/etlehti.fi/s3fs-public/discussion_topic_image/original_29103.jpg?itok=LLSmBBTX)
Altean tj Pankakoski sai potkut. Syynä epätyydyttävä talouskehitys ja viinan myynnin
väheneminen. Vaan ei hätää Pankakaoski saa lähtiäislahjaksi kultaisen
kädenpuristuksen ja 500 000 eruroa kahisevaa.
Altia on Suomen valtion 100% omistama yhtiö.
Toimitusjohtajan palkka oli 2012 666800 euroa. Vuoden 2011 tuloihin verrattuna
hän sai 37 % palkankorotuksen.
Tänä vuonna tavallinen duunari saa korotusta 20 euroa kuussa, senkin
EK itku (teko) silmässä myönsi.
Nuo potkut oli jotenkin ristiriitainen juttu. Vuosikausia eduskunnan kukkahattu-
tädit ja vähän sedätkin ovat toitottaneet, että alkoholin kulutus pitää saada
laskemaan Suomessa. Sitten, kun kulututus laski - tai ainakin myynti - niin
johtajalle potkut.
Huipulla tuulee.
KEVAn johtaja saamassa potkut.
Ja viimeinen suuri nimi, Paatero.
Saako hänkin potkut-
Eihän tuo nyt mitään j,os viinakauppias saa kerran potkut, mutta moni asiakas on saanut potkut peffaansa, lentänyt ulos viinakaupasta!
Ei haittaa - minä haen Virosta.
Jossain mielessä hupaisaa, kun veronkorotuksilla muka haetaan kulutuksen vähennyksiä. Silloin lainsäätäjillä "sormet ristissä selän takana", koska jo seuraavassa talousarviossa on budjetoitu tulevan veronkorotuksen tuotto. Jospa joskus meno karahtaa kiville.
Verokorotuksen tuotto menee liki suoraa Viron hyväksi. Lisäksi kalliit aineet pakottaa käyttäjät juomaa epäpuhtaita korvikkeita tai tehostamaan vaikutusta pillereillä. Tämä aiheuttaa monasti ambulanssi kyytiä ja sairaalahoitoa, mikä on arvokasta.
Täysin väärä päätös politiikoilta.