Uskaltaisinkohan vähän ravistella nuoren parin kesyä taidemakua”, pohtii tyttärelleen häälahjaa etsivä mies.

Olemme osuneet pieneen galleriaan samanaikaisesti ja pääsen makutuomariksi. Särmikäs ja moderni vai väreillä rohkeasti iloitteleva taulu? Leppoisa galleristi repii vielä auki paketin, jossa on yhdeksän juuri tullutta teosta.

Mutta onko taidelahja sittenkin riski­ostos? Pitäisikö hääparin tehdä valinta itse? Ratkaisua ei synny, mutta me äsken toisillemme tuntemattomat vietämme kolmistaan tosi hauskan puolituntisen.

Miten taidegalleriaan eksyin minä, kirjaihminen? Olin aina ajatellut, että lajini on lukeminen. Että taidetta en ymmärrä.

Kunnes.

Olin sunnuntaikävelyllä ystävättären kanssa. Hetken mielijohteesta pujahdimme Helsingin kaupungin Meilahden taidemuseoon. Modernin valokuvataiteen näyttely lumosi minut heti.Tajusin, että jokainen saa ottaa taiteen vastaan omalla tavallaan. Riittää, että antaa sen koskettaa tunteita ja nostattaa ajatuksia.

Oivallus teki minusta ahkeran ja uteliaan näyttelyvieraan. Jokainen visiitti on tarjonnut henkisiä herkkuja ja innostuksen oppia lisää. Eräs ystäväni tosin kertoi käyneensä taidenäyttelyissä jo kuusivuotiaasta.

Jätinkö siis lukemisen? En tietenkään. Yksi kesän suosikeistani on Linda Olssonin teos Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Tarina kertoo kahden kovia kokeneen naisen, nuoren ja vanhan, ystävyydestä. Kirjailija julkaisi – huom. kuusikymppisenä! – esikoisteoksen, jonka oikeudet on myyty jo 19:ään maahan!

Kolmannessa iässä mukavinta on, että aikaa vapautuu uusille löytöretkille. Joku herkistyy musiikille, toinen aloittaa sukututkimuksen ja kolmas kirjoittaa esikoiskirjan. Koskaan ei ole liian myöhäistä…