Mummu ei pysty kieltäytymään lastenvahtina olosta. Aina lupaudun, mutta huomaan jälkeenpäin etten taaskaan sanonut että se on rankkaa. Omat menot täytyy suunnitella sen mukaan milloin ei ole kiinni lapsissa.
Ymmärrettävää on, että yksinhuoltajaäidillä on myös rankkaa. Eikä hän tarvi hoitajaa turhille menoille, vaan päiväkodista hakuun, kotiin odottamaan kun lapset tulee koulusta,äidin asioiden hoidon ajaksi joihin ei voi ottaa lapsia mukaan, iltavuoron ajaksi tai aamulla laittamaan kouluun kun äidin vuoro alkaa aikaisin.
Taitaa olla turhaa valitusta kun mummu ei kuitenkaan voi kieltäytyä tilanteen takia. Isästä ei ole apua.
Haluaisin nauttia eläkepäivistä ja vapaudesta, mutta en siihen voi, vielä. Ajattelen, että lapset kasvaa ja sitten alkaa oma aika. Aina se ei lohduta kun meno väsyttää
Kertokaa miten te olette ratkaisseet tämän ONGELMAN. Vai onko se ongelma ollenkaan. Työelämäni loppui työuupumukseen.
En osaa vastata kysymykseesi, mutta kerron oman "suunnitelmani". Olen vielä hetken työelämässä ja ilman muuta aion muuttaa sitten aikanaan lähemmäksi lapsiani, mutta koska tiedän, etten kykene kuitenkaan koskaan sanomaan ei, en aio muuttaa aivan samoille kulmille.
Ajattelen, että hieman maantieteellistä etäisyyttä saattaisi antaa sen rauhan, että voin olla tavatessamme oikeasti mummi enkä lastenhoitaja. Tottakai ns. hätätilanteet ovat asia erikseen, sairas lapsi, sairas vanhempi tms. mutta jatkuvaksi päivhoitajaksi en aio lähteä - eikä kenenkään pitäisi. Tuleehan siinä jo kasvatuksellinenkin ongelma. Jos mummin on pidettävä se sama arkinen kasvatusote kuin vanhemmillakin on, miten lapsi sitten pääsee nauttimaan mummilan suomasta erityishemmottelusta.
Minä olen hoitanut lapsenlapsia aivan vauvasta murros ikään asti ja olen kiitolline että olen saanut hoitaa,nyt on lastenlapset murrosikäsiä ja tulevat mummon luokse niin kuin kotiin,onhan heillä omat kaverit ja menot eivät enää monesti jouda käymään mutta soitellaan aina välillä. Pois kun lähtevät niin on aika tyhjä olo ja ikävä mutta sehän on aivan normaalia ,kyllä sitä yksinään saa olla ihan tarpeeksi asti.
Nautitaan mummona olosta!
Parasta on kun opettelet kertomaan siitä, mitä haluat ja mitä et, mitä jaksat ja mitä et. Ei sitä voi lapsesi muuten tietää.
Minun mielestäni lapsenlapset on parasta mitä voi eläkeiässä mummolla olla, vietän aikaa
niin paljon heidän kanssaan kun vaan haluavat. Vien teatteriin, kylpylään, elokuviin,
metsäretkille, jne. jne. Ja mummolassa keksimme yhdessä aina kaikkea kivaa.
Ukkikin osallistuu mielellään yhteisiin rientoihin.
Tottakai jokainen toimii sen mukaan mikä on mahdollista, miten jaksaa ja terveys
antaa myöden. Välimatkatkin sanelee paljon tässä asiassa.
Yks onnellinen mummo
Todella voimia kuluttavaa on tuo aloittajan huolehtiminen lapsenlasten kouluun ja tarhaan vientiin & hakuun !
Ehkäpä ei jää edes pelkkiin viemisiin ja tuomisiin, vaan aikaa taitaa kulua tuntitolkulla myös muutoinkin?
Rasittavintahan tuossa on tuo päiväajan pirstalointi eli ei voi noin oikein omia menoja vapaasti suunnitella?
Onhan lapsista myös omanlaisensa vastuu ja vahtiminenkin henkisesti stressaavaa.
Kyllä nyt aloittajan pitäisi ottaa tyttärensä kanssa puheeksi tämä oma jaksaminen. Pitemmän päälle ei noin voi jatkua! Menee sekä psyyke, että fysiikka epäkuntoon lopullisesti.
En tiedä onko mahdollisuuksia saada sosiaalitoimen tms. kautta jotain avustajaa lastenhoitoon.
Oletteko koittaneet näitä varamummmo palveluita? MLL:lä tarjoaa yhtä ja sitten on tuo Tendea. Mitään kokemuksia?
Tossa on linkit:
http://www.tendea.fi/
http://www.mll.fi/
Minun tyttäreni kysyy aina voinko ottaa lapsen luokseni.Jos minulla on sovittua menoa niin kieltäydyn.
Mielellään hänet otan "hoitoon".Hän on mummille mukavaa seuraa.
Onnellisia ovat myös ne lapset, joilla on mummo ja ukki elämässään. Olisipa omilla lapsillanikin ollut!
Ihanaa kun jaksatte. Joillakin toisilla isovanhemmilla saattaa oma terveydentila olla esteenä paljolle "mummuttamiselle".