Hän ilmoitti tylysti,
ettei tarvitse minua enää.
Ei kaipaa kosketustani,ei sanoja,joilla häntä lohdutin,
kun maailma tuntui romahtavan.
Minulla ei ollut enää tarkoitusta,
olin tehtäväni täyttänyt.
Minut hyllytettiin kolmenkymmenen vuoden jälkeen.

Minä aloitin alusta.
Opettelin antamaan aikaa itselleni,
nauttimaan seurastani
omistautumaan haaveilleni,
toteuttemaan unelmiani.
Opettelin itkemään ilosta
ja nauramaan surulle päin naamaa.

Hän tuli usvan seasta,
ilmoitti palaavansa takaisin.
Minä painoin oven kiinni hänen edessään,
enkä itkenyt silloinkaan.
Ihmettelin vain,
kuinka joku voi asettua
kaiken elollisen yläpuolelle.
Puhumattakaan,että tuntisi
niin yksinkertaista sanaa,kuin anteeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla