Maalaismies vahtii naista, raukkamaista.
Soitaa milloin haluaa
tarjotakseen kaluaan.
Tulee kaupunkiin milloin huvittaa,
naisen oveen koputtaa ja heti
tietysti sänkyyn hoputtaa.

Nainen yksiössään on täysin voimaton, tahdoton ja
tunteeton ja hänen on aivan mahdoton
vastustaa ukon uhoa ja väkivaltaa. Omaa tuhoa.
Hänellä ei ole viisautta,ei sanojojen voimaa
eikä omatunto murskattu häntä soimaa.

Naista itkettää, oksettaa ja väsyttää,
hänellä ei ole mitään työtä, hän on yksin ja valvoo yöllä.
Odotaa vain miesryökäleen soittoa ja
aamunkoittoa. Puhelin ei pirise,
ukko on unohtunut kapakkaan, josta portsari
hänet poisti ja hän pyörähti rapakkoon.
Maalaismiehen äiti odottaa poikaansa kotiin,
soittaa naiselle, häntä syyttää.

Kaupunkilaisnaisen ja maalaismiehen suhteesta
ei koskan tule mitään muuta kuin sotkua sotkun
perään. Anoppi siitä huolen pitää, että napanuora
poikaansa ei ikinä katkea, eikä silloin mitkään ongelmat ratkea.