Koko yön olin kävellyt
vasta aamulla huomasin
ettei minulla ollut
kenkiä.

Piti päästä pois
autiosta ruumiistani.
Luut kolisivat väljyyttä,
mutta aivoilla oli ahdasta.

Öiset askeleeni olivat
pakoa, etsintää.
Jalat rakoilla jatkoin matkaa
mielivaltaisesti poukkoillen.

Kävelyni auttoi minut
ulos ahdistuksesta
tuuletti tunkkaisen aivokopan.
Autius väistyi.

Löysin rakkaudella kalustetun kammion
astuin varoen kynnyksen yli
häiritsemättä, kuin varoen
etten kadottaisi löytämääni.

Vaati pitkän matkan,
monet hiertymät ja
kiveen iskeytyneitä varpaita
ennenkuin tavoitin itseni
oman rakkauteni.

Nyt tunsin nälän
huomasin paljaat varpaani.
Kaivoin taskusta palan ruisleipää
laitoin jalkaan pehmeät elämäntohvelit.
Olin löytynyt.