan teet nimimerkilläsi ? Näkyy onneksi kellonaika joten tietää mihin viestiin vastaa. Jos olet niin koulutettu kuin kerrot, sinun pitäisi hallita ainakin oikea pilkun käyttö.

Pilkun nussinta ei kuulu tapoihini! Sinun kuuluu ja sehän on vaan mukavaa, että jokin erottaa meidät toisistamme. Kirjoitan anona silloin kun huvittaa, en kysy siihen lupaa sinulta kuin en muiltakaan.

Kiitos! Kiitos! Eipä tuollainen ole tullut mieleenikään! Olen halunnut keskustella, se siitä!

Vierailija

Lainaus:

Lainaus:

Edellinen lisää: minä en ole eläkeläinen, vaan työssäoleva.

Mitä tämä merkkaa. Syrjitkö eläkeläisiä vai pitikö vain olla äänessä.

On selvää että taustatietoa on oltava. Ei voi kirjoittaa älykästä lentokoneesta jossei ole mitään hajua sen toimintaperiaatteista.
Sama kaava puree matkajutuissa. Jossei matkusta niin heikkoa on. Toki voi kopioita juttuja netistä ja väsätä sitten huippuloma Pargaan tai vaikkapa Etelänavalle.
Eräät opiskelee aihetta. Siinä on vaara että persoonallisuus kärsii. Hyviä esimerkkejä on V Linna mittavine tuotoksineen. Siinä kansan mies kirjoittaa kansalle ilman yliopistoa.

Tästäkin joku anonyymi pillastui. Oliko V Linna arka asia ? Muita nimiä en käyttänyt.
Sen verran täytyy täsmentää että kakruna tuli luettua "sukellusveneellä maailman ympäri" Olikohan Jules Verne kirjoittaja. Oleellista tässä fanttasiaseikkailussa on se, että valmitumisaikaan ei kukaan tiennyt sukellusveneistä mitään.

juuli
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

juuli

Juuli, siksi kun ilkeily tuo vain lisää harmaita hiuksia. Sinäkin osaat vinoilla, kaikki ihmiset eivät sellaista käsitä. Juuri siksi, olen kirjautunut, mutta merkkiäni en näytä.
Koska joka kerta kun sen laitan tulee lantaa niskaan!
'
.......

- Juuri siksi, olen kirjautunut, mutta merkkiäni en näytä.-
Mitä ihmettä tuo lause tarkoittaa ?
Tuo sinun kirjoituksesi on kokonaisuudessaankin perin epäselvä. Sinähän kirjoitat nyyminä aina.
Mitä ollenkaan teet nimimerkilläsi ? Näkyy onneksi kellonaika joten tietää mihin viestiin vastaa. Jos olet niin koulutettu kuin kerrot, sinun pitäisi hallita ainakin oikea pilkun käyttö.

Juuli
.

Pilkun nussinta ei kuulu tapoihini! Sinun kuuluu ja sehän on vaan mukavaa, että jokin erottaa meidät toisistamme. Kirjoitan anona silloin kun huvittaa, en kysy siihen lupaa sinulta kuin en muiltakaan.

.....

Voi Herttinen. En ole olettanutkaan minkäänlaista pyytämistä. Ainakin yritän laittaa pilkut siihen mihin kuuluvat ja rakentaa lauseen ymmärrettäväksi. Vältän myös erinäisten hävyttömiksi luonnehdittujen sanontojen käyttöä. Joita sinä näyt viljelevän. En myöskään ole kehuskellut itseäni hyväksi kirjoittajaksi.
Laita nyymihyvä pilkut minne tahdot mutta kirjoita niin että muutkin ymmärtävät.
Vaikka sinä nyyminä kirjoitat niin hyvin sinä kuitenkin itsellesi osoitetut viestit tunnistat. Siis on aivan sama vaikka kirjoittaisit nimimerkillä.
Enempää en asiasta viitsi jauhaa.
Tyhjän saa pyytämättäkin.

Juuli

.

Vierailija

Juuli! Erehdyit henkilöstä. En koskaan ole täällä opinnoillani kehuskellut.
Huomaan sinussa olevan hiostajan vikaa.
Luoja minua armahtakoon tuollaisesta viasta.

Vierailija

Luojaa tuskin tähän tarvitaan avuksi, kunpahan vaan olisitte suurentelematta ja dramatisoimatta asioita. Olette kuin suoraan vanhoista Suomi-filmeistä, ylpeät naiset jotka niskojaan nakkelevat.."kuinka uskallatte puhutella minua noin?", "sanon ystävyytemme ylös, jos jatkatte noin", "olette kerrassaan inhoittava ja moukkamainen"..jne.

Herätkää tähän päivään ja tälle vuosiluvulle, älkää kaikessa sanotussa olko näkevinänne jotain hengen päälle käypää.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat