Vielä äsken taivas tiputteli märkiä rukkasia taivaalta
peipot istuivat hiljaa viluisina oksilla,
mustarastaat kyyhöttivät puiden alla liikkumatta.
Hetkessä katosi nurmikon orastava vihreys
vain pieni sirkeät kurapuku-kansa viiletti pihalla
sateesta välittämättä kumisaappaissaan,
nenät valuen kuin keväinen räystäs konsanaan
vähän välillä rukkasella pyyhkäisten rännin alustaa
oli kiire hypätä jonossa lätäköstä toiseen.
Viuhuen kiitivät mustat pilvet taivaankannen yli
jättäen jälkeensä sulavan lumen.
Hetkessä heleä aurinko kuivasi maan
peipo aloittivat riemullisen laulunsa
mustarastaat kiskoivat matosia nurmelta
mutta kurapuku-kansa kylpi edelleen ihanissa lätäköissä
posket punaisina, rännit vuotaen.
Yhtä huoletonta oli lintujen ja lasten elämä kevään korvalla.