VANHUKSET KAUPOISSA

Vierailija

Viimeaikoina on ilmestynyt kirjoituksia että vahukset etuilee kaupoissa ym julkisilla paikoilla. Erityisen pahalta tuntui kun tämä teidän lehtenne joka on kai jotenkin suunnattu ikäihmisille kirjoitti vähän saman suuntaisesti pääkirjoituksessa.
En tiedä miten on Helsingissä kun tulee harvoin siellä käytyä mutta en ainakaan täällä maaseutukaupungeissa ole sellaista huomannut, päinvastoin vanhemmat ihmiset näyttävät siltä kuin pyytäisivät anteeksi että ovat olemassa.
Radiossa oli myös eläkekeskustelu jossa toimittaja syyllisti eläkeläisiä että he vain matkustelevat ja hoitavat lastenlapsiaan.
Olen ehkä jäävi tälläistä kirjoittamaan kun olen itsekkin eläkeläin 68 vuotias "vanhus" ja hoidan melkein päivittäin 0-5 vuotiaita lapsenlapsiani erotuksella etten kykene varojen puutteessa matkustelemaan mutta katson että työtä se on lasten hoitaminen siinä kun joku päätteen ääressä istuminen varsinkin tällä iällä vaikka olenkin melko terve niin voimat ei enää riitä kaikkeen.
Yksi mummi

Sivut

Kommentit (30)

Vierailija

Niin, ei pitäisi yleistää. Jos osa vanhuksista etuilee, niin ei pitäisi siitä kaikkia ikäihmisiä syyllistää. Itse en ainakaan myönnä etuilua helmasynnikseni, vaan parhaani mukaan koetan menetellä reilusti jonotustilanteissa.
Onnellisia ovat ne lapsiperheet, joilla on isovanhemmat tukenaan. Lämmöllä muistelen vieläkin mummiani ja isoäitiäni, jotka valitettavasti menetin jo alaikäisenä. Vielä vähemmän aikaa olivat omat vanhempani lastenlastensa ilona.
Kuka ymmärtämätön ihminen on radiossa väheksynyt lastenhoito-tehtävää, onpa siinäkin ollut ihme kannanotto.
Harras toiveeni on, että itse vielä ehtisin iloita yhdessäolosta tulevien lastenlasteni kanssa ( toivottavasti ovat tilauksessa).
Matkustelu on nyt minullekin mahdollista, kun netistä voi varata esim. Onnibus`ilta halpoja matkoja etukäteen. Jos ei löydy, niin jälkikasvu neuvoo ja auttaa (kuten minua).

Vierailija

Kaikki ovat samanarvoisia kassajonossa,nuoret sekä vanhat.
Mutta on kohteliasta olla avuksi jos huomaa sellaisen avuntarpeessa olevan.
Jokainen ihminen tulee joskus myös vanhaksi ja meitä vain on pakko kestää.
Jos on todella kiireinen voi pyytää ohitusta jonossa,kyllä me ymmärrämme senkin,
en tunne syyllisyyttä jos meitä yritetään halveksia,olemme työllämme kustantaneet nämä nyt niin
ylimieliset mahtailijat.Sopu sijaa antaa.

Vierailija

Voin tunnustaa että olen kerran Habitare-messuilla syyllistynyt etuiluun. Olin seisonut vahingossa väärässä jonossa joka oli tarkoitettu yritysasiakkaille ja huomattuani sen siirryin ronskisti toiseen jonoon erään herrasmiehen eteen joka kohteliaasti sanoi että kyllä vaan sopii tulla. Mutta siitäkös muutama nainen pillastui, vaikka asia ei heille kuulunut, olen itse tottunut vastaamaan omista teoistani. Tiedän että eihän se ollut soveliasta mutta näin jälkeenpäin huvittaa.

Vierailija

Vähän voisi osoittaa sormella myös liikkeiden säästölinjoja.
Monesti olen huomannut, ettei kaupassa ole kuin pari kassaa auki, vaikka paikkoja on toistakymmentä.
Henkilökunta viedään tiukoille ja huonojalkaiset vanhukset seisovat jonoissa.

Vierailija

[quote]
Viimeaikoina on ilmestynyt kirjoituksia että vahukset etuilee kaupoissa ym julkisilla paikoilla. Erityisen pahalta tuntui kun tämä teidän lehtenne joka on kai jotenkin suunnattu ikäihmisille kirjoitti vähän saman suuntaisesti pääkirjoituksessa.
En tiedä miten on Helsingissä kun tulee harvoin siellä käytyä mutta en ainakaan täällä maaseutukaupungeissa ole sellaista huomannut, päinvastoin vanhemmat ihmiset näyttävät siltä kuin pyytäisivät anteeksi että ovat olemassa.
Radiossa oli myös eläkekeskustelu jossa toimittaja syyllisti eläkeläisiä että he vain matkustelevat ja hoitavat lastenlapsiaan.
Olen ehkä jäävi tälläistä kirjoittamaan kun olen itsekkin eläkeläin 68 vuotias "vanhus" ja hoidan melkein päivittäin 0-5 vuotiaita lapsenlapsiani erotuksella etten kykene varojen puutteessa matkustelemaan mutta katson että työtä se on lasten hoitaminen siinä kun joku päätteen ääressä istuminen varsinkin tällä iällä vaikka olenkin melko terve niin voimat ei enää riitä kaikkeen.
Yksi mummi
[/quote

taidat tarrkoittaa vanhuksia, ei vahuksia?
Täällä maalikylällä etuilee sekä vanhat että nuoret, iällä ei väliä. On perisuomalainen ilmiö eli se ettei kanssaihmistä oteta huomioon.
Toki asioin vain yhdessä paikassa jossa on aika säällistä väkeä, mutta aina on joitain röyhkimyksiäkin liikkeellä.

Vierailija

Sitä ihmettelen miksi vanhat tulee asioimaan juuri silloin kun töistä palaavat ovat pakotettuja hoitamaan ostoksensa eli iltapäivällä klo 15:sta eteenpäin.

Vierailija

Lainaus:

Niin, ei pitäisi yleistää. Jos osa vanhuksista etuilee, niin ei pitäisi siitä kaikkia ikäihmisiä syyllistää. Itse en ainakaan myönnä etuilua helmasynnikseni, vaan parhaani mukaan koetan menetellä reilusti jonotustilanteissa.
Onnellisia ovat ne lapsiperheet, joilla on isovanhemmat tukenaan. Lämmöllä muistelen vieläkin mummiani ja isoäitiäni, jotka valitettavasti menetin jo alaikäisenä. Vielä vähemmän aikaa olivat omat vanhempani lastenlastensa ilona.
Kuka ymmärtämätön ihminen on radiossa väheksynyt lastenhoito-tehtävää, onpa siinäkin ollut ihme kannanotto.
Harras toiveeni on, että itse vielä ehtisin iloita yhdessäolosta tulevien lastenlasteni kanssa ( toivottavasti ovat tilauksessa).
Matkustelu on nyt minullekin mahdollista, kun netistä voi varata esim. Onnibus`ilta halpoja matkoja etukäteen. Jos ei löydy, niin jälkikasvu neuvoo ja auttaa (kuten minua).

Mikä on se tilanne jolloin etuilet ja vaadit itsellesi "kuninkaallista" kohtelua?
Sellaista ei eläkeläisellä mielestäni ole.

Vierailija

Jotkut vanhukset voivat yrittää rationalisoida ostosreissunsa terveyskeskuskäyntiin, apteekkireissuun tms.
Aina nekään eivät onnistu päivän hiljaisimpina tunteina. Jos sellaisia nykyliikkeissä yleensä on?

Vierailija

On siinä temppuilemista isojen marketkärryjen kanssa ihan nuoremmillakin, saati heikkovoimaisella ikäihmisellä.
Jos sattuu pyörät viemään väärään suuntaan, äkkiä olet käytävän tai kassajonon tukkona.

Vierailija

Minulla oli ikävä kyllä sellainen miesystävä joka piti itseään niin erikoisena et hän ei suostu jonottamaan ja häpesin ns.silmät päästäni.Hän oikein kovasti rynnisti kärryinensä toisten etehen ja muualla kuin kaupassa hän keksi lääkkeen oton et pääsi vesipisteelle ja sitä kautta jonon ohi.Lopetin sen suhteen koska oli muutoinkin egoisti.Olen antanut vuoroni monesti jollekin joka ostaa vain pari tuotetta enää kun ei ole kiirettä.t.Hippu

Vierailija

Minun kiireeni ovat loppuneet ajat sitten. En etuile kassajonossa, vaan annan mielelläni vuoron henkilölle jolla on vain pari ostosta. Itse käyn vain kerran viikossa kaupassa ja näin ollen kärryissäni on paljon monenlaista. Voisi ajatella kaupassa käynnin olevan viikon koho kohta. Kyllä se sitä usein onkin.

Ainoa asia joka harmittaa on se kun edelleen maksan ostokseni "rahalla" ja aina pitää olla paperiseteleitä tarpeeksi ,koska ja jos ikäihminen alkaa vetään esille niitä kolikoitaan jonossa olevat huokailevat ja raapivat päätään.
Tämä nyt oli vähän kärjistettyä, mutta näinhän se on.
Kortilla maksaminen on helppoa ainakin niin kauan kun muistaa tunnuksensa.

Vierailija

Lainaus:

Sitä ihmettelen miksi vanhat tulee asioimaan juuri silloin kun töistä palaavat ovat pakotettuja hoitamaan ostoksensa eli iltapäivällä klo 15:sta eteenpäin.

Taitaa olla ihmisiä liikaa vai????

Jokainen asioi kaupassa juuri silloin kuin itselle parhaiten sopii.

Vierailija

Lainaus:

Sitä ihmettelen miksi vanhat tulee asioimaan juuri silloin kun töistä palaavat ovat pakotettuja hoitamaan ostoksensa eli iltapäivällä klo 15:sta eteenpäin.

Etkös ole huomannut, ettei kenenkään kalenteri ole niin täynnä meno-merkintöjä kuin eläkeläisen? On kerhoa, jumppaa, lasten asioiden toimittamisia, treffejä...tiukoille vetää. Jossain välissä on ruokaakin ostettava, milloin minäkin päivänä ehtii.

Vierailija

Lainaus:

Lainaus:

Niin, ei pitäisi yleistää. Jos osa vanhuksista etuilee, niin ei pitäisi siitä kaikkia ikäihmisiä syyllistää. Itse en ainakaan myönnä etuilua helmasynnikseni, vaan parhaani mukaan koetan menetellä reilusti jonotustilanteissa.
Onnellisia ovat ne lapsiperheet, joilla on isovanhemmat tukenaan. Lämmöllä muistelen vieläkin mummiani ja isoäitiäni, jotka valitettavasti menetin jo alaikäisenä. Vielä vähemmän aikaa olivat omat vanhempani lastenlastensa ilona.
Kuka ymmärtämätön ihminen on radiossa väheksynyt lastenhoito-tehtävää, onpa siinäkin ollut ihme kannanotto.
Harras toiveeni on, että itse vielä ehtisin iloita yhdessäolosta tulevien lastenlasteni kanssa ( toivottavasti ovat tilauksessa).
Matkustelu on nyt minullekin mahdollista, kun netistä voi varata esim. Onnibus`ilta halpoja matkoja etukäteen. Jos ei löydy, niin jälkikasvu neuvoo ja auttaa (kuten minua).

Mikä on se tilanne jolloin etuilet ja vaadit itsellesi "kuninkaallista" kohtelua?
Sellaista ei eläkeläisellä mielestäni ole.

En nyt muista sellaista tilannetta. Kirjoitin "parhaani mukaan koetan menetellä reilusti", siltä varalta että joskus erehdyksessä olisin etuillut.
Sairauskohtaus ehkä kelpaisi syyksi tungeskella jonossa, onneksi ei ole sattunut kohdalle vielä.

Vierailija

Lainaus:

Sitä ihmettelen miksi vanhat tulee asioimaan juuri silloin kun töistä palaavat ovat pakotettuja hoitamaan ostoksensa eli iltapäivällä klo 15:sta eteenpäin.

Mitäs ikärasismia tämä nyt on? Kaupassa saa käydä, kaupan aukioloaikana, nuoret tai vanhat tai siltä väliltä, ihan milloin itselle sopii.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat