Lapsilisät

Vierailija

Olisi mielenkiintoista lukea tämän palstan lukijoiden mielipiteitä lapsilisistä.
Itse ihmettelen kovasti sitä, miksi lapsilisiä maksetaan perheen varallisuudesta riippumatta kaikille.
Työpaikallani tuli puhetta lapsilisien lakkauttamisesta hyvätuloisille, mutta työpaikkani hyvätuloiset sanoivat, ettei niistä haluta luopua ja nehän ovat tallessa pankissa lapsille kun he tulevat opiskeluikään. Moni ei edes tiennyt lapsilisän määrää kun ei ole tarvetta niitä käyttää.
Minusta tuntuu pahalta, että näin jaetaan veronmaksajain rahoja sellaisille jotka eivät niitä tarvitse.
Samalla puhutaan rahojen jakajien suulla miten vanhusten hoitoon ei riitä varat kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle.
Näinhän se on, että hyvätuloiset saavat isot eläkkeet ja bonuksena lapsilisät.

Kommentit (8)

aluisa
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Olen aivan samaa mieltä, että isotuloiset eivät lapsilisiä tarvitse. Nekin rahat voisi käyttää todellakin vaikka vanhusten huollon parantamiseen. Muistelen omaa äitiäni, joka joutui virumaan vanhainkodissa kaksi elämänsä viimeistä vuotta, kun en jaksanut enää hoitaa häntä kotona. Ei se edes hoitoa ollut, korkeintaan säilyttämistä. Kun saattelin hänet rajan yli, kiitin yläkerran Isää, että yksi tuskaisa elämä sai päätöksen. Itse rukoilen, että pääsisin täältä ns. saappaat jalassa, kun noutajan aika on koittanut.
Hyvää pakkaspäivää toivottelee Aluisa

Vierailija

Olen sitä mieltä, että lapsilisät pitäisi maksaa vain tietyn tuloarajan alle jääville perheille. Tiedän minäkin monta, jotka todella pystyvät laittamaan kaikki lapsilisät lapsille säästöön. Näin pienituloisten lapsilisän määrää pystyisi korottamaan...

Hyvämieli
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015
pikku puutarhuri

Olen sitä mieltä, että lapsilisät pitäisi maksaa vain tietyn tuloarajan alle jääville perheille. Tiedän minäkin monta, jotka todella pystyvät laittamaan kaikki lapsilisät lapsille säästöön. Näin pienituloisten lapsilisän määrää pystyisi korottamaan...
Hyvämieli
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

pikku puutarhuri

Olen sitä mieltä, että lapsilisät pitäisi maksaa vain tietyn tuloarajan alle jääville perheille. Tiedän minäkin monta, jotka todella pystyvät laittamaan kaikki lapsilisät lapsille säästöön. Näin pienituloisten lapsilisän määrää pystyisi korottamaan...

Miksiköhän tähän asiaan ei puutu kukaan päättäjistä?

Vierailija

Kirjoitatte asiaa lapsilisistä. Tuloraja olisi paikallaan ja säästyneet varat nimenomaan vanhusten hoitoon ellei sitten osaa tarvita yksinhuoltajien ja työttömien lapsilisiin. On aika saada vanhushuoltoon laatua ja inhimillisyyttä. Onhan vangeillakin oikeus ulkoiluun, mutta moniko vanhus pääsee ulkoilmaan edes kerran viikossa. Kaikilla ei ole omaisia tai he asuvat kaukana.

metsänpoika
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Tarpeettomia lapsilisä varoja voisi käyttää myös omaishoitajien tukemiseen. He tekevät arvokasta
työtä vailla riittävää tukea. Useimmiten 24h/vrk ja muutama vapaapäivä kuukaudessa.

Vierailija

Kaikki tuet pois sellaisilta, joilla on suuret tulot.
Jaettaneen sekin kakku niiden kesken jotka kamppailevat muutenkin pienillä työttömyyskorvauksilla tai palkoilla.
Tuntuu suurelta vääryydeltä, että joillakin on varaa koko sen ajan mitä lapsilisiä maksetaan säästää ne rahat lapsilleen koskemattomana. Näinhän ei ole ollut tarkoitus, vaan niiden on ollut tarkoitus helpottaa lapsiperheiden arkielämää. Muistelen joskus lapsuudessani että on puhuttu, että hankitaan vaatteita ym. sitten lapsilisäpäivänä, eli rahat menivät juuri siihen mihin ne on tarkoitettukin.
Samalla voisi valtiovalta puuttua näihin ylisuuriin osikoihin ja palkkioihin, joita valtiojohtoisista yhtiöstäkin nostellaan. Ei ole mitään rajaa, että yksi ihminen saa kertaheitolla niin paljon rahaa, ettei tavallinen kansalainen koskaan tule sellaisia summia edes uneksimaan. Sitten ihmetellään kun ihmisten välillä erot kasvaa ja syntyy kaikenlaisia hankaluuksia.
Ihmisten ahneudestahan tämä kaikki johtuu. Ennen oltiin tyytyväisiä kun saatiin leipä ns. omalle perheelle omalta tilalta. Ei tarvinnut jäädä suuria säästöjä ja miettiä miten parhaiten sijoittelisi säästyneet rahavarat niin että ne parhaiten tuottaisi. On se elämä niin vaikeaa nykyisin. Lieneekö kuitenkaan kaikessa yltäkylläisyydessään sen onnellisempaa ??

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat