Trollit

Vierailija

Kanadalaisessa Manitoban yliopistossa tehty ja helmikuun alussa julkaistu tutkimus pyrki selvittämään suoraan, ovatko trollailuun eli keskustelupalstojen häirintään taipuvat ihmiset muita manipuloivampia, narsistisempia, psykopaattisempia ja sadistisempia.

Tuloksia on vaikea vähätellä. Tutkimus paljasti useita yhteyksiä, välillä hyvin selviäkin, näiden ominaisuuksien ja verkkohäiritsijöiden väliltä.

Verkkotrollit määritettiin tutkimuksessa usealla eri tavalla. Yksinkertaisin keino oli kysyä, mistä ihminen nauttii eniten verkossa: itselleen tärkeistä asioista väittelemisestä, muiden kanssa keskustelemisesta, uusien ystävien hankkimisesta, trollaamisesta vai muista asioista.

Vain 5,6 prosenttia vastanneista sanoi pitävänsä eniten trollaamisesta. Vaihtoehdon valinneet vastaajat olivat kuitenkin selvästi muita manipuloivampia ja itsekeskeisempiä. Heidän kykynsä tuntea katumusta oli muita heikompia ja he saattoivat nauttia toisten kärsimyksestä. Tutkimukseen osallistui yhteensä 1215 ihmistiä.

Useat suuret verkkosivustot ovat pyrkineet rankoin keinoin hillitsemään häiritsevää käytöstä sivuillaan. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi täysin anonyymin kommentoinnin poistaminen tai kommenttikentän poistaminen kokonaan.

Esimerkiksi Googlen omistama Youtube muutti videoidensa kommentointiosiota viime syksynä niin, että kommentointi vaatii Google Plus -palveluun linkittäytymistä.

Onhan niitä täälläkin.

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Oletko kenties huomannut että on? :D

Manipuloivia väittelijöitä ja kinastelijoita, narsistisia psykopaattisia sadistisia.....

Vierailija

Lainaus:

Oletko kenties huomannut että on? :D

Manipuloivia väittelijöitä ja kinastelijoita, narsistisia psykopaattisia sadistisia.....


Miksi ihminen pitäisi aina luokitella johonkun kuuluvaksi, negatiiviseen osioon mieluummin?
Voitaisi joskus antaa positiivista palautetta. Vai kui?

Vierailija

Lainaus:

Ei voi. Mummot on sanoneet et he ärsyyntyy siitä.Älä ees yritä.

Ärsytyskynnystä madaltanee, jos kirjoittaja itse nostaa itsensä jalustalle.
Siitähän tässä on ollut kysymys, että muu kuin kehu aiheuttaa erittäin happaman vastineen.

Vierailija

Itse pää trolli pisti taas kolme sievää.

Hänellä on oikeus haukkua muut ja piruilla sekä sotkea hyvät ketjut. Eli aivan kuten alussa luonnetta kuvattiin.

Vierailija

Lainaus:

Itse pää trolli pisti taas kolme sievää.

Hänellä on oikeus haukkua muut ja piruilla sekä sotkea hyvät ketjut. Eli aivan kuten alussa luonnetta kuvattiin.

Et keksisi Trollauksesta mitään muuta, siis jotakin uutta! Vanhan jauhamista viikosta toiseen, ei kiinnosta.
Eikö vanhustenkin olisi syytä pitää ajatusmaailmastaan huolta, laittaa negatiiviset asiat pois ja ajatella jotakin joka parantaa elämänlaatua ja kohentaa mieltä!
Ei jauheta aina saamaa ikävää, toisen kirjoittajan kiusaamista, ei se vaan tunnu mukavalta, eikä se rakenna mitään muuta kuin.... Ymmärtäisin jos omistaisit nämä sivut, mutta olemme kirjoittajina saman arvoisia, eli pidämme yllä täällä sivuilla elämää, että kaikki halukkaat saavat mielipiteitään, laadukkaasti kirjoitella. v.

Vierailija

Aina, kun joku kirjoittaja ilmoittaa lähtevänsä pois pahan mielen takia tai kirjoittajia vain häviää, kertoo se siitä, ettei kirjoittaminen heille tuota enää hyvää mieltä. Eikä täällä kirjoittaminen palvele heidän tarpeitaan.
Jos useampi ihminen ilmoittaa syyksi suunnilleen sama, on kyllä kyse ongelmasta, josta voisi halutessaan vetää johtopäätöksiä. Mutta useinhan se taitaa olla niin, että itse "ongelma" ei näe toimissaan mitään korjaamista ja herkimmät poistuvat paikalta.

Surullista noissa poistumisissa on ainakin se, että monelle kirjoittajalle nämä kirjoitusketjut ovat osa elämää ja siksi tarpeellisia. Me kaikki emme pääse vuorovaikutukseen toistemme kanssa live-elämässä eri syistä johtuen ja siksi nämä keskustelut ovat monelle tärkeitä. Esim. murteilla kirjoittamiseen ei luultavasti helposti löydy korvaavaa keskustelua ja täällä monet ovat jo "tuttuja" keskenään ja siksi on suurempi merkitys sillä, jos ei jaksa ainaista kinaamista ja riitelyä samojen asioiden ympärillä.

Tietenkin kirjoittajat ovat samanarvoisia ja kaikilla on samat oikeudet kirjoittaa. Mutta aina ei kaikilla ole samoja mahdollisuuksia kirjoitella laadukkaasti, koska paha mieli vaatii veronsa. Itseään suojellakseen moni poistuu paikalta haikein mielin, koska täällä on kuitenkin "ystäviä", mutta myös niitä, jotka eivät ota edes ylläpidon vihjeestä vaarin. Kai heistä voisi käyttää nimitystä trolli tai häirikkö...
uskis

uskis

Eeropoika
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Trollien tunnistaminen nettiET:n kekusteluista on herkkähipiäisten teatteria. Tottahan toki täältäkin löytyy kaikenlaisia törkeilyjä, henkilöön käyviä sutkauksia ja puhdasta narsismia. Ne ovat riidattomasti vain surkean keskustelukulttuurin oireita.

Kummallista, että olematon trollaus on nostettu usein tikun nokkaan. Keskustelujen laatu ja sisältö, itse keskustelusta puhumattakaan, eivät herätä pitkäjänteistä ja tuloksellista pohdiskelua. Haetaan tappolinjaa, rekisteröitymis- ja kirjautumispakkoa ja verkkoestoja. Tällaiset "kurinpitäjät" eivät koskaan esiinny varsinaisten keskustelujen laadukkaina ja hauskoina kommentaattoreina.

Innostava nettikeskustelu on kinkkinen ja tunteita nostattava laji. Sanomisen tarve on suuri ja sitä toteutetaan usein ärsyttävästi mediasta luettua toistamalla ja sanallakaan kommentoimatta. Yhtä provosoivaa on esitellä mutu-käsityksiä kaikkitietävässä muodossa "Meillä suomalaisilla on tapana..." Kaikenlaiset notoriset latteudet nostavat hillitynkin lukijan karvat pystyyn ja kysymyksen, miten tämä edistää keskustelua.

Persoonallisen ja hiukan punnitumman mielipiteen esittäminen kirvoittaa luokkakantaiselta haiskahtavia ärsytyksen nousuja. "Olet olevinasi muita viisaampi ja kävelet muiden ylitse." Poliittisissa aiheissa on pysyteltävä herravihan ja perussuomalaisen talonpoikaisjärjen laduilla, ettei yllytä trollauksen tapaiseen häirintään.

Kovien otteiden sijaan kannatan henkilökohtaisen sietokynnyksen ja suvaitsuvaisuuden innokasta kehittämistä.

Vierailija

Epäilemättä sietokynnystä pitää kasvattaa, jos meinaa täällä hyvää mieltä saada. Eri asia on se, onko järkevää antaa loukkausten ja henkilöön käyvien arvostelujen olla, vai mennä ohi. Toisaalta järkevintä tuntuisi olevan se, että ei huomioi sen kaltaista kirjoittelua. Toisaalta on inhimillistä pahoittaa mielensä, jos kokee tulleensa loukatuksi. Ja kun pahoittaa mielensä, on aika inhimillistä lausua se ääneen/ tässä tapauksessa kirjoittaa ja puolustautua.

Jos jättää kurjat luonnehdinnat huomiotta, onko se merkki siitä, että hyväksyy huonon käytöksen? Pitääkö huonoa käytöstä sietää?
Huonolla käytöksellä tarkoitan tässä enemmistön huonoksi kokemaa/nimeämää käytöstä. Varmaan juuri sitä mutua??
Suurin osa suomalaisistahan allekirjoittaa tietyt käyttäytymissäännöt, jotka ovat niitä, joita ylläpitäjäkin listaa. ;)

Linjan vetoja on pakko tehdä ja tällä palstalla ylläpito on se, joka vetää sitä linjaa. Jos toistuvasti omat kommentit tai kirjoitukset katoavan mystisesti tai saa määräaikaisen porttikiellon, kannattaisi ehkä tarkistaa omaa tapaansa vuorovaikuttaa ja onko oma linja samassa linjassa ylläpitäjän linjan kanssa. Siis kannattaisi, mutta eihän se tietenkään pakollista ole. Aina voi jatkaa samalla hyväksi kokemallaan linjalla ja ihmetellä poistettuja kirjoituksia.
uskis

Vierailija

Minä kyllästyin Mökinmuorin jatkuvaan mollaamiseen. Tietysti omani mielipide, mutta pidin hänen aloituksista ja kommenteista.

Vierailija

Niin, mollataan, ivataan, mitätöidään, tuon kaiken olen täällä päälleni saanut. Nyt ajattelen näin, että, kun kukaan ei minua henkilökohtaisesti tunne eikä tiedä, mikä olen minkälainen luonne minulla on. ym.ym...siis miksi ottaisin tuntemattoman ihmisen ivat "takkiini".
Minäkin joskus aikojen alussa pahoitin mieleni ja annoin takaisin, vaan en vaivaudu enään.

Vierailija

Olen saanut eräällä täällä nettiET-palstalla ivallisen ja väheksyvän kirjoittelun itsestäni.En tunne täällä ketään,mutta kirjoittaja antoi tulla mutu tuntumalla palautetta luonteestani.Jopa älykkyyteni kirjoittelija kyseen alaisti.En puolustautunut,olin hiljaa.
Tasa-arvoa,toisten kunnioittamista,vanhat hyvät tavat kunniaan, tähän nykyaikaan.

Vierailija

Vapauttavaa olisi kirjoittaessaan tietää, mitä trollaus on, kuka loukkaantuu ja mikä ymm'äretään trollaukseksi. Herkkähipiäisyys on terrorin muoto. Se kertoo kateudesta nokkelasanaisempia kohtaan.

Vierailija

Lainaus:
Anonyymi 19.02.2014 19:08 Vapauttavaa olisi kirjoittaessaan tietää, mitä trollaus on, kuka loukkaantuu ja mikä ymm'äretään trollaukseksi. Herkkähipiäisyys on terrorin muoto. Se kertoo kateudesta nokkelasanaisempia kohtaan.

Kerrassaan loistavasti sanottu!!!!!! Juuri näin on asia!!!!!! :-))))))

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat