Tuli käytyä ja tarvittava info saatiin liittyen ensi kesän "ykkösmatkaan". Ei ole siis kyse rantalomasta vaan muusta. Paikallisia oli esittelemässä, enää varausta vaille, mutta loma-aika ei ole vielä varman joten pikkasen täytyy odottaa.
Siellä ei muuten ollut esim. AM:n osastoa, en nähnyt edes Finnairia. Ei silti, ei niitä edes kaipaa, joku vaan valitti kun ei löydy suurten järjestäjein osastoja.
Rantarysiin voi ostaa muutamalle henkilölle reissun netistä jos niihin kaipaa.
Aloittaja
Käyty on.
Ensi vuonna taidan jättää sen tungoksen väliin ja tutkia matkoja netistä.
Sunnuntaina ei ollut ennen puoltapäivää minkäänlaista tungosta. Mutta kun peräloukoissa lapsiperheet heräilevät siihen aikaan varmaan, tungosta alkoi olla siinä klo 13 tienoilla.
Ja vain muutamalla pääväylällä silloinkin.
Sunnuntaikävijä
Sama mitä palstaa silmäilee..Eiköhän tämä ollut matkustamisesta keskustelua..
Nyt vain nokittelette ja etsitte kirjoitusvirheitä,no huvihan se on kai sekin.
Oliko kukaan ihan oikeasti menossa jonnekin.Jossakin olisi mukava käväistä pakkasta paossa.
Pitää varmaan tyytyä kuvitteluun.Sulkea silmät ja kuunnella kun tuuli palmun lehviä heiluttaa.
Voi pahus,satuin öljypalmun alle ja sain punaisia pieniä hedelmiä niskaani..Koettu on sekin joskus.
Älä käännä veistä haavassa...
Tällä hetkellä pitäisi olla Aqaban auringon alla mutta täällä sitä vaan värjötellään Suomen pakkasissa.
Ei aina käy niin kuin suunnitellaan.
Sorry, korjaan: Menettekö.....
mitnähän siell tekiva
Sorry. Korjaan: Mitnähän siell tekiva
Käyty on.
Ensi vuonna taidan jättää sen tungoksen väliin ja tutkia matkoja netistä.
Tuli käytyä ja tarvittava info saatiin liittyen ensi kesän "ykkösmatkaan". Ei ole siis kyse rantalomasta vaan muusta. Paikallisia oli esittelemässä, enää varausta vaille, mutta loma-aika ei ole vielä varman joten pikkasen täytyy odottaa.
Siellä ei muuten ollut esim. AM:n osastoa, en nähnyt edes Finnairia. Ei silti, ei niitä edes kaipaa, joku vaan valitti kun ei löydy suurten järjestäjein osastoja.
Rantarysiin voi ostaa muutamalle henkilölle reissun netistä jos niihin kaipaa.
Aloittaja
Sunnuntaina ei ollut ennen puoltapäivää minkäänlaista tungosta. Mutta kun peräloukoissa lapsiperheet heräilevät siihen aikaan varmaan, tungosta alkoi olla siinä klo 13 tienoilla.
Ja vain muutamalla pääväylällä silloinkin.
Sunnuntaikävijä
Vai niin. Sinä ja rysäsi. Jotain aioit sanoa, no sanomatta jäi.
Luulitkos olevasi terävä ? Häh ?
Kyllä mä oon. Ja viksumpi kuin sinä. En mee messuille.
M.O.T
Olet omien sanojesi mukaan viksu, mutta et kylläkään fiksu !
Katsoppa vähemmän somaa. Löysit taas kirjainvirheen, vai. Onneksi itse olet täydellinen.
Jätös.
Matkustakaa välillä jos se helpottaisi tuota tuskaa.
Miten niin tuskaa. Minulle kirjallinen keskustelu on huvia, vaikkakin välillä joutuu vähän tyhmenpiäkin ihmisiä ketjuun hyväksyä.
tyhmempiäkin
hyväksymään
Köyhä se on one, ei fiksu!
Onkos tätsyllä vaikeaa. Kyllä iso vanha suku auttaa.