Sivut

Kommentit (8296)

Iltapäivää Evakkorekeen,

 Täällä lumilandiassa on lunta riittämiin.Pakkasta on -8 astetta ja tuollainen lukema on hyvä ulkoilu harrasteelle.Keväinen sää on houkutellut  ihmisiä ulkoilemaan ja hiihtoladuille.Koululaisilla oli sopivasti viime viikolla hiihtoloma ja sää oli suosiollinen.

 Olen potenut kuumeista flunssaa.Taisinpa juuri ennen taudin puhkeamista kehaista ystävälleni,etten ole sairastanut flunssaa ainakaan kymmeneen vuoteen.Vieläpä mainostin valkosipulin syöntiä ja sen tehovoimaa flunssan estoon.

Niinpä vainenkin  tauti iski,kuin salama kirkkaalta taivaalta.Tuli levähdettyä muutama päivä taudin kourissa ja unta riitti sekä päivällä-että vielä yöksikin.Nyt olen kutakuinkin tervehtynyt ja varovaisesti olen alkanut ulkoilemaan.

Liukkautta ei ole näillä kulmilla ollut tänä talvena.Tienpinnat on aurattu niin maanrajaan asti,että osin näkyy jo asfalttia.Lumimäärät ovat lisääntyneet joka talvi.Liekkö ilmaston muutos vain mikä saanee näin runsaan talvisen lumen tulon.

Tänään aurinko nättäytyi pilviverhon lomasta,kevättä kohti mennään.Päivät ovat pidentyneet ja valostuneet.

Telkussa alkaa eri puolueiden paremmuus esittelyt.Jotenkin aivan tympäsee kuunnella ehdokkainen vaalilupaukset ja parannusehdotukset yhteiskunnan rakenteen korjaamiseksi.

Puhtaat hohtavat hanget ja rauhaisa luonto ympärillä.Ken mieli hiihtää,täällä on vapaata lääniä.

Tervehdys, evakot.

Oikein kovasti on riittänyt lunta, monta kertaa viikossa saa mieheni huiskaa kolan kanssa. Ison pihan riesa se on, kesällä taas ruohon leikkaaminen käy työstä. Ei pitäisi valittaa, kun vielä pystymme asumaan täällä kaukana palveluista. Tosin tiet täällä ovat olleet erittäin huonossa kunnossa koko talven, neljää kymppiä on pitänyt hiivittää usein. Pelottavasti on raiteita, liukkautta, sohjoa ja tärinää.

Ilon aiheitakin on, illat ovat valoisia, tintit lauleskelevat täysillä, aurinkoisia päiviä on usein ja terveinäkin olemme olleet. En nyt pahemmin käy kehuskelemaan asialla, ettei käy kuin sinulle, Suomarja.

Kokoonnuimme eilen kahden muun koulukaverin kanssa paikalliseen kahvilaan jättämään viimeistä tervehdystä adressin muodossa eräälle luokkakaverillemme. Hän menehtyi pahamaineiseen sairauteen hyvin nopeasti diagnoosin jälkeen. Ikävä jäi meille kaikille. Tämä edesmennyt oli aina valmis auttamaan ketä vain, joten muistot hänestä ovat pelkästään hyviä. Oli hänen vuoronsa lähteä ja me menemme aikanamme perästä.

Yritetään olla positiivisia ja nauttia valosta ja luonnon heräämisestä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
PKolli

Aurinko paistaa ja hanget alenevat, piha on kohta sula ja oli aivan ihanaa kävellä aamupäivällä. Tuuli oli aika kova, mutta nyt on melkein tyyntä, joten toinen lenkki pitää vielä tehdä.

Hiihtoreissu tuli tehtyä ja ilmat olivat melko suotuisat, sai hiihtää hyväksi ajetuilla laduilla ja nauttia jylhien tunturien näkymistä. Sopivasti oli porukkaa liikkeellä , ei syntynyt ruuhkia laduille ja laavuillakin oli tarpeeksi porontaljan peittämiä istuimia .

Huhtikuu on jo viikon päästä , kyllä tuo talvi oikeastaan meni nopeasti. Monenmoista sirkutusta kuuluu ulkona . Neiti kevät on varmaan jo lähellä!

Rinna

Heipat pitkästä aikaa.Taivas on ollut sininen koko päivän, tuuletonta ja +7 astetta. Lumet sulaneet kivasti ja kadut siivottu joten kyllä se tästä kesäksi muuttuu. Aurinko nousee siinä klo. kuuden aikoihin täällä merenkurkun tienoolla.

Meillä on taas pari kissaa hoidossa  viikon ajan  kun isäntäväki lähti reissuun. Kyllähän se meille passaa. Lähdin aamupäivällä  katsomaan työväenopiston kevätnäyttelyn ja kyllä olikin taas kauniita töitä ahkerat kädet saaneet aikaan. Itsehän pidin "välivuoden" niistä hommista, mutta katsotaan uudelleen taas kun uusi kurssikausi alkaa.

Samalla reissulla kävin ostaan pari uutta lelua noille kissoille. Näyttää kyllä jotta "viisveisaavat" noista, mutta yritys oli hyvä, ja onhan tässä päiviä aikaa leikkiä.

Huomenna aion ottaa pyöräni esille ja suunnata vaikka kirpparille tutkimaan tarjontaa. En tietenkään mitään osta, kunhan fiilistelen.

Mukavia päiviä ja lämmintä säätä kaikille jotka vielä jaksavat olla mukana täällä "evakoissa". t. Rinna

Keväistä iltaa!

Olipa kuulas ja tyyni sää tepsutella hoitokarvakorvan kanssa tuossa illan hämärtyessä. Jäätiköt ovat vielä pienillä poluilla ja valaistuilla reiteillä. Pian kai kuitenkin saa luopua nastakengistä.

Olen kasvatellut pikku juttuja ja myynytkin torissa noita omista kasveista istuttelemiani pistokkaita. Apostolinmiekan kukinnan kanssa meni pieleen. Se oli kasvattanut jo reilusti yli metrin pituisen kukkavarren. Olinpaikka kävi ahtaaksi ja nostin kasvin vähän eri asentoon ja eri paikkaan. Sitäpä ei olisi saanut tehdä. Kuvan nuput nuupahtivat ja tippuivat pois. Siinä on toinen kukka nupuillaan. Saa nähdä, miten sen käy. Onhan se upea kasvi, mutta tarvitsee ison tilan. Olen joskus vuosia sitten tappanut apostolinmiekan liikakastelulla eli eivät riitä taitoni tuon kasvin kukittamiseen.                                      

Voi mikä vahinko, kun Pariisin Notre-Dame paloi. On se niin historiallinen rakennus, ettei noita monta ole. Kävin tutustumassa siihen joskus 70-luvulla. Silloinkin paikalla oli paljon turisteja. Se oli ensimmäinen matkani naapurimaita edemmäs ja siksi monet asiat muistan vieläkin hyvin.

Nyt on piinaviikko meneillään, joten toivottelen kaikille Hyvää Pääsiäistä!

PKolli

Kiirastorstain aamupäivää kaikille. !  Hyvin lämmintä on ollut jo koko viikko, pieniä lumikasoja on varjokohdissa, soratie on jo melkein kuiva myös metsäosuuksilla.

Pariisista, en ehtinyt niiden kolmen vierailun aikana piipahtaa Notre Damen kirkkoon, Sacre  coeur kirkossa kävin, mutta sehän on pienempi.  Olen aina toivonut että pääsen vielä neljännen kerran Pariisiin,  ehkäpä .....

Pääsiäinen on vierailuja ja yhdessä oloa sukulaisten kanssa, kirkossa käyntiä ja ulkona kävelyä ehkä ajeluakin.  

Huushollissa pitäisi siivota, mutta nyt en aloita vielä kevätsiivousta, ehtii tuon myöhemminkin.

Toivotan kaikille  Hyvää Pääsiäistä!  Mämmiä ja pashaa ???

Vierailija

Piässiistä!

Erikoisen näkönen kukka Ellillä.

Oon sammoo mieltä, jotta Notre Damen palo ol suunnaton mänetys. Kävin siellä kymmenkunta vuotta sitten ja se teki mahtavan vaikutuksen. Kyllä siinä ihtesä tuns pieneks ja mitättömäks, tuskin kelevolliseks ies siellä olemmaan. Ylleesäkkii kirkot olivat vaikuttavvii, niin tuo Pkollin mainihtemakkii.

Suattiin kaunis siä pässiiseks. Kelepovvaa ulukoilla.

Pashoo tul syöttyy jo viikko sitten ja mämmiikkii jo hyvissä ajoin. Mahtaako noita tulla maistetuks nyt ollenkaan.

Oikkein Hyvvee Pässiistä kaikille evakoille. Ja Vappuu myös!

Tolle

Jatkokertomus...

Nyt apostolinmiekka yllätti. Yön aikana oli avannut vasta eilen ilmestyneen nupun samaan "oksaan", josta tiputti aikaisemmat. Odotin kukkaa ylempään latvaan, jossa jotakin on myös kehittymässä. Luin netistä, että kukinnan jälkeen samaan varteen tulisi poikasia, joista kasvia voisi lisätä. Mietin vain, että minkähänlaisen tuen sille järjestän, kun se nytkin jo sellaista tarvitsee, varsi kun on jo nyt 1,3 metriä pitkä.

Minusta tämä on mielenkiintoista!

Rinna

Hyvää Pääsiäistä täältä pohojanmaalta teille kaikille.

Olen varmaan joka pääsiäinen ilmottanu jotta täällä virpojat eli trullit liikkuvat  lankalauantaina ja myös kokkoja poltetaan.

Meillä ei ole erillisiä pääsiäiruokia, eikä ole väliksikään. Yksi rove mämmiä on ostettu ja hyvä jos sen saa tyhjennettyä tässä viikonlopun aikaan.

Jopa +15 asteen päiviä on ollut ja nyt on +10. Kerran olen jo pyörälenkin tehnyt ja oli kyllä ihan paikallaan aloittaa sekin talven jälkeen.

Tosi komee kukka tuossa Vanhan ellin kuvassa.

Lämpimiä päiviä kaikille t. Rinna

Vierailija

Huomenta ja lankalauantaita.

Kysymys Ellille: Onkohan sinulla soilikki nimistä vanhaa kukkaa? Joskus 70-80 luvulla minulla niitä muutama oli, kasvoivat ja kukkivat useamman vuoden. Nyt en löydä enää kaupoista sitä lajia, on vain näitä uusimpia joista en niin tykkää. Jos on niin laitappa kuvaa niin saan ihailla :)

Edelliselle:

Tällä hetkellä minulla on vain  runsas vuosi sitten saamani kuvan soilikki ja vanha, pienikukkainen amppelisoilikki. Kuva on huono, mutta näkyvät siinä kukan värit. Kumpikaan kasvi ei kuki tällä hetkellä. Toinen on vielä viileässä talvehtimassa, jos vaikka sattuisi kukkimaan sen jälkeen.

Minulla oli tosi vanha sinikukkainen soilikki, mutta se kasvoi ihan mahdottoman suureksi ja kyllästyin siihen. Tilaa ei riitä kaikille.

Rinna

Huomenta  ja Hyvää Vappua teille kaikille.

+5 astetta ja sinitaivas tällä hetkellä ja koska yhdessä säätiedotteessa ennustettiin uusia hiihtokelejä ja toisessa T-paita kelejä niin järjestin meidän huusholliin tällepäivälle ikkunoittenpesutalkoot. Tai oikestaan syy on se kun joudun....tai oikestaan pääsen tässä kuunalussa kaihileikkaukseen ja  sen jälkeen aion vain nauttia selkeistä kevään ja kesän väreistä ilman mitään "urakointeja".

Voikaa hyvin t. Rinna

Vappu päivän iltaa Evakkoon.

Mukava kun olette pitäneet kärryjä liikkeellä.Ilo on lukea kuulumisianne.

Lumisade taukosi,lämpöä on +1 aste.On vielä vanhaakin lunta paikoin pihapiirissä.

Jotenkin tähän koleaan vappusäähän on jo tottunut.Toppa-asusteet ovat vielä käytössä ulkoillessa.

Vappua on vietelty kotosalla.Aivan kaupansimaa ja valmiita pakastemunkkeja ostin vapun kunniaksi.

Suuria ruokamääriä en varannut ja salaattiksi tein vihersalaatin.

Talven jäleltä routa on nostellut pihapolun maita aivan muhkuraiseksi.Nyt mietitään,kannattaako ruveta pihaa kunnostamaan ja kaivattamaan savimaata pois.Suuri savotta tuosta pihatyöstä kyllä tulee,jos päädymme kunnostuspuuhiin.

Niinpä ikkunoitten pesua vielä siirrän tuonnemmaksi,jos vaikka pihaa ruvetaan möyhimään,niin sitä hiekkapölyä lentää ikkunoitten väleihin asti.

Rinnalla on hyvä ajoitus,kun puhdistat ikkunat ennen kaihileikkausta.On kyllä hyvä,kun terveydenhoito kehittyy ja tuollainen toimenpide on mahdollista saada.Pikaista toipumista vaan sinulle Rinna,sitten kun se toimenpide sulle tehdään.

Useammalle tuttavalleni on tehty kaihileikkaus ja he kaikki ovat olleet oikein tyytyväisiä toimenpiteen jälkeen.

Mitään suurta ja mainittavaa ei ole tapahtunut talven aikana.Käsitöitä ja mutaman kirjan olen lukenut.Pyörätiet ovat sulaneet tavallista aiemmin,joten pyöräilyä olen yrittänyt harrastaa lähes päivittäin.

Jotenkin on hieman surullistakin,kun niin vähän on enää lenkkeilijöitä ja ulkoilijoita liikenteessä.Alkaa olla ikäihmisiä enemmän näilläkin kulmilla,kuin nuoria ja lapsukaisia.

Lämpimiä säitä odotellaan,

Hyvää kevään alkua.

Viime vuonna, toukokuun toisella viikolla ottamani kuva.

PKolli

Vappupäivän iltaa ja iloista, koska nyt sataa edes jonkun verran, ennuste on , että yöllä sataisi paremmin. Lämpötila on + 10 asteen tienoilla ollut koko päivän, auringossa ehkä vähän enemmän, tosin viileä tuuli on ollut koko päivän. Tuuli varmaan keräsi noita sadepilviä.

Pihaa ehdin rapsimaan, ympärillä olevat männyt ja lehtipuut heittävät ympäri vuoden roskaa pienelle nurmikolleni.  Kesäkukkia pitää hommata,  amppeleihin eniten,  ovat niin helppoja hoitaa !

Toivotaan että toukokuusta tulee sopivan lämmin ja että sadettakin saadaan, luonto on tosi kuiva ja monella on kaivovedet jo vähissä.  Täällä maalaiskylässä ei ole kunnan vesijohtoa.

Hyviä voimisia ja  kirjoitellaan !

Vierailija

Huomenta!

Hiljasta näyttää tiällä olleen. Lykkeenpä vuorostan kärryy vähän, jos on vaikka liejuun juuttunna.

Huomiseks hyvvee äitilöihin päivvee kaikille emoille! Ja työ muut varmmaan autatta siinä. Jos ei oo ennee äittii, ajatellaan ja muistellaan.

Kaikille kaunista kesän alakkuu, muan ropsuttamista tai mitä nyt kenelläkkää on mahollisuus tehä. Eikä sekkää liene huono vaihtoehto, jos ihan vain nauttii kesän etenemisestä pihalla, kuistilla tai partsilla istuen tai käyskennellen. Meiltä oloneuvoksiltahan senkkii luulis käyvän. Tiijän ainakkii yhen semmosen.

Voikkee hyvin ja nauttikkee, mistä voi.

Tolle

Rinna

Lämpimät ja tuulettomat terveiset kaiklle äideille ja mummuille täältä merenkurkun tienoolta.

+13 astetta ja vihreys alkaa voimistua. Täällä olikin reilu sadepäivä joka on tehnyt tosi hyvää kasveille.

Kaihileikkaus meni tietysti hyvin ja nyt sitten laitetaan tippoja-tippojen perään  kunnes tulee jälkitarkastus.

Löysin kirjasen jossa lapsen ajatuksia  äidistään. Laitan sen tähän.

4-vuotias: Äiti osaa kaiken

8-vuotias. Äiti tietää paljon, oikein paljon.

12-vuotias: Ei äiti ihan kaikkea tiedä.

14 vuotias: Ei äiti tiennyt sitäkään.

16-vuotias:Äiti on toivottoman vanhanaikainen.

18 -vuotias: Se vanhus on ihan poissa kuvioista.

25-vuotias: Ehkäpä äiti tietäis tästä jotain.

35-vuotias: Kysytään ädiltä ennen kuin päätetään.

Hyvää kevätkesää kaiklle t. Rinna

Iltapäivää.

Äitienpäivä on jo illassa.Sade vihmoo ikkunoita,sulattaa mukavasti viimeisiä lumen rippeitä maasta.Plus 9astetta lämmintä.Maa ei vielä viheriöi,mutta muutama kylmää pelkäämätön tulppaanin lehti pilkistää perennapenkistä.

Aamulla tytär poikkesi aamukahvilla ja toi kukkakimpun.Hassu sattuma,kun itse olin valikkoinut juuri samanlaisen kimpun eilen Lahjoja tai kortteja en ole halunnut vastaan ottaa.Aiemmin saamani  äitienpäiväkortit olen tallentanut ja joskus selailen niitä ja  muistelen hetken menneitä aikoja.

Lunta ja märkyyttä on vielä pihapiirissä,joten ainoastaan pieni pläntti on haravoitu viimevuoden lehdistä puhtaaksi.

Pihan kunnostusta aiotaankin sitten keventää.Suunnittelimme vain jotain kivimursketta ja kyllähän tuo pihapolku ennen juhannusta tasaantuu suht.sileäksi kävellä.

Samettikukan taimia olen kasvattanut ulosvientiä varten.Nyt on lupeissa lämmintä säätä näillekin kulmille.

Luonnon heräämistä ja lämpimiä päiviä odottelen.Kesä tulee ajallaan ,kuten joka armon vuosi ennenkin.

Kirjoittamisiin

Hei teille, evakkoiset.

Tulin naputtelemaan muutaman rivin pitkästä aikaa. Ihastelin Ellin soilikkia, kun en koskaan ole noin kaunista nähnyt. Mahtavan upea.

Sinivuokkoja on tänä keväänä poikkeuksellisen paljon. Ihastelen niitä joka päivä. Ovat kukkineet jo monta viikkoa.

Melkoisen ilouutisen kuulin, minusta tulee kolmatta kertaa mummo. Tyttäreni saa pienokaisen neljän kuukauden päästä. Isoveli on kovin polleana asiasta ja pää pilvissä kulkee tämä mummokin.

Aurinko on paistanut lähes joka päivä, lämpötilat huitelevat parissakymmenessä asteessa. Eilen hiki tippui, kun laittelin kukkapenkkejä kesäkuntoon. Viisas ajatus Pkollilta laittaa helppohoitoisia amppeleita enimmäkseen eikä kitkemistä vaativia penkkejä. Itsekin laitan kukkia enimmäkseen niihin sekä ruukkuihin.

Voikaa oikein hyvin ja nautitaan auringosta sekä heleästä luonnosta.

Myöhäisiltaa helteen jo hellitettyä tältä päivältä.

Huomaan kirjoitelleeni tasan kuukausi sitten. Paljon on kaikenlaista ehtinyt tapahtua tänä aikana.

Rinnan Lapsen ajatuksia äidistä, on aika paljon oikeaan osunutta. Olisi vain saanut jatkua vielä muutamia vuosikymmeniä eteen päin, mutta hyvä noinkin.  Sarmuusalle onnittelut tulevasta mummuudesta. Uusi lapsi on aina kokemus niin vanhemmille kuin muillekin läheisille.  Suomarjalle tupsahti ainakin riittävästi kukkia äitienpäiväksi. Sain minäkin yhden leikkohortensian ja ruusukimpun tyttäriltä. Eivät tuoneet ruukkukasveja, kun tietävät, että olen tilapulassa entistenkin kanssa. Tosin nyt on paljon helpottanut, kun Tori-ostajat ovat käyneet kiitettävästi hakemassa taimia ja juurrutettuja pistokkaita.

Odotukseni palkittiin, kun viime syksynä ulkomaille muuttaneen entisen työkaverini antama pojanhovikaktus puhkesi kukkimaan. Kuva on eilen otettu. Joku viisas sanoi, että kun tuo puoli on kukkinut, niin käännä toinen puoli valoon ja se kukkii sitten uudestaan. Keinovaloa ei siis ole kuitenkaan ollut tarpeeksi, kun toinen puoli on vain vihreänä. Kokeilen toki tuotakin kääntöä, kunhan ehdin.

Pihatalkoissa istuttelin orvokit ja tänään vietiin iso krassiruukku kannon päähän. Jos tulee yöpakkasia, heivataan se sisälle varastoon. Olen huvikseni kasvatellut myös krassit kolmeen isoon amppeliin, jotka pääsevät pihakeinun kulmille. Vielä vien passifloran leikkimökin seinustalle, kun sain puhutuksi räystäskourun, ettei vesi syöksy suoraan kasvin päälle. Hauska hoidella kesä näitä ja pihan muita istutuksia. Olen siihen lupautunut ja mies kantaa vettä apuna.

Mutta nyt on yö ja aika mennä untenmaille. Hyvää lopputoukokuuta kaikille! Nautitaan lämmöstä!

Rinna

Ensinnä Sarmuusalle onnea uuteen mummuiluun. Varmaan muistat mitä se merkitsee ,ainakin sinun syli ja kädet muistavat.

Meillä sataa vettä, satoi jo eilen +12 astetta. Hyvä vaan kun sataa, meillä oli nääs pihatalkoot viikolla ja levitettiin kanankakkaa noille pihan kasveille ja sai ne uutta multaakin. Näissä naisissa on varmaan monta viherpeukaloa , mutta talkoihin ei ilmestynyt ainuttakaan miestä. Ei niitä kyllä olekkaan kuin kolme koko talossa, mutta kyllä ne multasäkit siirtyi "akkaporukallakin". Sitten me juotiin pihalla kaffeet ja grillasivat jopa makkaroitakin. Vihreys on voittanut ja ainaki tuomi kukkii tällä hetkellä.

Tuota Vanhan ellin viherpeukaloa olen ihaillut. Kasvit tuntuvat viihtyvän luonasi . Itse ole tosi surkea ruukkukasvien ja muittenkin kasvien hoitaja ja olenkin nimennyt tämän huushollin kasvien saattohoitolaksi. Ystävä totesikin nimityksen oikeaksi nähtyään minun kaikki kolme ruukkukasviani. 

TV:stä on näkynyt "urheilunjuhlaa" jo jonkin aikaa ja olihan se eilinen kiekkovoitto aika hieno saavutus .... siis voittaa ruotsi. Ylpeitä saavat olla itsestään suomen joukkue.

Hyvää jatkoa kaikille ,tässä nyt sitten ootellaan uutta lämpöjaksoa. 

Isäntä muuten itse ehdotti jotta lähdetään katsomaan Ähtäriin bandoja ja ilmanmuuta olen "messissä".

t. Rinna

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat