Hymyillen tervehdin häntä
minä, jolla sattumoisin kaikki oli kunnossa,
hän vastasi tervehdykseeni pinesti nyökäten
surumieli katseessaan.
Ei pystynyt kohtaamaan katsettani
ei saanut sanaakaan suustaan,
ohitimme toisemme kuin ventovieraat kadulla.
Jotakin minussa särkyi, olisin halunnut tarttua hihasta
ja kysyä kuulumisia, mutta en rohjennut.
Pani miettimään, miksi näin?
Kuukausien päästä näin kuolinilmoituksen lehdessä,
hän ei jaksanut enää...
Olisinpa sittenkin tarttunut hihasta.