Pääsiäisen merkitys

Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Olen miettinyt ihmisten tapaa viettää erilaisia juhlapyhiä.
Nyt pääsiäisen alla kuuntelin herkällä korvalla miten ystäväni ja tuttavani valmistautuivat viettämään pääsäistä. Toisille oli tärkeää valmistella perinteisiä pääsiäisruokia yhdistettynä idästä tulleisiin jälkiruokaherkkuihin mämmin rinnalle.
Muutama perhe askarteli lasten kanssa noitia, pupuja, tipuja ja rairuohon kylvämistä ajoissa ei saanut unohtaa.
Suklaamunat, pajunkissat, narsissit ja monet muut asiat koettiin tärkeinä.
Vain yksi perhe piti hengellisiä asioita pääsiäisen vieton tärkeimpänä juhlan aiheena. Hekin kertoivat kyllä laittavansa pääsiäisruokia ja koristelivat kotiaan pääsiäisaihein, mutta päällimäisenä oli hengellinen sanoma, Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus. Perheen lapset laulavat kirkon lapsikuorossa pääsiäisajan lauluja ja iloisella mielellä kotona tehtiin pääsiäiskoristeluja.
Mietinkin, että eihän henkinen ja maallinen pääsiäisenvietto ole mitenkään toisiaan pois-sulkevia asioita. Pidin hienona asiana, että perhe oli osannut hienosti yhdistää pääsiäisen hengellisen ja muun kulttuurin keskenään.
Ihmettelen myös niitä ihmisiä, jotka hermostuvat hengellisistä asioista puhuttaessa. He vetoavat vapauteen olla uskomatta "moiseen hömppään", mutta eikös se ole suurta vapautta kun antaa myös toisille vapauden uskoa.
Toivotan kaikille hyvää pääsiäisen aikaa ja kauniita kevätpäiviä.

Sivut

Kommentit (17)

Vierailija

Hei Hyvämieli ja Valmatar,

Olen kanssanne täysin samoilla linjoilla.
Liian usein näyttää kirkkopyhien perimmäinen tarkoitus
täysin unohtuneen. Kuitenkin on vielä paljon nuoriakin
perheitä, jotka haluavat yhdistää hengellisen sanoman
ja myös mukavan lasten kanssa puuhailun valmistellessa
juhlia.

t. Grandmother

aluisa
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Hei kaikki,
Kyllä pääsiäinen on minulle tärkein juhlapyhä, vaikka en ortodoksi olekaan. Olen siivonnut huushollin ja ostanut kukkia ja valmistan pääsiäisruokia lammaspaistista alkaen. Mutta tärkeintä kuitenkin on hiljentyminen hiljaisen viikon tapahtumiin, jotka nyt jäävät pakostakin hieman vähemmälle, kun olen omaishoitajana sidottu kotiin.
Pääsiäissanomaan yhtyen Aluisa

Vierailija

Kuinka sellaiset ihmiset, ketkä eivät uskonasioihin perusta millään tavalla omaa elämäänsä, tarvitsevat edes viikonloppuja. On vain tavallisia päiviä aina vaan. Jumala lepäsi "yhden päivän", tehtyään "kuusi päivää". Siitä tiedosta piittaamaton ei tarvitse lepopäivää saatikka mitään erityistä lisäkorvausta jos sattuu työskentelemään ko aikana. Samoin kaikki kirkolliset juhlapyhät eivät olisi näille palkallisia vapaapäiviä jne...

Vierailija

Ompa kovaa puhetta "kritityltä". Kyllä ihmisen tarvitsee levätä vaikka raamatunhistorian tuntemus ei olisikaan yhtä hyvä kaikilla ja vaikka ei viettäisikään pääsiäistä. Lupasiko jumala palkkaa jos tekee töitä pyhällä, lupasiko sunnuntailisääkin? Emmekö ole jo kaikki myyneet sielumme?
"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi"

Matleena
Seuraa 
Liittynyt24.8.2015

Hyvää Palmusunnuntaita kaikille!
Olen ollut pitkään pois tältä foorumilta, koska sisään kirjautuminen ei tahtonut onnistua millään. Nyt lopultakin pääsin ja toivottavasti jatkossakin :)
Aamu on sujunut mukavasti pikku- virpojien käydessä ovella. Vaikka alkuperäiseen, karjalaiseen perinteeseen onkin sotkeutunut tuo noita- juttu, ei se haittaa. Pidän lapsista, ja kun omat ovat jo aikuisia, on mukava saada tavata hauskasti pukeutuneita virpojia. Joskus olen heitä hiukan 'tentannut', tietävätkö miksi pääsiäistä vietetään. Toiset ovat tienneet, toiset ei.

Itselleni pääsiäinen on tärkeä juhla, sehän on merkitykseltään isompi kuin joulu. Jo lapsuuden kodista on periytynyt tapa viettää pääsiäistä ja varsinkin pitkä- perjantaita hyvin rauhallisesti.
Muutama vuosi sitten, vuoden välein, molemmat vanhempani kuolivat pääsiäisen aikaan, ja se jotenkin entisestään syvensi tämän juhlan merkitystä. Jeesuksen ristintyön ansiosta meillä on jälleennäkemisen toivo rakkaitten omaistemme kanssa.

Toivotan kaikille oikein hyvää ja siunattua Pääsiäisen aikaa!

Vierailija

Olen Matleenan kanssa samoilla linjoilla. Pääsiäinen on kirkkovuoden
tärkein juhla. Tänään on isäni kuolemasta kulunut kolmekymmentäyksi
vuotta ja juuri kuten Matleena kirjoittaa Jeesuksen ristintyön ansiosta
meillä on jälleennäkemisen toivo rakkaittemme kanssa.

"Kristus nousi kuolleista,/ kuolemalla kuoleman voitti/ ja haudoissa oleville elämän antoi."

Vierailija

Kiitos kun aihe on nostettu taas esille, myös minä pidän pääsiäistä merkityksellisenä juhlana.
Pääsiäissanoma on kovin vaikuttava.

Riina

Vierailija

Olipa ilo löytää tämä aihe.
Itselleni pääsiäinen on yksi hienoimmista juhla-ajoista.
Hyvää pääsiäisaikaa kaikille!

t. kesäheinä

Vierailija

No pääsiäistä Suomessa vietetään siksi että kauppiaat saavat myydä pääsiäiskrääsää ,tietysti.

Pääsiäispuput munii intopinkeinä jättimäisiä suklaamunia ja
ilkeät pääsiäisnoidat käyvät kiusaamassa ihmisiä virpomasunnuntaina.
Jos eivät saa heti palkkaa, syleksivät lähtiessään ulko-oveen tai postiluukusta... :/

Minulle ei ole vieläkään selvinnyt miten em. hommelit liittyvät Raamatun pääsiäisiin?

Vierailija

Jeesus kuoli 14. nisankuuta vuonna 33.

Israelissa nisankuun 14. päivä oli iloinen päivä, jona vietettiin pesahia.

Joka vuosi tuona päivänä perheet söivät aterian, johon sisältyi nuori virheetön karitsa.
Näin muisteltiin sitä osaa, joka karitsan verellä oli Israelin esikoisten pelastumisessa,
kun kuoleman enkeli löi egyptiläisten esikoiset 14. nisankuuta vuonna 1513 eaa. (2. Mooseksen kirja 12:1–14.)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pesah

Pesah-karitsalla esikuvattiin Jeesusta, josta apostoli Paavali sanoi:
”Onhan Kristus, meidän pesah-uhrimme, uhrattu.”
(1. Korinttilaisille 5:7.)
Pesah-karitsan veren tavoin Jeesuksen vuodatettu veri pelastaa monia
(Johannes 3:16, 36).

Passover

Vierailija

Hyvää pääsiäistä Kaikille! Pääsiäisen sanoman jokainen kokee omalla tavallaan ja myöskin juhlii sitä tavallaan.
Itse koen pääsiäisen anteeksiannon Juhlana. Ja vietän sitä jos mahdollista menemällä lankalauantaina pääsiäiskokolle.
Mielessäni hiljennyn. Minun pääsiäiseni tänä vuonna kuluu osin töissä , mutta se ei haittaa sillä toisiamme varten täällä olemme. Yritän kulkea vierellä ja kuunnella. Varasin eilseksi virpojille palkkaa, ketään ei kuitenkaan käynyt.
Minun pääsiäiseni kuuluu sulassa sovussa kristillisyys ja pakanan ajan juhlinta.Ruokaa teen kalasta, koska en syö lihaa.Ja leivon rahkapiirakkaa jos jaksan ja ehdin.
janttukatriina

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat