Tämä menee hyvin herkästi rikki, pidä sitä varoen, sanoi mummoni ja ojensi minulle pienen ruskean mokkakuppiparin. Olin täyttänyt kuusi vuotta ja sen kunniaksi mummo lahjoitti minulle käsityskykyni ylittävän hienouden: kupin joka oli kullattu sisäpuolelta! Eihän se oikeaa kultaa ollut, mutta siltä tuntui.
Aili-mummu oli vanhanajan ihminen, jolla oli tiukasti letitetty nuttura ja huivi päässä. Muistan hänet istumassa keinutuolissa kuuntelemassa radiota tai sokeain ääninauhoja, sillä hänellä oli huono näkö.
Vaikka minulla on muistoja isänäidistä, hän oli jo niin iäkäs, että emme voineet tehdä mitään yhdessä. En voi olla kadehtimatta tämän lehden lapsia, joilla on elävä ja aktiivinen suhde isovanhempiinsa.
Eeva Talan jutussa sivulla 20 neljä lapsenlasta kertoo kukin ikävaiheelleen tyypillisiä asioita omista mummeistaan ja ukeistaan. Viisivuotiaalle vesselilleparasta on se, että hän on näille niin rakas ja
hieno poika. Aikuinen nainen pohtii jo sukupolvien välisiä siteitä.
ET:n toimitussihteeri Sinikka Klemettilä on kirjoittanut kirjan vallan toisenlaisesta vaarista, isänisästään Matti Klemettilästä. Tämä herrasmies ja politiikan kylähullu knallissaan ja shaketissaan seurasi tiiviisti maailmanpolitiikkaa ja pyrki Suomen kuninkaaksi. Lue tästä merkillisestä miehestä sivulta 32 ja ihmettele, miten luontevasti Sinikasta sukeutuu prinsessa kruunun avulla.
Jokaisella on jossakin isoäiti ja isoisä, ja niilläkin, joita emme ole koskaan tavanneet, olisi oma tarina kerrottavanaan.
Sinikka joutui kaivautumaan Matin elämään salapoliisin tavoin. Te, joilla on omia lapsenlapsia, kertokaa heille omasta lapsuudestanne ja lastenne lapsuudesta.
Se on ihana lahja, kruunua ja kultakuppia kalliimpi.
Maija Toppila
päätoimittaja
