Kolumnistimme, joensuulainen kirjailija Matti Mäkelä ET-lehdessä 6/2012:
Olen hienokseltaan pettynyt ihmiskunnan kehityksen epätasaisuuteen elinaikanani.

Muistan, kuinka optimistinen olin 18-vuotiaana, kun amerikkalaiset pompahtelivat Kuun pinnalla. Aurinko räkötti, oli pitkälle kaartuva sininen taivas, loputtomat heinäpoudat.

Silloin kuvittelin, että nälkä, sosialismin ja kapitalismin ristiriita, sodat ja muut globaalit  pikku ongelmat saadaan helposti ratkaistua minun elinaikanani.

Ja mikä on lopputulema, kun katson ympärilleni nyt 60-vuotiaana?
Edistystä on toki tapahtunut. Tekninen kehitys ei mennyt kuulentojen suuntaan, mutta se on ollut valtava. Kun yritin aikoinani selvittää ylioppilasarvosanaani äidinkielessä, pidin naapurin puhelinta väärin päin. Siihen verrattuna tämä näpyttely ja tuloksen lähettäminen sekunneissa on eri planeetalta.

Eniten olen pettynyt yhteiskuntien ja humanismin heikkoon etenemiseen. Sen sijaan, että kaikki valtiot olisivat kehittyneet laadukkaasti ja tasaisesti, vain jotkut ovat kehittyneet, kuten Suomi, maailman parhaiksi. Toisaalla käydään karmeita sotia, huumekauppa rehottaa, kuvitelkaa Meksikoa esimerkiksi.

Yhtä paljon olen pettynyt keskustelun tasoon. Silloin nuorena ajattelin, että tulevaisuuden lehdet ovat täynnä järkeviä katsauksia siitä, miten maailma voidaan järjestää vapaammaksi ja paremmaksi.

Kissan viikset! Mistä puhutaan? Putinin (tarpeellinen mies) kasvojen kohotuksesta, Ruotsin prinsessan nimestä (silloin ajattelin, että kuninkaalliset ovat ensimmäinen jäänne, josta päästään).

Ja millä tyylillä keskustellaan? Yksi loukkaantuu, toinen vaatii anteeksipyyntöä. Jos olet eri mieltä, se on vihapuhetta.
Kaiken huippu on ruokakeskustelu. Ei riittänyt, että päästiin nälästä. Piti mennä överiksi, lihomaan. Ja nyt kiistellään verissä päin, karpataanko, tarvitsevatko aivot hiilareita, onko kivikautinen raakaravinto paras. Voi herran jestas! Eikö päämäärä ollut rauhallisesti keskustella Jürgen Habermasin herrattoman pöydän ääressä maailmanyhteisön tulevaisuudesta.

No, onhan keskusteluilmapiiri vapautunut, vaikka rönsyileekin. Paradoksaalisti se on vapautunut juuri perussuomalaisten vaalivoiton ansiosta, siksi heitä vihapuheista syytetäänkin. Mutta puhumattomia aiheita edelleen on. Näin Neuvostoliiton kaatumisen, mutta näenkö elinaikanani ruotsin kielen kolonialistisen aseman muutoksen? Virolaiset vapautuivat ennen meistä kuin me ruotsista.

Ja onhan aina lohdutuksen aiheita, esimerkiksi muutamat radion musiikkiohjelmat ja vuodenaikojen vaihtuminen luonnossa.

Entäs se optimistinen nuori? Silloin olin täysi maailmankansalainen, tilasin Peking Review -lehteä, olin käynyt Vaasassa. Nyt kotikylä on suurin asia maailmassa, syksyllä menen Shanghaihin, yliopistoon luennoimaan.
Lapsenlapsilleni kerron, että keskittykää suuriin asioihin tasaisen kehityksen hyväksi.