Näin hän herää, jo melkein nousee
lähteäkseen niinkuin aina.

Sitten havahtuu ja muistaa!

Venyttelee, kylkeänsä kääntää,
pistää kädet niskan alle,
katselee ja tuumiskelee.
Huulet suppuralle vääntää,
viheltelee varovasti kuulostellen,
varpaitansa peiton alta vilautellen.

Nousee vihdoin viivytellen
kurkistaakseen ulos ikkunasta,
haistellakseen säätä, suunnitellen,
ohjelmoiden kelin, ei kellon mukaan.

Pyöräretki vaiko juoksulenkki?

Sitä muut ei määrää, ei kukaan.
Itse tietää, itse päättää sen kerran
kun oikeuden on saanut Vapaaherran!