Vierailija

Elämäni ajaitui kriisiin. Sain hermoromahduksen ja sairastuin masennukseen. Olen ollut sairaalahoidossa kolmesti. Minulle on sanottu, että tämä on sairaus muiden sairauksien joukossa, mutta häpeän tätä. Voin nyt paremmin, mutta katson, että minut on "leimattu", koska olen ollut hoidossa. On vaikea kertoa tästä kenellekään...

Kommentit (18)

Älä ihmeesä tunne leimaantuneesi, et ole yhtään huonompi kuin muut. On ihan ihme, jos tällaisessa maailmassa ei masennu. Ihmisiä revitään joka suuntaan ja säästetään aivan väärissä asioissa.
Nosta pää ja häntä pystyyn, ilonaiheita elämässä kyllä löytyy.
Ja kirjoittele täällä, johan äsken avauduit, se on hyvä alku. :-D. Kirjoitellaan, jooko:)

Yhdyn tuohon täydestä sydämestäni tuohon mitä heluna kirjoittaa. Älä ainakaan luule, että kaikkien mielestä olet leimattu.
kyllä kenen tahansa elämä voi ajautua kriisiin.
Me tarvitsemme toinen toisiamme, tarvitsemme kuuntelijaa, ymmärtäjää ja aika usein käytännön neuvojakin. Minulla on eräs ystävä joka on aikoinaan jäänyt sairaseläkkeelle mielenterveysongelmien takia. Pidän kovasti hänen seurastaan koska hän on ajatteleva, avoin ja rehellinen ja kaikkea muuta kuin pintaliitäjä.
Minä olen usein neuvoton elämän kriiseissä (niitä on riittänyt) ja jaksamisen rajoilla. Olen kuitenkin huomannut, että on paljon muita samanlaisia.
Onhan tuo yksityisviestimahdollisuus, kirjoita jos siltä tuntuu vaikka minulle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minäkin olen huomannut saman asian kanssasi, että sellaisen ihmisen kanssa, joka on naarmuilla, on paljon helpompi olla ja keskustella. En tarkoita, että ovat altavastaajina. Vaan herkempiä ja rehellisempiä elämän edessä. Miksi esittää muuta, kuin on. Keskustelu toisen kanssa antaa paljon ja siitä saa myös itse hirveästi. Olisi hirveätä, jos olisi ihan yksin tässä maailmassa.(vaikka usein ehkä siltä tuntuukin).
Jakakaamme rohkeasti ilomme ja surumme. Jostain luin viisaan ohjeen. Suru puolittuu, kun joku jakaa sen ja ilo kaksinkertaistuu toisen kanssa!

On se kummallista ettei mielenterveysongelmia ymmärretä ennen kuin asia koskettaa
tarpeeksi läheltä. Sairaseläkkeelle johtavista sairauksista se on luultavasti yleisin.

Vierelläkulkijoita tarvittaisiin paljon jotka kuuntelee ja kannustaa. Vaikeuksien
tullessahan se ystävyys punnitaan kuten laulussa sanotaan.

Kannattaa hakeutua vertaisryhmiin ja mukaan toimintaan.

Ymmärrän tuntemuksesi oikein hyvin.
Itse olen läpikäynyt vaikean työuupumuksen ja työpaikkakiusaamisen ja siitä seuranneen masennuksen.
Elämän aikana koetut vaikeat asiat paljastui sieltä alta.

Voin lohduttaa, että masennus suojelee sinua vaikeilta asioilta joita et pysty käsittelemään ja kohtaamaan juuri nyt.
On todella hienoa ja tärkeää tunnistaa omia tunteita ja tutustua niihin.
Otatkin esille HÄPEÄN, joka on noussut sinulle päällimäisenä tunteena kirjoituksessasi.
Niinkuin jo edellä on kehotettu menemään vertaistukiryhmiin tai onko sinulla terapiaa tiedossa, jossa asioita voi puhua ja purkaa.
Onko luotettavaa ystävää.
Kävele luonnossa paljon ja jos ja kun itkettää niin anna tulla, kyllä luontoon mahtuu.

Yksin niiden kanssa voi ajautua umisolmuun.
Puhu ja ole rehellinen itsellesi mitä tuntemuksia tuleekin.
Olet selvästi matkalla kohti parempaa, olet kirjoittanut jo tänne.

Matka on pitkä, mutta se kannattaa.
Opit elämään sairautesi kanssa ja parantumaan.
Onhan se sairaus muiden sairauksien joukossa , aavistuksen hämmentävä niille joilla ei ole ymmärrystä!

Heippa!

Olen täysin samaa mieltä edellä kirjoittaneiden kanssa. Älä jää yksin omien tuntemuksiesi kanssa, puhuminen
on terapioista paras. Niinhän terapeutitkin/psykologit/psykiatrit/psyg.sairaaanhoitajat tekevät; kuuntelevat.
Ja hyvät, luotettavat ystävät.
Ja häpeää, sitä ei todellakaan kannata tuntea, puolet Suomen kansasta syö masennuslääkkeitä...
Ja kirjoita yksityisesti, kts yllä, hänelle/heille, jotka koet luottamuksellisiksi. Uskon, että kaikki tähän vastanneet
ovat sen arvoisia.

Sellaiset kanssakulkijamme, joilla on ollut kriisejä elämässään, ajattelevat varmasti 'erilailla' ja herkemmin kuin sellaiset, joille 'ei ole koskaan tapahtunut mitään'. Kriisit tekevät meistä lujempia, mutta ei kovempia.

Ja kyllä elämä kantaa!

Hei Anonyymi,
Toivon Sinulle voimia jaksaa elämää eteenpäin. Nythän se varmaankin tuntuu jo helpommalta, kun vointisi on parantunut. Kyllä kai meillä monillakin on ollut vaikeita hetkiä elämässämme, joista olemme selvinneet hyvien ystävien avulla.
Valoisaa pääsiäisen odotusta toivottelee Aluisa

Vierailija

Viittaan "omaelämäkertaani".

Kaikesta voi selvitä. Aikaa se vie, mutta kuntouduttuaan on vahvempi vastaisten vaikeuksien tullen.
En todellakaan ole kova ihminen... vaan hyvin avarakatseinen ja inhimillinen lähimmäisiäni kohtaan.

Ammatti-avun hakeminen on sitä viisautta !
Usein ne arvostelijat on sellaisia, joilla ei ole vielä elämässään tullutkaan vaikeita paikkoja ...

Opiskeli

Sain helmikuussa parkkinson taudin diaknoosin tulevaisuus pelottaa
äitini kuolemasta olen syyttänyt itseäni

Vierailija

Minulla on naapuri jolla on vastaava ongelma ollut pari vuotta. Hän oli sulkeutunut ja hyvin vaikeasti tavoitettavissa keskusteluissa  kunnes, sain hänet ymmärtämään ettei hän ole ainoa ja että joissakin tapauksissa "ulos komerosta" tuleminen on parempi apu kuin repullinen pillereitä. Vähitellen saimme hänelle uusia kavereita lenkille ja vapaa-ajan viettoon ja tänään hän hallitsee puutteellisuudensa minua opettamalla siitä miten hän tekee, tuntemattomien kanssa hän esittelee itsensä sellaisen vammoineen kuin hän on ja jättää uuden tuttavuuden omaan valtaa sen tuttavuuden tason. Lääkkehoidon hän on jättänyt pois ja on nykyisin jopa melkein liian aktiininen liikunnan suhteen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minulla on naapuri jolla on vastaava ongelma ollut pari vuotta. Hän oli sulkeutunut ja hyvin vaikeasti tavoitettavissa keskusteluissa  kunnes, sain hänet ymmärtämään ettei hän ole ainoa ja että joissakin tapauksissa "ulos komerosta" tuleminen on parempi apu kuin repullinen pillereitä. Vähitellen saimme hänelle uusia kavereita lenkille ja vapaa-ajan viettoon ja tänään hän hallitsee puutteellisuudensa minua opettamalla siitä miten hän tekee, tuntemattomien kanssa hän esittelee itsensä sellaisen vammoineen kuin hän on ja jättää uuden tuttavuuden omaan valtaa sen tuttavuuden tason. Lääkkehoidon hän on jättänyt pois ja on nykyisin jopa melkein liian aktiininen liikunnan suhteen.
Siis psyykkiseen terveyden hoitoon tarkoitettu lääkehoidon hän jätti lääkärin kanssa asiasta keskustellen ja edelleen kahdesta vuodessa tilanteen tarkistus.

Vierailija

Älä ihmeessä häpeä sairautasi !

Se ei paranna ihmistä, että tuntee häpeää sairaudesta johon ei itse voi vaikuttaa; joten

VAIKUTA POSITIIVISESTI hyväksymällä sairaus ja kohtele sitä niinkuin "parasta ystävää"

niin ajan kuluessa voit paremmin kun häpeä on pois taakastasi ja omistaa ajatuksesi

joista voit olla iloinen! 

Vierailija

Vierailija2222 kirjoitti:
Mielenterveys palvelut on ihan paskaa, niihin ei kannata nojata. Yksi tuttu joutui ...

Teet yksittäisestä jutusta yleistä. Tunnen tasan päinvastaisia tapauksia, mutta en yleistä niitä koskemaan kaikkia mielenterveyspotilaita. Moni hoitoon päässyt on välttynyt itsemurhalta ja toipunut normaaliin elämään.

Loma ja liikunta ovat hyvästä kenelle tahansa, mutta psykoottinen ihminen ei sillä reseptillä toivu.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija2222 kirjoitti:
Mielenterveys palvelut on ihan paskaa, niihin ei kannata nojata. Yksi tuttu joutui ...

Teet yksittäisestä jutusta yleistä. Tunnen tasan päinvastaisia tapauksia, mutta en yleistä niitä koskemaan kaikkia mielenterveyspotilaita. Moni hoitoon päässyt on välttynyt itsemurhalta ja toipunut normaaliin elämään.

Loma ja liikunta ovat hyvästä kenelle tahansa, mutta psykoottinen ihminen ei sillä reseptillä toivu.

Tuo linja hyödyllisen ravinnon kera saa kehon tasapainoon. Mutta mielen/sielun tasapainolle se on tukena ja sen vuoksi mm sosiaalinen kanssakäyminen  on jokaiselle tärkeä, etenkin vanhuksille. tutkimukset osoittavat, että yksinäisyys vanhuksille on epäterveellisempää kuin nuorille ja keski-iässä oleville.

Joten mielen/sielunruokaa tasapainottaa fyysillisen ja psyykkisen terveyttä, joten molempia tarvitaan.

Lääkkeiden voima voi pahimmillaan aiheuttaa ennenaikaisen kuoleman ja niiden käyttö voi antaa tukea monille vain että luottaa - uskoo lääkeisiin. Tosin monet lääkkeet ovat sellaisia mutta valitettavasti KAIKKI lääkkeet ei toimi niin etenkin kun ihmisinä olemme yksilöitä, jokin lääke auttaa yhtä mutta ei toista jne...

Vierailija

Hyvänkin lääkärin on vaikeaa saada varmuutta siitä mitä lääkettä potilaan keho ottaa vastaan lääkkeenä eikä myrkkynä. Vanhat kokeneet oppivat jonkinverran mutta täydellisyyteen harvoin pääsee kukaan. Etevimmät kumminkin ovat tosi hyviä tekemään sovituksia potilaan kanssa siten, että kokeilevat aluksi lievemällä lääkityksellä ja jos se ei anna toivottua tulosta mutta ei vahingoita potlilasta sen jälkeen voi kokeille voimakkaampaa lääkettä toivossa, että potilas kestään sen ja paranee. Tuohon pääsemiseen lääkärillä on kokeita ottamalla ja tutkimalla ja tuloksia eri potilaista vertailemalla tuki joka voi olla hyvin arvokas onnistuessaan.

Vierailija

Monille ihmisille mielenterveydeen vaikuttavat vuodenajat. Toiset masentuvat syksyllä kun taas toiset piristyvät syksyn väriloistoista luonnossa. Tavallisin vaiva useille ollenee pimeä syksyn ja talven välinen aika. Jotku ostavat sitä ongelmaa lieventäviä valaisimia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

 Mennään toreilla ja mt-toimistoihin huutamaan.

Enpä kehottaisi huutamaan kaduilla ja odotushuoneissa. Huutajan noutaa vartija tai poliisi.   Saattaa päästä suljetulle osastolle rauhoittumaan ja sieltä kotiin lääkepurkin kanssa.

Mielenterveyden ongelmissa esiintyy harhaisuutta ja epäluuloa. Puuttuu sairaudentunto. Se tekee hoidon vaikeaksi.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat