Kummit
Kummi on lapsen elämässä tärkeä ihminen, turvallinen aikuinen ja ystävä. Yleensä kummeiksi valitaan vanhempien hyvin tuntemia läheisiä ystäviä tai sukulaisia.
(ev.lut. seurakunnan ohjeesta kummiuteen)

Onko nykyisin vaikea saada kummeja lapselle?
Pelätäänkö kummiuden vastuuta, sitoutumista lapseen, lahjojen hankintaa kummilapselle, vai onko halukkaita liikaakin ja tuntuuko siltä, että kun pyydetään kummiksi niin se on kunnia-asia ja jopa luottamustoimi.
Miten koet kummiuden?

Kommentit (18)

Hei Hyvämieli!

Ajattelin itsekin aloittaa keskustelun kummiudesta mutta sinä ehdit ensin.
Elintason(ko) nousun myötä on kummin roolikin muuttunut. 50-60-luvuilla oli vain ristiäiset ja rippijuhla joihin
kummi osallistui. Ei ainakaan maaseudulla. Kyläreissutkin jäi melko vähiin kun ei ollut autoja kovin paljon.
Oma kummini oli kuollut kun olin 2vuotias, että se siitä sitten.
Nykyisin kannetaan selkä vääränä (halpatuonti?)lahjoja, mutta se varsinainen kummin tarkoitus unohdetaan
valitettavan usein. VANHEMPIEN TUKEMINEN LAPSEN KASVATUKSESSA. Vanhemmille omaa aikaa: kummi vie
lapsen esim. lasten rientoihin.
Mutta ihmisten kemiat on joskus niin sekaisin, että kaikki ei mene niinkuin pitäisi....!

Kerronpa omat kokemukseni kummiudesta. Minulla on kummityttö, johon olen pitänyt tiivistä yhteyttä koko hänen ikänsä. Koska nykyisin asumme aika kaukana, soittelemme usein ja käytämme sähköpostia. Pidän yhteyttä myös hänen lapsiinsa ja paras hetki on kun lapset itse soittavat ja kertovat koulu- ja kerhopäivistään. Myös paketit kulkevat postissa, lapsilta valokuvia, piirustuksia ja piniä askartelutöitä. Minulta pieniä paketteja, joissa sukkia ja muuta tarpeellista. Minun elämääni on suuri ilo tämä jatkuva yhteys eri sukupolveen omien lasteni perheitten lisäksi. Ehkä omien hyvien kummieni muisto kantaa myös tässä suhteessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minä olen kulkenut kummityttöni vierellä,milloin näkyvämmin ja toisinaan taas taustalla.Tavaroilla me harvemmin juhlimme,kun hän tuli luokseni,me usein leivoimme kaikenlaisia "herkkuja",kävimme kirjastoissa ja kaupoilla yms.
En ole koskaan itseäni,enkä neuvojani tuputtanut,vaan olen aina ollut valmis auttamaan,kun apua on tarvittu.
Ja onhan sitä tarvittu monta kertaa,kun koti ja omat vanhemmat eivät olekkaan aina se paikka,mihin voi turvautua.
Olen tosi ylpeä hänestä.Hänestä on kasvanut tasapainoinen nuori nainen.
Hän kouluttautui haluamaansa ammattiin,sai työpaikan,avioitui ja nyt odottaa ensimmäistä lastaan,jota me koko suku innolla odotamme.

Kummius voi mennä monella tavalla "mönkään". Mutta se mikä on mielestäni erikoisinta on se, että halutessaan kummista ei pääse ns. eroon vaikka niin haluaisikin ja vaikka se olisi ns. yhteinen tahtotila. Kummallista. Kummiksi pääsee hyvin helposti mutta kummiudesta ei eroon pääsekään. Oletteko törmänneet vastaaviin kokemuksiin vai onko tämä seurakuntakohtaista?

Jouduin kummiksi puoliväkisin, pitkän inttämisen jälkeen lupauduin. Sairastuin kuitenkin juuri silloin kun kastejuhla oli määrä olla ilmoitin, että en voi olla paikalla. Se olikin vähän kinkkinen juttu kun se ei pikein ollut oikein. Kuitenkin loppujenlopuksi annettuani pastorille kaikki tietoni, niin tulihan minusta kummi.
Olisikohan parasta jos on jonkun kummi eikä homma oikein pelaa myöhemmin, niin "unohtaa" kokojutun puolin ja toisin.

Kummius voi todella mennä mönkään. Pidin kunnia-asiana kun minut pyydettiin läheisen ihmisen esikoisen kummiksi. Joitakin vuosia myöhemmin hän sai sisaruksen. Ihmettelin vuosien mittaan tämän nuoremman vihamielistä suhtautumista minuun. Lähettelin, jos en itse paikalle päässyt, tunnollisesti synymä-, nimipäivä- ja joululahjat kuten kahdelle muullekin kummilapselleni, kunnes sitten katsoin että aikuisuuden kynnyksellä voin jo jättää tällaisen muistamisen.
Tämän läheisimmän lapsen äiti sitten minulle kertoi, vuosia myöhemmin, että heillä oli ollut aina lapsen merkkipäivinä kriisin paikka koska sännöllisesti tiedettiin minulta tulevan paketin mutta toisen lapsen kummit eivät häntä muistaneet hänen päivinään. Silloin ajattelin että kaikkeen sitä joutuu, koskaan ei ole hyvä -mitään henkistä puolta koko kummiudesta minulta on tuskin koskaan odotettukaan.
Niistä ajoista, kun lahjojen ostelun lopetin, on jo kauan. Silti olen odottanut että kun tässä koko ajan vanhenen, kummilapseni muistaisivat minua syntymäpäiväkortilla edes silloin kun täytän pyöreitä. Viimeksi siihen olisi ollut tilaisuus viime kesänä mutta yhdeltäkään ei tullut korttia. Onko se vain täällä kotipaikkakunnallni tapana että kummilapset muistavat kummejaan?

Leheisten lapsia voi muistaa ilman kummittakin.
Onko muuten kellään kummilapsia kehitysmaissa? Mielipiteitä?

Olemme pitäneet mieheni kanssa "kunnia-asiana", että saamme olla
kummeina. Kuitenkin joskus tulee kysyneeksi itseltään mikä on sopiva
tapa osoittaa huomaavaisuuttaan näitä "kummilapsia" kohtaan.
Jokainen on oma persoonansa ja olen sovittanutkin muistamiset
sen mukaisesti. Kortti joskus on ihan riittävä, mielestäni se että
muistaa on tärkeintä.

Kummiudessa voi niin moni asia mennä ns. mönkään. Ihmiskemiathan siinä pitkälle pelaavat. Jotenkin olen vain miettinyt tätä kummiuden merkitystä nykypäivänä. Sillä kun ei tunnu olevan enää muuta merkitystä kuin se minkälaisia ja miten suuria lahjoituksia teet. Muistan, että omat kummini muistivat minua kyllä, mutta ei niinkään niillä lahjoilla vaan pyysivät kylään ja keksivät yhteistä tekemistä ym.
Muistelenkin, että lapsuudessani olisi puhuttu joskus, että jos omille vanhemmille jotakin sattuisi niin se olisi sitten kummin asia huolehtia. En tiedä olenko lapsen mielellä käsittänyt väärin. Mutta kirkonkin puolelta voitaisiin miettiä tätä asiaa, että tarvitaanko kummeja ylipäätään ollenkaan. Miten on tilanne jos lapselle ei kerta kaikkiaan löydy kummia??? Jääkö lapsi kastamatta?

Hei, Olen ottanut ilolla vastaan kaikki kummiuspyynnöt. Huono omatunto kuitenkin, kun en ole pystynyt tekemään sitä mitä olisin halunnut: ottanut "kesähoitoon", vienyt leffaan, ostoksille eli en ole ehtinyt antamaan omaa aikaani. Tämä on taas puolestaan johtunut siitä, että omia lapsia on myös ollut ja työssäkin olen aina käynyt. Kummilapsia minulla on 7. Mitään en kuitenkaan kadu, ketään en antaisi pois vaikka Luoja onkin jo yhden tarvinnut omakseen.

Lainaus:

Leheisten lapsia voi muistaa ilman kummittakin.
Onko muuten kellään kummilapsia kehitysmaissa? Mielipiteitä?

Meillä on kummilapsia kehitysmaista ollut jo vuosikymmeniä.
Tällähetkellä Venezuelasta ja Guatemalasta. Olemme aina valinneet tyttöjä, koska niissä maissa tyttölapsia kohdellaan aina huonommin.
Toiseen järjestöön emme ole ihan tyytyväisiä ja harkitsemme toimiston vaihtoa. Suomen lähetysseuran kautta toimiva kummityö on suoraviivaista ja olemme olleet yhteistyöhön hyvin tyytyväisiä.
Lähetysseurasta saamme kirjeitä paikalliselta toimitsijalta jossa on mukavasti tietoa kohteen oloista. Muutama valokuvakin tulee ja kummitytön itsensä kirjoittama kirje.

Meillä on kummityttö jonka vanhemmat pitävät kummiutta hyvin tärkeänä ja seuraavat tarkasti muistammeko lähettää merkkipäivinä ja jouluna tervehdyksen kummitytölle.
Kummityttö on jo aikuinen, mutta meille kummeille ei tervehdyksiä ole tullut ollenkaan siltä suunnalta. Olisihan se mukava saada vaikka joulukortti yhteydenpidon merkiksi.

Me myös miehemme kanssa oltiin 15 vuotta sitten erittäin otettuja kun pääsimme kummiksi sukulaispojalle. Suunnittelin jo innolla miten sitten kun tämä kummilapsi kasvaa voisi hän tulla lomilla käymään ja myös vaikka lähteä reissuun kanssamme, kun omat lapsemme olivat jo siinä iässä etteivät enää niin paljoa mukanamme kulkeneet.

Mutta kuinkas elämä sitten menikään. Pidimme ahkerasti häneen yhteyttä ja kävimme heillä kylässä jne. mutta hän ei halunnut koskaan tulla meille ilman vanhempiaan, eikä aina vanhempien kanssakaan, kun hänelle oli vain kaverit niin tärkeitä, ja heidän kanssaan hän vietti myös kaiken vapaa-aikansa. Ei edes omaan mummolaansa ehtinyt lapsena!

Nyt hän menee rippikouluun ja olen hyvilläni kun voin lopettaa tämän pakollisen synttärilahja maksamisen! Joten ehkä minäkin alan jo kallistumaan tuohon suuntaan ettei nyky lapset välttämättä tarvitse kummeja muuhun kuin sponsoreiksi, koska heillä tuota virikettä kyllä piisaa.

Lainaus:

Me myös miehemme kanssa oltiin 15 vuotta sitten erittäin otettuja kun pääsimme kummiksi sukulaispojalle. Suunnittelin jo innolla miten sitten kun tämä kummilapsi kasvaa voisi hän tulla lomilla käymään ja myös vaikka lähteä reissuun kanssamme, kun omat lapsemme olivat jo siinä iässä etteivät enää niin paljoa mukanamme kulkeneet.

Mutta kuinkas elämä sitten menikään. Pidimme ahkerasti häneen yhteyttä ja kävimme heillä kylässä jne. mutta hän ei halunnut koskaan tulla meille ilman vanhempiaan, eikä aina vanhempien kanssakaan, kun hänelle oli vain kaverit niin tärkeitä, ja heidän kanssaan hän vietti myös kaiken vapaa-aikansa. Ei edes omaan mummolaansa ehtinyt lapsena!

Nyt hän menee rippikouluun ja olen hyvilläni kun voin lopettaa tämän pakollisen synttärilahja maksamisen! Joten ehkä minäkin alan jo kallistumaan tuohon suuntaan ettei nyky lapset välttämättä tarvitse kummeja muuhun kuin sponsoreiksi, koska heillä tuota virikettä kyllä piisaa.


-----------

Minulla on kaksi kummilasta. Aina olen muistanut jouluna ja syntymäpäivänä, en ylenpalttisesti "romuilla" vaan oikeilla asioilla.Ei ole kiitosta tullut. Loukkaannuin, kun kummilapset eivät edes muistaneet, kun täytin pyöreitä vuosia. Mieleen on jäänyt lapsuudesta omat kummivanhempani, jotka ovat jo kuolleet, uunituore rieska ja pelargonia, mitkä he toivat, kun tulivat minua katsomaan. Romuttaisin koko kummijärjestelmän.

Nimim. kummitäti

Onko kummilapsi laillistettu kerjäläinen? Olen vihainen kummitäti. Hän on nyt lähes 30v.Alkuvuosina lähettelin lahjoja ja kortteja, asuimme silloin toisessa maassa joten emme nähneet usein. Koskaan ei tullut kiitosta tai korttia edes vanhemmilta jollen itse tiedostellut onko lahja tullut perille.
Parikertaa näiden vuosien aikana hän on käynyt luonani,penkoi korurasiaani tiedustellen jopa korujen arvoa.Viimeinen niitti oli kun hän suoraan pyysi rahaa autokoulua varten vaikka hän tiesi minun elävän köyhyysrajaa hipovan eläkkeen turvin. Minulla on omiakin lapsia joita on avustettava ja autokoulua kustannettava.
Lopettelin lahjontaa hänen rippikoulun aikaan ja ylioppilaslahja oli viimeinen tähän mennessä.
Omien lasteni kummeille tein selväksi etteivät pidä sitä velvoitteena vaan kirkon määräävänä tapana jos haluaa lapsensa kasteelle.
Tämä kuulostaa katkeralta ja toivoisinkin että koko kummiudesta luovuttaisiin kokonaan.

nimim.luovutaan kummiudesta

Minulla on neljä kummilasta, 30 - 50 v. Yhtä en ole tavannut yli 30-vuoteen, ei ole mitään yhteydenpitoa. Näitä toisia näen ehkä kerran kaksi vuodessa. "Lahjonnan" olen lopettanut rippijuhliin, valmistujaiset olen huomioinut. Itse en ole saanut keneltäkään koskaan mitään, joltain joskus joulukortin. On myös tullut tunne että lahjoja on odotettu paljon. Mielestäni kummiuden pitäisi olla molemminpuolista, myös kummeja voisi muistaa. Tietysti kun on köyhä niin eihän sellaista ihmistä arvosteta.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat