Vierailija

Joka vuosi palkitaan nelisenkymmentä äitiä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1 luokan mitalilla.
Helsingin säätytalolla äitienpäiväjuhlassa on mukana presidentti onnittelemassa näitä ansioituneita äitejä.
Arvostan suuresti kaikkien äitien työtä. mutta minusta tuntuu pahalta, että kaikista suomen äideistä vain näin pieni joukko huomioidaan oikein valtakunnallisella tasolla.
Mitalin hakukriteerit ovat aika tiukat ja äitien tulisi olla "yhteiskunnallisesti" ansioituneita ja paljon muuta.
Ne äidit jotka ovat ihan tavallisia äitejä ja jotka tekevät suurenmoista työtä hiljaisuudessa, he jäävät usein ilman mitaleita ja kunniamainintoja.
Huom! Nyt en tässä väheksy niiden äitien työtä jotka ovat saaneet mitalin.
Olisiko aika lopettaa tämänkaltainen palkitseminen ja huomioitaisiin äitejä laajemmalla foorumilla. Esim. kunnat kutsuisivat äitejä kakkukahveille äitienpäivänä.
Kolminkertainen eläköön huuto suomen kaikille äideille!

Sivut

Kommentit (66)

itse olen tätä monasti miettinytkin.
Anoppini jos kukaan olisi ansainnut ko. huomioinosoituksen hoitihan hän 12 omaa lastaan tarjoten kodin vielä kasvattilapselle.
Hän sanoi aina että tällaiset huomionosoitukset ovat turhia jäkeenpäin.
Äitien palkitsemin nykyisellään ei tee oikeutta kaikille suomen äideille sillä ainoastaan jotenkin ne tavalla tahi toisella esille pyrkivät äidit palkitaan nykyisellään.
Näinhän se toimii kaikissa ylennys/palkitsemisasioissa ja usein eri tahot maksavat vielä näistä kunnianosoituksista.

Olen sitä mieltä, että kyseinen vanha tapa joutaisi jo pois käytöstä. Kaikki me äidit, myös yhden lapsen yksinhuoltajat, olemme "mitalin ja kakkukahvit " ansainneet. Ei tarvitse olla ankean elämän elänyt tai tusinan lapsia kasvattanut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minä ajattelen asiaa niin, että tämä kunnianosoitus on tärkeää ja koskee meitä kaikkia äitejä.
En ajattele äitiä tässä tilanteessa pelkästään yksilönä vaan pikemminkin äitiyttä ja sen merkitystä.
Tänä päivänä on niin paljon hätää, turvattomuutta, väkivaltaa, ym. pahoinvointia.
Jos näiden palkittavien äitien esimerkillä saataisiin myös jotain hyvää ja inhimmilstä arvoa päivänvaloon.

Joka kerta, kun palkittavista äideistä tulee ohjelmaa niin oma sydämeni on kiitollinen.
Samalla kiitän äitiäni, anoppiani ja mummojani, jotka aikanaan kasvattivat valtaisan joukon lapsia ja varsin puutteellisissa oloissa.

Onnen mitali kaikille äideille.
T. Äiti ja mummi.

Sitä pidän hyvänä, että on palkittu myös adoption kautta äideiksi tulleita ja sijaisvanhempia. Toisten lasten hoitaminenhan osoittaa epäitsekkyyttä ihan eri tavalla kuin omien lasten rakastaminen, joka tavallaan tulee luonnostaan.
Myös omaishoitajille voitaisiin järjestää juhlia ja myöntää mitaleita, olivatpa hoidettavat lapsia tai vanhempia tai muita.
Osittainhan se on sattuman kauppaa, keitä äitejä mitaleilla palkitaan; tämähän riippuu jälkeläisten aktiivisuudesta ja äidin esiintymishalukkuudesta.
Mutta iloitaan edelleenkin iloitsevien kanssa äitienpäivänä, maan hiljaisia unohtamatta.

Muistaakseni Väestöliitto aloitti aikoinaan suurperheiden äiien palkitsemisen.
Nyt joutaisi tuonkaltainen tilaisuus lopettaa ja todellakin huomioitaisiin äitejä paikkakunnittain.
Voi kuinka paljon onkaan äitejä joille olisi vuoden kohokohta saada kokea tuo ilo olla kutsuvieraana kahvitilaisuudessa.

Minä taas tuntisin oloni vaivautuneeksi jossakin palkitsemiskahvitilaisuudessa.Minulle riittää,että lapseni joka vuosi palkitsevat minut keittämällä kahvit ja kertomalla,että ,äiti sinä et ole lainkaan hullumpi pakkaus.

Olen samaa mieltä kanssasi.Äitimyytti on jotain, jota en käsitä.Minkä takia pitäisi juhlia jotenkin erityisesti sitä, että on synnyttänyt?

Minä en näe siinä palkitsemisen aihetta; juhlimisen aiheen kylläkin. Joka päivä onnittelen itseäni ja kohotan maljan (tai oikeammin kupillisen kuumaa), sen kunniaksi että olen saanut kokea äitiyden onnen. Mutta mikään ansio se ei ole. Uskon, että jokainen äiti tekee parhaansa perheen eteen. Kaikki eivät ponnisteluista huolimatta onnistu täydellisesti, vajavaisia ihmisiä kun ollaan. Mutta uskon, että vilpitön hyvä tarkoitus on jokaisella.

Meidän perheessä oli 7 lasta ja minä nuorimmaisena häpesin lasten lukumäärää, koska kuulin miten naapurit ihmettelivät sitä sentähden, että meillä ei ollut koskaan vaurautta tarpeeksi niin suurelle perheelle. Montakohan äitiä suomessa on "pakkosynnyttänyt" suuren perheen?

Minä taas aina lapsena surin sitä, että olin ainokainen eikä ollut leikkikaveria kotona. Maalla oli sukulaisperhe, johon oli syntynyt kuusitoista lasta (vaikkeivät olleet lestadiolaisia). - Varmaan nyt aikuisena ei isoa sisarusparvea häpeä, vaan iloitsee siitä että suku on suuri. Minun lapsillani ei ole yhtään serkkua, tätiä tai setää. Sitä murehdin, mutta en voi mitään!

Tähän äitienpäiväpalkitsemiseen kommentti minultakin. Tässä yhteiskunnassa tämä rituaali tuntuu vanhanaikaiselta ja jäänteeltä jostakin vanhasta. Sitä ihmettelee, että äitimyytti on edelleen niin vahva, ettei tällaista voi lopettaa.Itsekin olen äiti ja isoäiti. Olen niitä joka päivä arjet ja juhlat, se on omassa itsessä, sisällä oleva vahva tunne, joka on itselle tärkeä ja merkityksellinen. Palkintona on hyvä suhde lapsiin ja lastenlapsiin ja siitä lähtevä voimakas rakkauden tunne. Ymmärrän toki, että vanha jäänne liittyy niin moniin historiallisiin vaiheisiin, mutta maailma on niin muuttunut.

Nykyisin Mannerheimin Lastensuojeluliitto pitää yllä "palkitsemisperiaatetta" olisiko syytä lopettaa säätytalon eliittijuhlat?

Suomi taitaa olla ainoa länsimaa jossa harrastetaan prenikoitten antamista milloin mistäkin syystä.
Eikö olisi jo aika luopua käytännöistä?

Niin moni äiti jää elämässään ilman minkaanlaisia huomionosoituksia.
Hankitaanko niitä vain olemalla näkyvillä foorumeilla?

kukka

Minä ajattelen asiaa niin, että tämä kunnianosoitus on tärkeää ja koskee meitä kaikkia äitejä.
En ajattele äitiä tässä tilanteessa pelkästään yksilönä vaan pikemminkin äitiyttä ja sen merkitystä.
Tänä päivänä on niin paljon hätää, turvattomuutta, väkivaltaa, ym. pahoinvointia.
Jos näiden palkittavien äitien esimerkillä saataisiin myös jotain hyvää ja inhimmilstä arvoa päivänvaloon.

Olen samoissa mietteissä Kukan kanssa.

Olen samaa mieltä kanssasi,sillä varmaan kaikki äidit ovat ainakin yrittäneet tehdä parhaansa lastensa vuoksi, niin miksi
ei heitä muisteta.
Minäkin olin mielestäni hyvä äiti, mutta minun lapsestani tuli alkoholisti ja se tuntuu aina pahalta, kun muita äitejä kehutaan ja muistetaan.

Lainaus:

Meidän perheessä oli 7 lasta ja minä nuorimmaisena häpesin lasten lukumäärää, koska kuulin miten naapurit ihmettelivät sitä sentähden, että meillä ei ollut koskaan vaurautta tarpeeksi niin suurelle perheelle. Montakohan äitiä suomessa on "pakkosynnyttänyt" suuren perheen?

Meitä oli myös 7 "pakkosyntynyttä"! Kyllähän se varmaan sitä on ollut kun keinot ovat olleet sitä tasoa!

Muistan myös useasti sitä ihmettelyä suuresta sisarusmäärästä.

Olen nyt aikuisena leikkinyt ajatukselle että olisin ollut ainokainen ja olen havainnut sekä hyviä että huonoaja puolia, kuten lähes kaikilla asioilla on kaksi puolta.

Ainokaisena tuntisin että minun on yksin huolehdittava ikääntyneistä vanhemmista, mutta nyt jokainen pallottelee vastuuta toinen toiselleen ja loppujen lopuksi hoitaminen jää yhteiskunnalle!
Mutta perinnönjaon aikana olisi mukavaa olla ainokainen!!!!!!!!!!!!!

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat