Miksi julkistetaan kuutosen numero
Miksi julkistetaan kuutosen numero
klo 19:42 | 28.3.2014
No sattui olemaan suurin siinä totarissa.
Velkaantumisvauhti noin 7 miljardia vuodessa. Kova luku pienelle valtiolle. Nyt kiristetään ja kuristetaan noin 3 miljardia. Eli velkaantuminen jatkuu eikä mitään toimenpidettä, kurssimuutosta valtion hommiin tästä aiheesta syntynyt.
Mistä verotetaan ensi kerralla. Saattaa olla kesällä jo esissä.
Ei ole enää kuin tuhkat pesässä. Nähtäväksi jää kuinka sitä verotetaan.
Voisiko tätä politiikkaa syöttää noihin lukuisiin jo avattuihin mollausketjuihin?
Alkaa närästää.
En löytänyt kuin runoja. Oletan että eka tästä aiheesta. Ketään ei ole mollattu. Onpahan ihmetelty että mitä tämän jälkeen.
Suoraan tämän avauksesi alla on tällä hetkellä neljä hyvin saman sävyistä avausta.
Näissä ei kylläkään ole mitään runollista.
Tottahan se liika on liikaa missä lajissa hyvänsä.
Ymmärrän kyllä että Jumalaa etsitään yhdestä. Mutta Arhinmäen moiteketju ei kuulu tähän.
Vai onko tarkoitus että kaikki poliittiset asiat niputetaan yhteen ketjuun.
Liika tuputus niputtaa vaikka runoihin.
Taatusti en ainakaan persuja äänestä.
Ketjussa ei kysytä ketä kukin äänestää. Ei kuulu tähän. Onkin ilmeistä että häirinnän syy on toisaalla.
Eli mitä valtionhallinnon pitäisi tehdä että velkaantuminen pysähtyisi ? Nyt ei 4 vuoteen ole tehty kuin vastuunkantoa kaukomaista.
Köyhät kyykkyyn! Se on motto joka pitää.
Onko tämä työväestön fantastisen puolueen uusin iskulause. Vaikuttaa rehelliseltä kokoomus lauseelta
Näin on. Ja tulee aina olemaan.
En ihan ymmärrä po.keskustelun otsikkoa.Mutta julkistetaan kuutosen numero
vaikkapa kuutosen numeroksi!!
Maksim
Uusien puoluejohtajien esittelyssä kehutaan kaikki saavutukset. Kataisella eräs huippu oli kuutonen (6) matikassa. Eli oletettavasti paras numero.
Mietitään me vain numeroa 6 (sex), ja rustataan runoja, niin ei tarvitse ikäviä asioita miettiä.
"No sattui olemaan suurin siinä totarissa."
- ???
Jes, koulunpäästötotarissa. Sekin riitti pääministerin paikkaan.
Ohoh, luulinkin että oli Soinin raviveto, totalisaattori.
Kiitti vinkistä (vaikkei ollutkaan ravivinkki, heh)
Meillä päin sitä sanottiin torkkariksi.
Huomenta höyrypää. Poista vain koko ketju. Tapojesi mukaan pikku pa*ka
Turhia kyselet. Kyllä kansa tietää. Tuonpuoleiseen ollaan matkalla. Se on pienen matkaa kulman takana.
Etkö löytänyt isompia kirjaimia. Tuo musta on hyvä että näet mitä kirjoitat.