Lapsettoman elämän tarkoitus

Vierailija

Eläkeikä lähestyy, mies on jo osittain eläkkeellä. Työ täyttää vielä elämän, vie voimatkin niin ettei paljoa jaksa harrastaa. Useampi muutto työn perässä on haitannut ystävyyssuhteiden syntymistä. Lapsia ei perheeseemme siunaantunut; iso suru, joka ajan myötä on haalennut - puhjetakseen voimakkaana melko yllättäen uudelleen tässä vanhuuden kynnyksellä. Mitä sitten, kun työt on tehty? Me kaksi vanhaa varista omissa pienissä ympyröissämme. Kun tapaa tuttuja tai sukulaisia, lapset ja lapsenlapset ovat usein keskusteluissa ja pääosassa ja muodostavat lähes aina elämän keskipisteen. Tai ainakin ovat erittäin tärkeässaä roolissa isovanhempien elämässä. Olen ymmälläni ja ahdistunut yksinäisestä tulevaisuudesta pienellä eläkkeellä, toistemme ja vanhusten huollon varassa, ja jompi kumpi aikanaan yksin. Onko täällä lukijoiden joukossa samassa tilanteessa olevia? Miten koette asian, mikä vie ja kantaa elämää eteenpäin?

Kommentit (11)

Vierailija

En ole lapseton,mutta ajattelin silti muutaman sanan kirjoittaa.Tämähän on totuus että kun tulet vanhaksi ja sairaaksi apu tulee muualta kuin omilta lapsilta.Eli yksi äiti hoitaa kymmenen lasta,mutta kymmenen lasta ei yhtä äitiä,näinhän se taitaa mennä.
Ja kyllä se voi lapsellisillakin vanhemmilla olla elämä tyhjää jos vain omiin lapsiin nojataan .Elämä ei aina ole oikeudenmukaista oli sitten lapsia tai ei.Lapset voi nykyisin jopa asua eri maassa ja tapaat heitä todella harvoin.Mutta onhan maailmassa myös lapsia joilla ei isovanhempia ole.Varamummuksi ja papaksi voi varmaan päästä jos haluaa.
Lapsettomat voi jatkaa kirjoittelua jos heitä täällä on,heillä ainakin on oikeaa kokemusta asiaan.

Vierailija

Eläkkeelle jäämisvaiheessa monet asiat pulpahtavat pintaan erilaisina kuin ennen olipa lapsia tai ei. Vaikka lapsia olisikin, he ovat siinä vaiheessa jo lähteneet omaan elämäänsä. Lastenlapset eivät nekään ole aina lähettyvillä eivätkä kaikki omatkaan lapset halua, että heidän elämässään kovin läheisesti ollaan.

On totuteltava elämään kumppanin kanssa kaksin ja siinä tulee sekin vaihe, että huomaa, miten hyvä on, kun on se kumppani, vaikka yhteiselo jossakin vaiheessa saattaa tuntua hankalalta tai ainakin ärsyttävältä.

Minulla on kaksi lasta, mutta he elävät omaa elämäänsä eivätkä halua, että siihen kovin paljon seotaan. Toki meillä on hyvät välit, mutta annan neuvojani vain silloin, kun niitä joskus välillä kysytään joissakin isoissa asioissa. Olen löytänyt tekemiset muutamasta hyvästä harrastuksesta ja viihdyn kotona. Sielläkin voi puuhastella vaikka mitä sellaista, mitä ei työssä käydessä jaksanut. Jos terveyttä on kohtalaisestikaan, niin kyllä eläkeaika sujuu mukavasti ilman lapsiakin.

Hyvä on vähän valmistautua muuttuvaan elämäntilanteeseen vaikkapa mielikuvaharjoittelulla eivätkä pienet suunnitelmatkaan pahasta ole.

Vierailija

Meillä ei ole lapsia enkä ole sitä koskaan surrut.
Nyt eläkkeellä oloa on reilut kaksi vuotta (pieni eläke) ja tämä on ollut elämäni parasta aikaa. Käyn vanhusten palvelutalolla virkistäytymässä ilmaisohjelmien parissa ja se tyydyttää hyvin.
Tykkään lapsista ja meillä niitä käykin usein. Kyllä me lasten kanssa aina jutun juurta ja tekemistä keksitään.
Ei ne tarvitse olla omia, sillä lapset osaavat ilahduttaa olipa ne kenen hyvänsä.
Olemme mieheni kanssa sanoneet, että "päivääkään en vaihtaisi pois eläkepäivistä"
Liisa M

Vierailija

Neuvon olemaan onnellinen, että sinulla on puoliso. On monia vanhuksia, joilla ei ole puolisoa eikä lapsia. Sisaruksetkin ehkä kuolleet. Myös on saanut lukea lehdistä juttuja esim aikuisista lapsista, jotka ovat pahoinpidelleet vanhoja vanhempiaan. Surullista luettavaa. Minä olen yksin. En kadehti muiden elämää. Elän omaani päivän kerrallaan. Olen fatalisti. Uskon, että se minkä on määrä minulle tulevaisuudessa tapahtua, se tapahtuu. Turha murehtiminen vain aiheuttaa ahdistusta.

Vierailija

Minulla tuli mieleen sellaisia ajatuksia,kun luin edellisiä kirjoituksia,
että kannattaa tosiaan olla tyytyväinen siihen elämän tilanteeseen ,kun on vielä puoliso vierellä,ettei jälkikäteen tarvitse ajatella,että olise silloin vielä hyvä,kun oltiin kahdestaan.

Sen verran olen saanut seurata läheltä sisareni yksin elämistä,hänellä ei ole lapsia ja mies on kuollut toista kymmentä vuotta sitten.Hän ei tunne kovin paljon yksinäisyyttä,kun hän itse pitää aktiivisesti yhteyttä sisaruksiin ja sisarusten lapsiin.Joulunakin ja syntymäpäivinäkin hänellä on paljon muistajia ja käyjiä.

Eihän se elämä kenelläkään välillä helppoa ole ja niinkuin Riitta Korhonen pääkirjoituksessa lainasi Tarja Halosen sanoja:"Täydellinen ei tarvise olla,mutta yrittää pitää."

Vierailija

Nyt 60-vuotiaana olen jäänyt yksin. Itseäni kolme vuotta vanhempi avopuolisoni, jonka kanssa olin 20 vuotta lähti nuoremman naisen matkaan vuoden vaihteessa. Ikäeroa 25 vuotta. Puolisollani oli lapsia aiemmasta liitostaan, joten se etten niitä saanut, ei häntä haitannut. Olinhan jo 40-vuotias yhteen muuttaessamme.
Sinä Anonyymi, joka aloitit tämän keskustelun. Iloitse joka hetkestä, jonka saat viettää miehesi kanssa.
Tällä hetkellä minua vie eteenpäin ajatus siitä, että kuinka hyvin asiani loppujen lopuksi ovatkaan, varsinkin terveyden puolesta. Ei ole mitään vakavaa sairautta. Yritän joka päivä suhteuttaa asiat niin , että kuinka onnekas olenkaan, koska kuitenkin on paljon huonommassa asemassa olevia.

Vierailija

Kaikkea ei voi saada.
Kiitollisuus on avainsana elämässä.
Jos päivittäin listaa kaikki asiat, joista voi tuntea kiitollisuutta, alkaa vähitellen voida, kaikin puolin paremmin.

Vierailija

Tyhjiöön täytettä. Pari koiraa (vaikka sekarotusia) pentuina että syntyy hyvä yhteisymmärrys niin kyllä säpinää riittää ja lenkkikaveria.
Joku harmi pitää olla, joten tuhisevat pikikuonot on hyvä asia.

Lisätäytettä vaikkapa kamerasta. Muistikortin täyttely on kivaa. Kun 50 kuvaan onnistuu 2 huippulaukaisua niin viikko on pelastettu.

Vierailija

Kiitos jo tästä (tässä naputtelee tämän keskustelun aloittaja)! On mukava havaita, että kaikki vastaukset ovat olleet rakentavia puheenvuoroja ja - kuten sanottu - jo tässä vaiheessa ajattelun aihetta antaneita. Kun näitä ajatuksia vain omassa päässään pyörittelee, ne saavat aivan suhteettomia mittoja. Silloin on toisen ihmisen näkökulma asiaan paikallaan. Luen näitä vielä illalla ja myöhemmin oikein paremmalla ajalla ja ajatuksella.

Vierailija

Ihan oikeutetisti kaipaat lasta lapsenlasta,kysy vaikka kirjastossa olisko heillä mahdollisuutta jotta voisittetulla lukemaan illala satuja lapsille ym.Ehkä sieltä löytyis laps joka kaipaa mummua ja pappaa näin saissitte heiltä paljon ehkä jopa ikiomaks johon vois pitää yhteyttä.Ajan myötä vanhemmat kävis vaikka kaupassa kun olisitte heidän kanssa.Se ei ole koskaan samaa kun onhan puoliso ,ja perusturva vois tietää jonkun lapse ,mannerheimin lastensuojelu ym.Reippaasti yhteyttä ja kevää ja kesänodotusta.

Vierailija

Olen vähän alle 30-vuotias hoitoalan opiskelija. Olen lapseton ja sellaisena saatan pysyäkin. Toivoisin kovasti voivani auttaa lapsetonta ikäihmistä tai vanhusta. Tunnen että hoitoala on minulle kutsumus ja haluankin antaa hyvien tekojen kiertää. Olen osastoilla harjoittelussa ollessani nähnyt monta surullista ihmiskohtaloa näiden kohdalla joiden omat lapset eivät vain välitä tai joilla ei ole lapsia ollenkaan. Kun kukaan ei tule katsomaan tai soita kuulumisia. En tiedä mitä kautta voisin auttaa tälläisiä yksinäisiä vanhuksia, mutta sen tiedän että yksinäisyys vie hautaan nopeammin kuin moni sairaus. 

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat