Ei suku liiemmin harteitain paina
on monesti ollut orpo olo
ovat omaiset olleet mulle kuin laina,
siitä sydämeen jäänyt on aukko, kolo.
Ei lapsillain myöskään ollut mummoa, ukkia
ovat haudoille saaneet vain viedä kukkia.
Ei oottanut mummon syli lämmin,
joka kolhut ois hoidellut lempeämmin.

Suvun puutteen on ystävät korvanneet mulle,
nyt sen ymmärtänyt olen vihdoinkin,
kun sain vastauksen, melkein jo unohdetulle
kirjeelle, vuosien jälkeenkin.
Siitä lämminhenkinen ystävyys loisti
se murheen ja tuskan syömestä poisti.
Oli mieleni lämpöisen oloinen
en ollut enää yksin, poloinen.

Nyt kun elämä on jo rauhaisa, vakaa
nuoruus aikoja mieluusti muistetaan.
Me lapsuustoverit, vuosikymmenten takaa
oomme löytäneet toisemme uudestaan.
Ne kepposet, kujeet, jotka yhdessä koimme
niiden kautta sillan muistoihin loimme.
Olin luullut vain kuvitelleeni sen,
nyt huomaan on muistomme yhteinen.

Carlinotar 20.04.2010