Vierailija

Katselin aamulla tuossa noita vanhoja valokuvia, ja ne toikin paljon muistoja mieleen

Erityisesti jäi käteeni pitkäksi aikaa tuo vanha koulukuva, mikä on otettu jo alaluokalla, minä menin kouluun vuonna -55 voi kamalaa , onko siitä jo niin pitkä aika
Siinä me seistiin koulun edessä hyvin kiltin oloisena ja noita vaatteita kun katselin, ei taitasi nyky lapset noita päälleen laittaa. Minullakin oli kumisaappaat jalassa, ja veljelläni kumiterä , sellaiset missä oli nahkavarret ja terät kumista
Kun kävin läpi noita henkilöitä, niin mietin, mitä heille mahtanee nykyään kuulua, joistakin tiedän jotain, vaan suurimmasta osasta en yhtään mitään
Eipä sitä silloin lapsena tullut ajateltua, jotta kun koulu loppuu, niin voi olla jotta ei enää koskaan tavata, vaikka silloin oltiin joka päivä siellä yhdessä temmeltämässä

Välitunnilla pelattiin usein jotain pallopeliä, hypittiin narua , me tytöt ainaskin ja kun lumet suli , niin hypättiin ruutua ..ja talvella se lumisota oli kai aika yleistä
Pojat kai sitä enimmäkseen harrasti, meitä tyttöjä pommitivat , kai se oli sitä huomion hakemista jollain tapaa

Ihanina muistoina on jäänyt mieleen ne koulun kuusijuhlat, ne oli aina iltaisin, ja sinne oli valmisteltu aina jotain kivaa ohjelmaa, tonttuleikkejä ja laulua, ja kaikki oli jossakin ohjelmassa mukana.
Meilläkin oli matkaa jonkinverran sinne koululle, ja kun kävellen piti mennä, muistan niin elävästi sen, kun oli kirpeä pakkanen, ja tähdet tuikki taivaalla, lumi narskui jalkojen alla, ja joskus palelikin, mut oli kova kiire sinne juhlaan , lämpimään, ja ohjelmaa esittämään, ei pakkaset silloin haitanneet
Ja kenellä oli hevonen, tulivat sillä komeesti vällyjen alla lämpimässä, kuului kaukaa aisakellon kilinä kuulakkaassa pakkassäässä

Ja sit oli ne äitienpäivä juhlat aina keväällä, me näppärät lapsukaiset teimme silkkipaperista ruusuja, joita annettiin sit jokaiselle äidille siellä juhlassa , vaikka kaikki oli vaatimatonta, mutta jo se että muistimme äitejämme, vaikka vaatmattomastikkin, oli meille lapsille tärkeetä
Ja lopuksi tarjoiltiin kahvit täytekakun ja pullan kera

Meitä on täällä varmaankin paljonkin , jotka olemme tuon ajan koululaisia, ja käytiin sitä niinsanottua kansakoulua ja kansalaiskoulua
Ja sen jälkeen ollaankin taaperrettu tätä elämänkoulua, ja sitäpä onkin riittänyt, aina näihin päiviin saakka....lopusta ole tietookaan...

Adalmiina

Kommentit (19)

Niin ikäviä muistoja, että kaikki senaikaiset omat ja luokkakuvat hävittänyt!
Ala-aste vielä menetteli, mutta ylä-asteet jouduin kiusauksen kohteeksi.
Henkistä väkivaltaa, nöyryyttämistä, pilkantekoa ja syrjimistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muistan, kuinka innokkaana aloitin kansakoulun v.1953. Jo edellisiltana halusin pakata eväitä pieneen olkalaukkuni.
Mutta koulunkäynnistä alkoikin tulla painajaista kiusaamisen takia. Luokkaa ylempänä oleva tyttö oli oikea pikku diktaattori, välitunnilla hän oli pomo kaikissa leikeissämme. Pahinta olivat koulumatkat, kun hän kulki samaa tietä kuin minä ja ystäväni. Hän kiusasi meitä aina esim. kaatamalla polkupyörämme ojaan.
Äitini oli ihmetellyt, miten levottomasi nukuin kirskutellen hampaitani. Mutta eihän hän syytä tiennyt, kun en ollut uskaltanut kertoa. Vasta kun joku naapuri oli tullut kertomaan kiusaamisesta, alkoi asia selvitä.
Tietysti kiusaamiseen yritettiin puuttua monin tavoin, opetteja mm. jätti tämän tytön kouluun siksi aikaa, että me ehdimme kotiin. Kuitenkin hän pystyi kiusaamista jatkamaan siihen asti, kunnes minun ja ystäväni veljet aloittivat koulunkäynnin seuraavana vuonna. Pojat antoivat hänelle muutaman kerran selkäsaunan, ja siihen loppui kiusaaminen!

Sitten koulunkäyntini alkoi sujua paremmin, eikä yhtä pahoja muistoja enää tullut.
Mutta tuo ensimmäinen kouluvuosi ei ole jäänyt unholaan mielestäni. En ole kuin kerran nähnyt sitä tyttöä vuosien kuluttua junamatkalla ja juttelimme niitä näitä. Nyt ajattelen, että olisi pitänyt silloin selvittää asia juurta jaksain, ehkäpä se sitten olisi unohtunut.

Tuon kiusaajatytön kotioloissa oli ehkä jotain, joka sai hänet käyttäytymään siten. Hän oli adoptoitu aika iäkkäille vanhemmille, eikä ulkonaisesti häneltä näyttänyt puuttuvan mitään. miten lie sitten ollut muuten...

Olen päättänyt antaa hänelle anteeksi, mutta muistoista se aika ei ole poistunut.
Toivon, että vielä joskus kohtaan hänet ja sitten selvitetään asiat :)

Kouluajoista on osin hyviä ja osin huonoja muistoja. Niin varmaan kaikilla. Erityisesti on kuitenkin jäänyt mieleeni se, kun äidinkielen tunnilla piti pitää luokan edessä esitelmä.
Olimme sen tehneet huolella ja harjoitelleetkin. Mutta sitten h-hetkellä tietysti oli hirmuinen jännitys päällä. Sen vuoksi sitten esitys ei sujunut ihan niin hyvin kuin kotosalla harjoitellessa. Se ei tuntunut niin pahalta kun luokkatoverit asian johdosta virunuilivat, mutta se kolahti tosi pahasti kun huomasin opettajan hohottavan mukana!
Sitä en varmaan ikinä anna anteeksi enkä unohda. Vieläkin (vaikka on kulunut vuosikymmeniä) kun nään hänet, nousevat kitkerät ajatukset mieleen.
Ja sitten kaiken lisäksi kun siitä vielä jäi pysyvä esiintymiskammo, joka on vasta sitten vanhemmilla päivillä hiemen laimentunut.
Esim. seuraavana vuonna olin tehnyt esitelmän, mutta en sitä pystynyt pitämään luokan edessä. Onneksi opettaja oli vaihtunut ja kun keskustelin hänen kanssaan asiasta, hän oli niin ymmärtäväinen eikä pakottanut siihen.

6o- luvulla oli vielä ns. vanhankansan ankaria opettajia jotka halusivat olla ehdottomia
auktoriteettejä oppilaidensa silmissä. Heille varmaan tuotti vaikeuksia sopeutua siihen
kun ruumiillinen kurittaminen kiellettiin.
Heillä oli myös suosikkioppilaita joita kutsuttiin "lellipennuiksi". Opettaja virheellisen
arvostelun takia heitä pyrki myös oppikouluun ja jotkut pääsivätkin. Mutta kun arvostelussa
oltiin samallä viivalla ei koulumenestys ollut kovin kummoinen.

Tervehtimisestä opettajat piti kiinni: Tytöt niiasi ja pojat otti hatut päästään ja kumarsivat
jalkaa toiseen kopsauttaen.

Tämä oli meidän koulun pojilta kerran unohtunut ja sitä sitten harjoiteltiin seuraavana
aamuna: Opettaja laittoi yhden tytön istumaan tuolille ja pojat kävivät lippalakkinsa
naulakosta. Jonossa kierrettiin pulpettien ympäri lakki päässä ja sitä tyttöä tervehdittiin
oikeaoppisesti. Kymmenen kierrosta kierrettiin ja joka kerran sanottiin huomenta lakkia
nostaen ja kumartaen sekä jalkaa kopsautten. Kyllä on mukava muistella!

t.metsänpoika

Kyllä sitä kuria löytyi meidänkin koulusta, ja niinkuin täälläkin on todettu, ne rikkaitten perheiden lapset oli niitä "lellipentuja"
Isäni oli aikoinaan vuosia koulun johtokunnassa mukana, ja niin tiedettiin aina mitä uutta oli luvassa, jos niin pienessä kyläkoulussa ylipäätään juuri mitään uutta tapahtuikaan
Lienne olut sit veljeni niin jästipää oppimaan, kun opettaja kerran hermostui siihen , ja nappasi veljeäni karttakepillä sormille, no veli siitä tietenkin kertoi isälle
No sit kun oli seuraava kokous koululla , niin isäni oli sanonut siellä opettajalle, opeta sinä meidän muksuja , minä pidän huolen siitä kuritus puolesta..kyllä meissä tais väliin ollakkin aihetta pistää ojennukseen, taidettiin olla väliin sellaisia rasavillejä

Sit kun kansakoulun tarkastaja joskus tuli, niin ope edellisenä päivänä siitä kertoi, ja sanoi, pistäkää sit jotain parempaa päälle (mistä sitä laitettiin, kun ei niitä vaatteita niin vaan ollut vara valita ) ja siistikää itsenne sit , hiukset letille ja naama puhtaaksi
Olen miettinyt joskus näin jälkeenäpäin, miten sitä oltiin silmäätekevää, niinkuin ei tarkastaja olis tiennyt , miten asian oikea laita on
Sit kun siinä opettaja kyseli tarkastajan läsnäollessa, niin kysyi vaan sellaisilta oppilailta, kenen tiesi todella vastaavan oikein

Kyllä meillä ja tosiaan opettaja erotteli jyvät akanoista, vaikka olis ollut kuinka huono oppilas, vaan hyvästä perheestä, niin sai aina hyviä numeroita, no nehän oli vaan numeroita, ei niillä ollut mitään merkitystä pidemmän päälle, sen huomasi ainaskin sit , kun piti oppikouluun pyrkiä

Jatketaan taas juttua toisten, kohta pitää pistää simmppelit päälle, ja suunnata teatteriin, tosi kiva esitys tiedossa
Adalmiina

Heippa!

Heräsi tätä keskustelua selatessa omia koulumuistoja mieleen vaikka en kaikkia niitä edes halua ajatella.
Koulukiusattu olin minäkin, pahin aika siinä 10-15 vuotiaana. Sitten kun menin lukioon, piina helpotti.

Olen myös tuhonnut tuonaikaiset luokkakuvat ja jos tuo aika 'pitäisi' elää uudelleen, en tekisi sitä
mistään hinnasta! Niin epämiellyttäviä muistoja siitä on; vieläkintulevat joskus uniin.
Pahimmalta rääkkäämiseltä kai (?) selvisin, kun en näkyvästi antanut kiusaajille ylivaltaa (esim. en itkenyt
heidän nähdensä tai pissannut housuihin) ja olin aika hyvä koulussa ja urheilussa. Mutta henkiset
traumat siitä jäivät varmaan eliniäksi vaikka en edes muista tarkalleen niitä kiusaajia, vain ne kiusaamis-
tapaukset. Toki silloin oli muitakin ongelmia elämässäni.

Hyvin tutulta kuullostaa nuo parempien piirien lasten kohtelu, automaattisesti tuli parempia numeroita,
vaikkei menestys sitä luokkaa ollut. Minä itse en siis ole ns.paremmista piireistä, ihan tavallisia työläaisiä
olivat molemmat vanhemmat.

Minusta on vaikea sanoa, kasvaako ns.sisu tällaisista muistoista..? En usko kuitenkaan. Paremminkin
tällaisetkin kokemukset lujittavat ihmistä, jos on aineksia lujittumiseen. Ja uskon, että ainostaan
koulukiusatuksi tullut ymmärtää toista koulukiusattua. Näinhän on asian laita monissa muissakin asioissa,
vertainen ymmärtää toista..

Ne matematiikan tunnit! Voi kamalaa.En koskaan ole ollut matematiikassa mikään haka,eikä sen hetkinen opettaja kyllä mitenkään auttanut asiaa.
Hänellä oli tapana pitää oppilaiden kesken matematiikka-kilpailuja ja voittajia ja hyvin pärjänneitä kehua retosteltiin,mutta heikommin ja hitaammin osaavia moitittiin.
Hänellä oli tapana piirtää liitutaululle omenapuu,jossa oli yhtä monta omenaa,kuin oli oppilaitakin ja jokaisessa omenassa oli oppilaan nimi.Kun tarpeeksi monta kertaa oli onnistunut,niin omena "putosi" nurmelle ja oli hyvä omena.
Huonot raakileet killuivat puussa kaikkien nähtävinä ja aika-ajoin opettaja aina ihmetteli,että vieläkös sinäkin siellä puussa keikut,koitas nyt kunnostautua.
En minä siitä mitään traumoja saanut,mutta eipä minusta tullut mitään matemaatikkoakaan.Seiskan laskija olen ollut aina ja sillä ihan omiksi tarpeiksi pärjännyt.

Tuli mieleen Adalmiinan aloituskirjoituksesta että kuinka paljon pidätte yhteyttä
vanhoihin koulukavereihin?
Kotiseudulla asuvia minä näen melko usein ja muutamien
kanssa tulee kaveerrattua harrastusten muodossa ihan jatkuvasti.

Muualla asuvien kanssa yhteydenpito on jäänyt vähiin.

2000- alkupuolella alkoi netissä Koulukaverit- palsta, mutta jostakin syystä se ei ole
kovin suosittu tai sitten se ei kaikkien tiedossa.
Meidän kansakoululaisia on ilmoittautunut vain muutamia.

Mitä mieltä olet tämän tyyppisestä yhteyden pidosta? Oletko itse mukana?

t.metsänpoika

Opettaja kysyi :"Kuka osaa suvivirren?" Minä viittasin innokkaasti, olinhan kuullut isoäitini laulavan sitä usein. Opettaja pyysi minua nousemaan ylös ja laulamaan sen.
Minä tyttö nousin ja rupesin laulamaan. Kirjaa ei tarvinnut minun katsoa, minähän osasin ulkoa. Lauloin reippaasti " Aurinko maamme puoleen lähestyy lähemmäks, virvoittaa luonnon kuolleen, sen tekee eläväks." Toiset vähän tirskuivat, mutta en välittänyt vaan jatkoin.
Opettaja sanoi laulun loputtua."Olen minäkin sen joskus noilla sanoilla kuullut." Kirjassa tuo kohta oli "Nyt siunaustaan suopi taaslämpö auringon, se luonnon uudeks luopi, sen kusuu elohon."

Ajattelin kirjoittaa tänne lisää koulumuistoja, vaan minun alkuperäinenkin viesti oli hävinnyt ??? minne se on hävinnyt ?

Hei, täälläkin on tarinoita. Tuo viimeinen Adalmmiinan viesti johtuu kai siitä kun osa keskustelusivuista oli kateissa, mutta palautettiin.

Lainaus:

Niin ikäviä muistoja, että kaikki senaikaiset omat ja luokkakuvat hävittänyt!
Ala-aste vielä menetteli, mutta ylä-asteet jouduin kiusauksen kohteeksi.
Henkistä väkivaltaa, nöyryyttämistä, pilkantekoa ja syrjimistä.

Tämä on melkein kuin minun kirjoittamani!! Eipä juuri ole hyviä muistoja MISTÄÄN kouluajoista - lukiossa oli vähän parempi olla, mutta olin jo niin "vahingoittunut", että jännitin lähes päivittäin kaikkea... :(

Vähän surullista lukea, että useimmat koulumuistot ovat jollain tavalla negatiivisia. Surullista sen vuoksi, että niitä joutuu kantamaan "taakkana" läpi elämän. Mutta haluaisin lukea myöskin niitä mukavia koulumuistoja. Muistaako niitä kukaan?
Itse olin työläisperheen lapsi, kuitenkaan en muista, että opettajani olisivat erityisesti sortaneet meitä. Varsinkin ensimmäisen ja toisen luokan opettajani oli tosi "äidillinen" ja tasapuolinen kaikkien oppilaiden suhteen. Mukavina asioina omilta kouluvuosiltani ovat jääneet mieleen ertyisesti käsityötunnit kaikilla luokka-asteilla. Ne olivat jotenkin vapaampia kuin muut tunnit. Käytiin erilaisia keskusteluja siinä käsitöitä tehdessä ja opettjat kärsivällisesti ohjasivat vaikka langat pakkasivat menemään "sykkyrään" yhdessä jos toisessakin työssä. Käsityöt ovatkin olleet mieluisa harrastus koko aikuisikäni. -Kiitos opettajille.

Minä, pikku kirppu, jouduin ensimäisenä vuonna kouluun jonne oli matkaa yli 6km tietä pitkin.
En kovinkaan paljon muuta muista koulusta, kuin että keittäjällä oli sulkasato. Aina hiuksia sopassa. (siitä johtuen nyt lastenlapsetkin leipoessa laittaa myssyn hiuksien suojaksi)

Suota pitkin oikaisimme kouluun, se lyhensi vajaan pari kilometriä. Sai varoa suonsilmäkkeitä ja isoja ojia ylitettiin lautoja pitkin. Aivan pimeässä ei voinut kulkea suolla.

Pimeällä lähdettiin ja pimeällä tultiin kotiin ja susia pelättiin. Onneksi meitä oli useampi sisarus.
Usein vanhempi veli, joka oli jo lopettanut koulunsa ,vei meitä aamulla hevoskyydillä osan matkaa.

Sitten kai vanhemmat ja opettajat valitti minun väsymyksestä. (armosta luokka vaihtui, kun en jaksanut kouluunkaan. Osasin samat kuin muut, mutta poissaolojen takia olisi pitänyt jättää luokalle)

Saimme seuraavana vuonna mennä toisen kunnan kouluun, jonne oli matkaa 2,5 km. Se auttoi jaksamiseen.

Siellä oli tyranni opettaja joka kohteli villejä poikia tyyliin: opettajan pöydän alle ja potkaisi välillä, ole kunnolla.

Yläasteen opettaja oli mukava. Koulukavereitten kanssa ei ollut ongelmia. Jos olisi ollut, isoveli olisi tullut puolustamaan. Se etu oli sisaruksista ainakin ja yksin ei tarvinnut kulkea pitkiä, pimeitä teitä.

Anonyymi 10.40. Sinun koulukokemuksesi tuntuvat olevan lähellä minun kokemuksia. Mutta vaikka olinkin suuresta perheestä ja koska olin nuorin, minulla ei ollut sisarista turvaa kouluaikana.

Oli kaksi koulua molemmat 7 kilometrin päästä kotoa. Ja ensimmäiset kouluvuoteni sain käydä kotoapitäen oli taksi kyyditys. Mutta kolmannelle luokalle jouduin menemään toiseen kouluun jossa piti olla viikot asuntolassa. 7 päivää viikossa. Oli kova koti ikävä ja lauantaina käveltiin naapurin tyttöjen ja poikien kanssa kotiin seitsemän kilometrin matka josta on jäänyt mukaviakin muistoja. Toisin kuin nykyajan koululaisilla,useimmilla liikunta jää vähiin kun on kuljetukset. Tosin tämäkin liikunta oli kerran viikossa syystä että linja-auto olisi tullut vasta illalla neljän viiden aikoihin.

No tuosta ajasta kun olin taksikyydillä koulussa jäi pelottavat muistot kun piti kävellä synkkää metsätietä kilometri tienvarteen. Puhuttiin silloin että susia on liikkeellä ja kyllä sydän pamppaillen menin sen matkan joskus oli onni päästä veljen kanssa kun hän lähti pöllimetsään puita tekemään. En muista oliko vanhemmat saattelemassa. Tänäpäivänä tällainen tuntuisi aivan omituiselta en päästäisi lapsiani koulumatkalle yksin pimeällä.

Opettajista minulla jäi kuva että olivat mukavia mutta totta se että parempien perheiden lapset olivat tietysti erityisasemassa. Minäkin lauloin aina joulujuhlissa ja kevätjuhlissa. Olin kova jännittämään ja joskus kävi niin että minä nauraa tirskusin ja kaveri sai laulaa. Ei siitäkään opettaja torunut muistaisin niin.

Terveisin Kainuun likka

Olen niitä sota-aikana syntyneitä lapsia-nyt aikuinen,tietenkin.En muista ,että opettajat olisivat suosineet joidenkin perheiden lapsia.mutta mustan kun terveyssisar kävi tekemässä täitarkastuksia, koska se oli tarpeellista,niitä kun oli riittämiin.Oli suuria perheitä ja hygienia vähän sitä sun tätä.Edessäni istui mustatukkainen lettipäinen tyttö.Hiuksista erottui, hänen saparossaan ylimääräistä liikehdintää.Terveyssisar kehui etukäteen kuinka kauniit ja hyvin hoidetut hiukset perheen lapsilla oli.Tutki palmkon alustatkin ,ei puhunut mitään.Minulla meni usko koko ihmiseen ja häntä lähellä oleviin uskonsisariin ja veljiin.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat