Mikä elossa tässä sellaista ois,
mitä hinnasta mistään en antaisi pois?
Tätä mietin, kun hiljaa istuksin
mä katveessa kukkivan syreenin.

Lämpö, rakkaus ensiksi mielessä soi,
kun elämän arvoja puntaroi.
Hymy sideaineena seppeleen sen,
sen päähäni painan, pois anna en.

Kun kahvipöydässä istutaan
ja naisväen kielet käy laulamaan,
aito tuokio elämänmakuinen,
siitä koskaan, koskaan luopuisi en.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei mikään vois enempää viehättää
kuin metsään johtava polun pää.
Vastaan kutsuun vihreän lumouksen
sitä mahtiin ja miljoonin vaihtaisi en.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Koko elämä saduksi muuttua voi,
kun tarpeeksi kauan tunnelmoi.
Pala taivasta , hetki tää onnellinen
sitä hinnasta mistään pois anataisi en.

Sisältö jatkuu mainoksen alla