Ihanat koululaulut ja se inhottava laulukoe
klo 10:00 | 19.3.2014
Suvivirsi, Joulupuu on rakennettu, maakuntalaulut! Koululaulut täyttävät ison osan lukijoidemme muistipankista. Ja ovathan siellä myös laulukokeet, itkun aihe usealle.Lue koko juttu
Lauloin aina saman Kalevala-aiheisen laulun ja sain aina numeroksi kuutosen. Koko kouluaikana en tuntenut laulamisen riemua. Sen opin vasta myöhemmin ystävieni kanssa laulaessa. Laulu yhdistää meitä. Tätä ei 1960-luvun koulussa ymmärretty.
Helena
Kyllä todellakin se jokavuotinen kammottava laulukoe luokan edessä oli aivan peestä!! Samoin jonkin typerän esitelmän pitäminen myöskin luokan edessä. Ne jättivät ikuisen esiintymiskammon ja -pelon hyvin monelle. Laulaminen sinänsä on aivan ihanaa, yhteislaulu nimenomaan! Saisi olla paljon noita tilaisuuksia! Joku tuolla murteissa kertoo käyvänsä joka viikko yhteislauluissa.... löytäisipä jostakin sellaisen paikan....
Kova paikka. Eräs luokkakaverini kieltäytyi laulamasta kokeissa (oli hyvä laulaja) Ope huusi ja uhkaili, sitten pyysi puhelinumeron että soittaa vanhemmille. Ope sai numeron ja kehoituksen soittaa. Eipä soittanut. Liki tunti siinä hukkui. Laulukokeet jatkui sen jälkeen. Jostain syystä kukaan ei tykännyt aiheesta. Samoin kuin nämä suullisen esityksen esitelmät.
Itse sain erinomaisen 6 mutta ei tuo kiusannut. Lähes kaikki arvostelunumerot oli 9 tai 10
Ite lauloin monesti...Kello löi jo viisi,lapset herätkää....sain kasin kokeesta.
Viimesellä luokalla ope sanoi,että jos laulat, saat todistukseen ysin-ja niin sain.
Tosi kamalia ne laulukokeet-niistä jäi elinikäinen esiintymiskammo.
tyttö-49
Tosi peräpäästä tosiaan noi lauluesiintymiset,muistan kuinka opettaja(pitäjän ruustinna)
oikein kehotti ottamaan oppia parista opettajien mukulasta kuinka esiinnytään.
Eihän se hyvin mennyt,jollei ihan pieleenkään mutta pelin maku siitä 1960-
luvun kansakoulusta jäi.
Muistan kuinka pidin kirjallisen esitelmän aiheesta
`Puuhevonen pakkasella` olin lukenut sen jossain
aikaa,kova räntin perään kun olin jo 10 vuotisna.
Jostain syystä,jonka vasta myöhemmin ymmärsin
presentaationi ei ollut succee poliittisista syistä!
Ja mie ihan lapsena esitin oppimaani.
Maksim
Näin 2003 syntyneenäkin voin sanoa, että meilläkin oli ala-asteella laulukokeita ja esiintymistraumathan siitä jäi. En jotenkin osaa ymmärtää, että jos se yleisesti tiedetään että laukukokeet yksin luokan edessä ahdistaa, miksi vielä 2010 luvulla on pakko sellaisia tehdä. Luulisi koulun kehittyneen paremmaksi. Nykyään ala-asteen oppiaineena musiikin pitäisi olla enemmän tekemiseen ja yrittämiseen panostamista, ja sellaista omaa luomista ja musiikin käsittelemistä hauskoilla ja mukavilla tavoilla, EI taitoihin perustuen.
Toki sen ymmärrän, että koko ikänsä viulua soittanut voi saada paremman numeron kuin sellainen, joka ei ole musikaalinen. Mutta se ei ole hyvä tapa arvioida, että kuinka hyvin kukakin osaa soittaa nokkahuilua, millä kukaan ei tee mitään, ja miten suoriudut laulamisesta traumaattisessa tilanteessa.
Nokkahuilun tuskainen opettelu ja laulaminen koko luokan edessä ajaa potentiaalisia nuoria pois musiikin ääreltä, mikä on surullista.
Itse olen kuitenkin vuosien jälkeen päätynyt lukioon musiikkilinjalle, vaikken ennen lukiota uskaltanut laulaa kenenkään kuullen. Näin ei kuitenkaan käy kaikille, sillä traumasta syntyy niin tiivis ajatus siitä, ettei uskalla enää ikinä esiintyä
Minulle jäi laulukokeesta lähes elinikäinen trauma. Ääneni on naiseksi aika matala ja 12-vuotiaana minulla oli äänenmurros. Opettaja tokaisi: "Sähän vedät ku mikäkin viinabasso!". Olen mielestäni musikaalinen ja lapsena minulla oli tapana usein lauleskella, hyräillä tai vihellellä yksikseni. Muiden kuullen laulamisen melkein lopetinkin tuohon opettajan lausahdukseen, paitsi aikuisena silloin, kun olin humalassa, Sanoinkin joskus kavereilleni, että komentavat minut kotiin siinä vaiheessa, kun rupean laulamaan.
Musikaalisena lapsena opettelin soittamaan ja nuotitkin omin päin. Pienen maalaiskylän kansakoulun musiikkiopetus oli siinä, että sai kerran painaa opettajan harmonin kosketinta. Lausuin laulun sanat luokan edessä, koska siten ei saanut nelosta vaan kuutosen.
Opiskelua rakastavana tuntui epäreilulta, että kun todistukset jaettiin keväisin paremmuusjärjestyksessä, koska laulunumero pudotti keskiarvoa. Nähtävästi tuo epäreiluus on koskettanut lapsen sisintä, koska vieläkin vuosikymmenien kuluttua muistaa kuin eiliset päivät.
Ikääntynyt opettajatar opetti kuorolaulua luokan perällä, heiluttaen karttakeppiä. Rivit eivät tahtoneet pysyä suorassa, koska yhdellä oppilaalla oli ripuli ja kaikki pyrkivät ottamaan etäisyyttä. Raivostunut opettaja uhkaili ankarilla rangaistuksilla (hänellä oli monen karttakepin hajottajan maine, kun oli käyttänyt sitä kurinpalautuksiin). Onneksi rauhoittui kun tuli itsekin lähemmäksi ja lapsiraukka sai lähteä kotiinsa.
Niin, pointti on siis siinä, että lapsena saatu musiikkikasvatus iskosti lähtemättömästi mieleen, että "et osaa laulaa ja jos yrität, kaikki nauravat sinulle".
Tämä tunne on totta tähän päivään asti. Saman kappaleen laulaa nykypäivän sukupolvi, joka nautti sen laulamisesta yhdessä. Kuitenkin pakko laulaa luokassa pilaa kokemuksen.
Be still