Pappa on kuin suuri nalle.
Olo tuntuu turvaisalle,
kun hän lapsen syliin sulkee,
käsi kädessä kun kulkee.

Veitikka sen silmänurkkaa
asuttaa, jos sinne kurkkaa.
Aina nauramaan hän saapi,
pahan mielen karkottaapi.

Antaa naulat, laudan palat,
neuvoo nikkaroinnin salat:
"Ei saa olla sormet alla
hakatessa vasaralla.

Eikä pensseliä nuolla
maalatessa, tai voi kuolla."
Hältä neuvot parhaat saapi,
kehumalla kannustaapi.

Mummin essun nauhat avaan
salaa, sisälle kun palaan.
Essu putoo lattialle,
minä piiloon pöydän alle.

Ei se suutu, vaikka huokaa.
Aina kantaa pöytään ruokaa.
Tarjoo hillot hunajaiset
letun päälle monenlaiset.

Illalla, kun nukuttaapi,
hältä kauniit sadut saapi
päivän päätteheksi veikka.
Moni opettava seikka

kätketty on sadun mukaan.
Hauskemminko neuvois' kukaan?
Iltarukouksen keksi
luettaa viel' viimeiseksi.

Hyvä untenmailla olla
hellä suukko ohimolla,
hiljentynyt päivän melu,
kainalossa unilelu.

Lamppukaan ei jaksa palaa.
Nukkumatti saapuu salaa.
Lapsi unikuviin kulkee,
silmänsä kun vihdoin sulkee.