klo 13:01 | 31.1.2014
Olen tänään menossa oman kaupunkini taidemuseoon katsomaan Armas Hurstin puupiirroksia.
Hatun noston arvoinen asia on jotta vappuna 80 vuotta täyttävällä taiteilijalla on vielä luomisvoima tallella sillä puuhun kaivertaminen ei ole se helpoin taiteenlaji.
Nuorena olin jopa hieman ihastunutkin Pokaan, edustihan hän boheemia taiteilijaelämää sekä hänessä oli aikuisen miehen charmikasta vetovoimaa.
Toinen taidemuseossamme esillä oleva näyttely, Vieraantuminen, esiteltiin televisiossa Ylen uutisten kulttuuriosiossa.
On aihetta olla ylpeä oman kaupungin kulttuuritarjonnasta.
Puu on kiva materiaali. En tosin ole, enkä pyri taiteilijaksi, mutta on tullut työstettyä monenmoista.
Koneet hoitaa työpuolen pitkälle, mutta ideat täytyy syntyä otsalohkon takana.
Pienistä nippeleistä korviksia, riippuksia (jopa puu ketjulla) kaulaan, vyön solkia. Sitten vähän isonpaa
maljakoita, tarjottimia, kulhoja. Pelilautoja ja nappuloita.
Osin matkittu A A puun taivuttelua ja muotoon liimaamista. Värit syntyy eri lajeja käyttäen, joskin sävyaineita on olemassa. Vältän maaleja.
Verstaassa on puristimia, sahoja, jyrsimiä, talttoja (paineilmalla) kuudet erilaiset hiontakoneet (käsikäyttöiset) Temmejä, poranteräsarjoja, raspeja.
Eli kun aikaa on niin verstaaseen. Jatkuvasti kesken jokin.
Kävin minäkin eilen Tampereen Taidemuseossa katsomassa näyttelyn: Kesän kaipuu - Matka naivismin maailmaan.
Kannattaa käydä, jos haluaa katsella sellaista taidetta, josta näkee ensi silmäyksellä, mitä se esittää. Tosin pidän enemmän jostakin Picassosta, mutta ihan hyvä kokemus oli tuokin Kesän kaipuu.
Monissa pienemmissä kaupungeissa ja paikkakunnilla on vireää kulttuuritoimintaa. Onneksi.
Tampereella on.