Eri lapset ja lastenlapset

Vierailija

Elätkö uusperheessä jossa on vain "sinun ja minun lapsia", ei yhteisiä? Onko teillä ongelmatonta lasten perheissä vierailu ja ennekaikkea se, että lapset perheineen tulvet teidän yhteiseen kotiinne? Meillä ei ole -ainkaan aivan. Vuosi vuodelta menee ehkä hiukan luontevammin mutta mutta... Tiettyä perussurua tunnen siitä että emme voi olla yhtä innoissamme lapsenlapsen tapaamisesta, koska se on joko minun tai sinun bonuslapsenlapsi, ei se ikioma, jota kohtaan tunnetaan kuitenkin hitusen suurempaa rakkautta ja - suvaitsevaisuuttakin. Huomaan kadehtivani niitä pareja ystäväpiirissämme, jotka voivat satasella jakaa uuden lapsenlapsen odotuksen ja ilon hänen maailmaantulostaan, hänen synttärinsä ja kaikki saavutuksensa.
Minua surettaa sekin että yksi puolisoni lapsista selvästi vieroksuu minua edelleenkin (vaikka vanhempiensa erosta on jo pitkästi toistakymmentä vuotta enkä minä ole mitenkään ollut viemässä hänen toisen vanhempansa paikkaa). Hän on muodollisen kohtelias mutta ei koskaan aloita kanssani keskustelua mistään. Joskus tuntuu että olen "välttämätön paha" jota pitää sietää. Puolestani yritän olla hyvä; ostan lahjoja näille bonuslapsenlapsille ja muistan muutenkin. Ja pyrin kyllä rakentamaan ihan omaa ihmissuhdettani heihin. Kaipahan sitten isona osaavat tunistaa, välitinkö heistä ja oliko välittämiseni aitoa. Aitouteen pyrin, koska pidän paljon lapsista.

Kommentit (1)

Vierailija

Meillä oli molemmilla kaksi lasta kun avioiduttiin nykyisen mieheni kanssa 32 vuotta sitten. Miehen lapset olivat tyttö 11v ja poika 14v silloin. Haettiin heitä viikonlopuiksi meille silloin kun itse halusivat tulla. Ei mennyt montaakaan kuukautta kun he halusivat muuttaa meille, koska eivät tykänneet äidin uudesta miehestä, joka käytti melkoisesti alkoholia. Jatkoivat koulujaan meidän paikkakunnallamme ja kasvoivat aikuisiksi. Omat poikani olivat silloin jo 17-ja 18 vuotiaita ja asuivat keskenään kaksiossa, jonka heille jätin, perustaessamme kodin nykyisen mieheni kanssa. He opiskelivat silloin kumpikin. Kävivät usein meillä syömässä ja minun mielestäni kaikki sujui oikein hyvin. Armeijan jälkeen sitten kumpikin avioitui koska opiskelun takia olivat hakeneet lykkäystä armeijasta. niin olivat jo täysin aikuistuneet.

Nyt kaikilla lapsilla on omat perheensä ja meillä on 11 lastenlasta ja kolme jo seuraavaa sukupolvea. Emme ole koskaan erotelleet sun ja mun lapsiksi heitä, vaan kaikkia ollaan tuettu kaikin mahdollisin keinoin. Myös lasten äiti vihdoin löysi paremman miehen ja ollaan yhdessä joskus lastenlasten juhlissa käyty, aika harvoin kuitenkin. Vaikka mieheni joutui hoitokotiin, pidetään lasten kanssa samalla lailla yhteyttä. Esim. tänään olin mieheni tyttären tyttären kanssa pankissa takaamassa heidän tarvitsemaansa pientä lainaa. Tämän tyttären äiti oli lapsenvahtina pienemmälle, vasta puolivuotiaalle sen ajan, kun sattui hänen vapaansa juuri sopivasti. Juotiin sitten kahvit yhdessä, kun tultiin pankista ja sen jälkeen ajoin kotiin 25 km päähän.

Poikani vaimonsa käy usein jelppimässä tätä mieheni tytärtä, koska hän on yksinhuoltaja ja tarvitsee jossain asioissa miehistä apua. Käyvät keskenään kyläilemässä muutenkin, koska asuvat lähekkäin.
Tyttärellä on vielä kotona vammainen tytär muut kolme lastaan ovat jo omissa asunnoissaan. Vanhimman poikani poika ja tytär asuvat keskisuomessa ja siten käyvät harvemmin, koska heillä on oma elämänsä siellä. Nuorimman poikani aikuinen tytär asuu samassa talossa tämän mieheni tyttären kanssa, joten aina he jotenkin kiertäytyvät yhteen, kun ovat tekemisissä keskenään.

Kaikki on sujunut nämä vuosikymmenet minusta erittäin hyvin, mutta sopeutumista kaikilta näissä asioissa kyllä jonkin verran vaaditaan. Minusta on aivan turhaa kaikenlainen riitely ja vertailu, siksi olen yrittänyt vaikuttaa eri tilanteissa myönteisesti, samoin on tehnyt mieheni terveenä ollessaan. Ainoa asia on, kun mieheni lasten äiti ei halua mitenkään tukea omien lastensa perheitä ja tuntee sitten toisinaan jäävänsä syrjään. Tunnustaa kyllä sen olevan ihan oma vikansa, eikä syytä lastenlapsiakaan siitä, etteivät nämä juuri heillä käy. Hän ei ole lainkaan lapsirakas luonteeltaan,siksi antoi lastensakin muuttaa meille, välttyypä näin turhalta vaivalta. Minulta välillä s.postilla kyselee mitä lasten perheille kuuluu ja se on minusta toisinaan pikkaisen huvittavaakin. Sanoo itse, ettei halua soittaakaan lapsilleen koska ei ole oikein mitään sanottavaa. Ensin se tuntui minusta aika hoopolta, mutta vuosien mittaan olen siihenkin tottunut.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat