Lasten kannustaminen

Seuraa 
Liittynyt19.8.2015

Pahalta tuntuu katsoa ja kuunnella nuoria (ja jo vähän isompiakin) joita eivät edes omat vanhemmat kannusta missään asiassa.
Jokainen meistä tarvitsee ainakin joskus (tai olisi tarvinnut) elämänsä aikana kannustusta ja rohkaisua. Ja kuka on eri mieltä asiasta niin olen sitä mieltä ettei vaan jostain syystä sitä tunnusta.
Kannustakaamme toinen toisiamme elämässämme eteenpäin.
Eikä jäädä sen kuuluisan kanan lailla odottamaan selällään maate taivaan putoamista niskaan...

Kommentit (5)

Vierailija

Lasten kannustaminen on minulle itsestään selvää.Sekä aikoinaan ja nykyisinkin jo aikuisten lasten ja lastenlasten kannustaminen . Omassa lapsuuskodissani ei kannustettu hyvinkään paljon .Ei ainakaan mihinkään uuteen asiaan.
Pikemminkin koko ajan varoiteltiin vaanivasta vaarasta ja epäonnistumisesta.
Esim ruuanlaitto oli ihan kokonaan äidin homma, siihen ei saanut lapset puuttua.Nyt lapsenlapseni ovat auttaneet ruuan laitossa ja leipomisessa pienestä asti ja 11-13 vuotiaat tekevät ruokaa ja leipovat jo itsenäisestikin jotakin.

Vierailija

Meidän lapset valmistivat eka-ja toka luokkalasista lähtien meille päivällisen.
Oli ihanaa kun palasimme työstä kotiin niin aina oli valmis ruoka pöydässä.
Ensimmäisessä kastikkeessa tosin muutaman sentin rasvakerros päällä mutta opastin kuinka paljon rasvaa jauhojen ruskistamiseen laitetaan ja seuraavalla kertaa olikin jo kuin ammattilaisen tekemää.
Nakkikeitossa karisi hieman hiekka kattilan pohjalla syystä että potut oli vissiin pellosta kaivettaessa jäänyt vähälle pesulle ja isoveikka oli todennut siukulle ettei niitä kuoria tervitse kun ovat uusia pottuja:)
Perjantaisin oli aina tehty viikkosiivous ym.
Miettikää nyt 7 ja 8 vuotiaat lapset:)
Oli se niin ihanaa kannustaa ja opastaa ja ennen kaikkea nauttia omien lapsiensa omatoimisuudesta.
Ainoastaan kerran lapset olivat jättäneet makkarakastikkeen liedelle ja lieden täysille , olivat sitten lähteneet kaverien kanssa 200 m päähän koulunkentälle potkimaan palloa.
Kun ajoimme ohitse olivat heti muistaneet että kastike jäi kuumalle levylle, ja kipaisivat kotiin.
Ovista ja ikkunoista tuli savua sillä kastike oli kärventynyt karrelle, panulla oli muutama hiiltynyt nokare mutta onneksi vältyttiin pahemmalta.
Eihän tuosta hennonnut lapsia torua neuvottiin vain sillä olihan meillä ihanat omatoimiset lapset joita piti kannustaa:)

Vierailija

Ennen vanhaan lapsien kannustamista ja kiittämistä ei juurikaan harrastettu. Puututtiin vain kielteisiin asioihin. Eipä sanottu, missä lapsi on hyvä. Jos lapsi ja nuori halusi tuoda itseään esille, todettiin, se haluaa päteä. Voi kauhea.

Onneksi tänä päivänä on toisin.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat