/etlehti.fi/s3fs-public/discussion_topic_image/original_30133.jpg?itok=atlhKgpy)
Terve.
Vuosi on vaihtunut uuteen, vielä neitseelliseen, koskemattomaan vuoteen 2014.
Toisille tulee olemaan hyvä vuosi toisille huono. Sellaista se elämä on.
Jo nyt on alkanut toukokuussa pidettävien EU-vaalien vaalikampanja ja monenlaista
"yrittäjää" on mepiksi tyrkyllä.
Nythän on EUssa keskeisenä asiana tuo liittovaltio-asia
Minä vastustan tätä Suomen liittämistä johonkin liittovaltioon, jossa joutuisimme
maksumiehiksi etelän velkamaille ja meidä Suomeamme komenneltaisiin EUsta.
Toukokuussa on vaalit. Vaan ketäpä äänestät. Useammat puolueet ajavat kaksilla rattailla,
saman puolueen ehdokkaista toinen vastustaa, toinen kannattaa liittovaltiota.
Vieläkö sitä pitää vanhoilla päivillään heittäytyä PERSUksi. He tuntuvat koko puolueen
voimin vastustavan liittovaltiota.
Mikä muu puolue tekee samoin?
Kevät näyttää löytyykö muita uskottavia vaihtoehtoja.
Sitoutumaton, liikkuva äänestäja
La mer
Sivut
Voi voi, La mer.
Persunahan olet kirjoitellut jo pitkään.
Ei missään nimessä liittovaltioon. Vastustan sitä jyrkästi. Vastustan jo Eu:ssa olemiseen, mutta ainakin Eurosta pois.
Siinäpä ongelma, ketä sinne äänestäisi.
Sitoutumattomana minäkin voisin valita Persun.
Eiköhän me vaan mennä siihen liittovaltioon että heilahtaa,mitään ei mahdeta.
Koko Eu on syvältä Suomen kannalta.
Persut ei pelasta mistään,en usko.
Jos näin kävisi, että meistä tulisi liittovaltio ja oltaisiin eurossa, saattaisi näkyä jopa muuttoliikettä muihin Pohjoismaihin, Sveitsiin ja ties minne. Minä ensimmäiseksi lähtisin Ruotsiin. (Piste)
Täällä on jo monet asiat niin kurjasti, jopa terveyspalvelut. Rahat eivät riitä edes siihen.
Pois vaan. Veroja maksan mielelläni, mutta työeläkkeellä kun olen, veroprosettini on huikean korkea verrattuna vastaavaan palkkaa nauttivaan. Lisänä vielä ruoan hinnan, sähkön ja kunnallisveron korotukset - jos viime mainittu sattuu kohdalle. Muut hinnankorotukset voi kait aika hyvin välttää.
Voi voi, La mer.
Persunahan olet kirjoitellut jo pitkään.
Tuon kiistän ehdottomasti.
En edelleenkään ole PERSU, kommari en kokoomulainenkaan.
Toisaalta on aivan sama, mitä herjoja nyymit heittelee.
Tosimiehet uskaltaa kirjoittaa nimimerkillä...
Sitoutumaton, liikkuva äänestäjä
La mer.
"liikkuva äänestäjä"?
Etkö itse huomaa epävakauttasi?
Mitähän tuo " epävakaus " tarkoittaa?
Jos olen sitoutumaton, se tarkoittaa, että en ole sitoutunut mihinkään
puolueeseen.
Minulla ei ole mitään painolastia äänestää tai kannattaa määrättyä
puoluetta. Ei kai se ole mitään "epävakautta".
Tämän aloituksen pointtihan oli se, että olen huolestunut tuosta
liittovaltiosta, siis sinne menosta. Siihen etsin ratkaisua. Mikä
puolue ajaa samaa asiaa.
Myös minä vastustan tuota liittovaltiota ja sen kannatus tai
vastustus määrittää äänestykseni.
Keskustalla Rehn ajaa liittovaltiota, Väyrynen vastustaa, muitten
kannasta ei ole tietoa. Vielä ei ole Sipiläkään kunnolla kantaansa
julkaissut.
Jos ei muista löydy selkeää ehdokasta niin silloin äänestän persuja.
eka kertaa.
Voihan jytky sentään.
Myös minä vastustan tätä liittovaltiota. Isämme ja isoisämme ovat taistelleeyt
Suomemme itsenäisyyden puolesta, haluan säilyttää itsenäisyytemme.
Olen käynyt läpi puolueita ja heidän ehdokkaitaan. Suurin osa on syvästi
EU myönteisiä ja myös kannattavat liittovaltiokehitystä.
Olen aikaisemmin äänestänyt demareita, nyt hekin myötäilevät EUn
päätöksiä ja kehitystä
Persut ainoina vastustavat, he ovat valintani.
"Hymypoikakin" lähtee kisaan mukaan.
Minä olen menettänyt uskoni näihin "hymypoikiin",jos heitä nyt siksi voi kutsua.
Ensin saadaan maan asiat tolkuttoman sekaisin ja lopuksi lähdetään lipettiin.
Luusereita,sanon minä.Nämä miehet pitäisi lakaista maton alle,ettei ne enää saa kaaosta aikaan.
Näitä ei pidä missään nimessä äänestää EU:hun,eikä mihinkään muuhunkaan paikkaan.
Ovat saaneet pelkkää huonoa aikaiseksi.
Jo kolmas ministeri ilmoittaa lähtevänsä EU-vaaleihin.Karkuunko lähtevät,kun ensin ovat saaneeet maan sekasorron tilaan.Henna Virkkunen sotki kuntien pasmat kokonaan,no nyt on hyvä lähteä ja jättää uppoava laiva.
Katainen,Stubb ja Virkkunen,heitä ei kannata äänestää,saavat kaiken sekaisin.
Karkuun lähtevät,selvähän se on ja haluavat taata itselleen hyvän toimeentulon jatkuvuuden.
Minusta on myös kummallista, jotta aiotaan äänestää EU:hun ihmisiä, jotka ovat sotkeneet täällä asiat, että päästäisiin heistä eroon. Haluavatko he todella, että EU:sta tulevat määräykset ovat juuri noiden päättämiä? Eikö sinne pitäisi saada nimenomaan järkeviä ja seuraukset ennakoivia ihmisiä?
Ei ihme, että joudutaan noudattamaan mitä älyttömimpiä direktiiveja, jos joka maassa on ajateltu samalla tavalla.
Olen tutkinut noita ehdolla olevia ja myös puolueita.
Ainoana puolueena Perussuomalaiset vastustaa yhtenäisesti liittovaltioon
menoa. Näillä näkymin he saavat ääneni.
Kyllönen, Stub ja Virkkunen tietävät mokanneensa ja siksi yrittävät saada
suojatyöpaikan meppinä. Toivottavasti eivät onnistu.
Olet vissiin katellinen sivistyneille, koulutetuille ja fiksuille ihmisille. Mutta ne hoitavat teidän törppöjenkin asioita.
Minä en ainakaan äänestä näitä ministeritason ihmisiä.
toivottavasti eivät pääse enää mihinkään sotkemaan asioita.
Toivon,että heistä tulee tavallisia pulliaisia ja saavat kokea nahoissaan kaiken sen,
mitä suomalainen palkansaaja joutuu kokemaan.
Saisivat vihdoin ruveta tekemään kunnon työtä eikä olla yhteiskunnan elätettävinä. Korkeaa palkkaa nostavat, ja kenen rahoja ne ovat? Aivan oikein, meidän veronmaksajiemme!
Keneen ehdokkaaseen sopii seuraavat:
"Tykkään Natosta."
"Koko keskustelu siitä, pitäisikö valita EU vai Nato, on omituinen. EU ja Nato ovat saman kolikon kaksi eri puolta." (Iltasanomat 14.9.2005)
"Suurin osa päättäjistämme tietää, että olemme Natossa 3-5 vuoden kuluttua. Tämä pitää voida sanoa ääneen." (Verkkouutiset 29.5.2004)
"Presidentin ja hallituksen kassakaapit ovat täynnä Suomen Nato-yhteistyötä koskevia salasanomia, mutta eduskunnalle siitä kerrotaan vain jäävuoren huippu." (Verkkouutiset 22.10.2007)
"Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa." (Pohjoismaiden neuvostosta)
"Kreikan apupaketin jälkeen niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa asiat ovat kunnossa. Joka muuta väittää on pölhöpopulisti." Kreikan ensimmäisen tukipaketin jälkeen 2011. (Kymen Sanomat ja Kouvolan Sanomat)
Näiden esimerkkien pohjalta itse kukin voi arvioida, kuinka osaava mies on kyseessä. Hampaat loistavat ja hymyä piisaa, mutta riittääkö järjenjuoksu?
Sivut