Pieni tarina luonnonvoimien ankaruudesta.
Meitä oli kaksi karavaanaripariskuntaa, Toisella matkailuauto, minulla
matkailuvaunu. Olimme tulossa helmikuussa Portugalista, ajelimme pienempiä teitä ja olimme
matkalla Almerian suuntaan. Olimme Nevadan vuoriston pohjoispuolella ja siitä lähdimme
alaspäin kahden vuoriston välistä. Tuuli oli koko päivän ollut kovaa.
Iltapäivällä 2-3 maissa tuuli yltyi vaaralliseksi ja ajoimme pienen huoltoaseman pihaa.
Päätettiin, että meidän on pakko jäädä siihen yöksi, ajaminen alkoi olla mahdotonta.
Ilta vielä sujui kohtalaisen hyvin, pientä huojuntaa vaunussa. Jossain vaiheessa yötä
tuulen suunta muuttui ja voima kasvoi. Asuntovaunu keinui puolelta toiselle ja oli jo
vaarassa, että koko vaunu kaatuu. Vaunuissa on sellaiset tukijalat, 4 kappaletta, niitä
ei ollut veivattu alas.Puin vaatteet päälle ja yritin mennä ulos. Ei onnistunut, tuntui,
että tuuli vie mennessään. Meillä oli sängyn alla sellainen 10 metrin köysinippu, sidoin
sen vyötäisilleni ja emäntä piteli toisesta päästä kiinni. Sen turvin uskaltauduin ulos
ja sain veivattua tukijalat alas. Pääsin köyden avulla takaisin vaunuun ja huojunta
pieneni huomattavasti.
Aamuyöstä joku tuulenpuuska katkaisi huoltoasemalta valot ja samalla murtohälytys
alkoi ulvoa. Sysipimeätä ja hirveä ulvonta. Puoli tuntia kului niin vartioyhtiön auto
tuli paikalle ja samalla tuli myös poliisiauto. Selvisi, että se oli vain sähkökatkoksen
aiheuttama hälytys. Poliisit kävivät myös meitä tervehtimässä, toivottelivat vain
hyviä öitä.
Aamun valjettua ja tuulen jo hieman tyynnyttyä lähdimme hiljalleen ajelemaan rannikon
suuntaan, Määränpää oli Aguilas niminen pieni kaupunki ja sen leirintäalue.
Myrskystä selvittiin, täytyy myöntää, että pelkäsin, sitä vaan ei saanut näyttää, kun
emännys pelkäsi vielä enemmän.
Pieni tarina luonnonvoimien ankaruudesta.
Meitä oli kaksi karavaanaripariskuntaa, Toisella matkailuauto, minulla
matkailuvaunu. Olimme tulossa helmikuussa Portugalista, ajelimme pienempiä teitä ja olimme
matkalla Almerian suuntaan. Olimme Nevadan vuoriston pohjoispuolella ja siitä lähdimme
alaspäin kahden vuoriston välistä. Tuuli oli koko päivän ollut kovaa.
Iltapäivällä 2-3 maissa tuuli yltyi vaaralliseksi ja ajoimme pienen huoltoaseman pihaa.
Päätettiin, että meidän on pakko jäädä siihen yöksi, ajaminen alkoi olla mahdotonta.
Ilta vielä sujui kohtalaisen hyvin, pientä huojuntaa vaunussa. Jossain vaiheessa yötä
tuulen suunta muuttui ja voima kasvoi. Asuntovaunu keinui puolelta toiselle ja oli jo
vaarassa, että koko vaunu kaatuu. Vaunuissa on sellaiset tukijalat, 4 kappaletta, niitä
ei ollut veivattu alas.Puin vaatteet päälle ja yritin mennä ulos. Ei onnistunut, tuntui,
että tuuli vie mennessään. Meillä oli sängyn alla sellainen 10 metrin köysinippu, sidoin
sen vyötäisilleni ja emäntä piteli toisesta päästä kiinni. Sen turvin uskaltauduin ulos
ja sain veivattua tukijalat alas. Pääsin köyden avulla takaisin vaunuun ja huojunta
pieneni huomattavasti.
Aamuyöstä joku tuulenpuuska katkaisi huoltoasemalta valot ja samalla murtohälytys
alkoi ulvoa. Sysipimeätä ja hirveä ulvonta. Puoli tuntia kului niin vartioyhtiön auto
tuli paikalle ja samalla tuli myös poliisiauto. Selvisi, että se oli vain sähkökatkoksen
aiheuttama hälytys. Poliisit kävivät myös meitä tervehtimässä, toivottelivat vain
hyviä öitä.
Aamun valjettua ja tuulen jo hieman tyynnyttyä lähdimme hiljalleen ajelemaan rannikon
suuntaan, Määränpää oli Aguilas niminen pieni kaupunki ja sen leirintäalue.
Myrskystä selvittiin, täytyy myöntää, että pelkäsin, sitä vaan ei saanut näyttää, kun
emännys pelkäsi vielä enemmän.