Aikamme vieroksuu sankareita. Sanotaanhan jo laulussa, että jokainen on oman elämänsä sankari – eli ei erityisesti kukaan.

Media kertoo nykyään niin paljon enemmän ihmisten yksityiselämästä, että virheettömiä sankareita ei kerta kaikkiaan löydy. Mutta täytyykö sankarin ollakaan yli-ihminen?

Jos toisaalta ajattelemme, että talous ja mullistuva maailma sanelevat aivan kaiken, yksilön ponnistuksilla ei ole mitään virkaa. Sen kuin sopeudut ja koetat pelastaa oman nahkasi.

Mietimme toimituksessa, mitkä ovat niin suuria voimia, että niiden suunnan muuttaminen on jo sankaruutta. Vanhojen ihmisten ja heidän viime hetkiensä suojeleminen. Suomalaisen työn ja elinkeinojen säilyttäminen. Arjen taitojen ja niiden myötä tavallisen, vastuullisen elämän puolustaminen.

Pyssyt eivät pauku, mutta sankareillamme on rohkeutta pitää kiinni arvoistaan ja toimia niiden mukaan. Heidän nimensä paljastuvat sivulla 22.

Yksi on toiminut jo vuosikymmeniä vanhusten hoidon ja arvokkaan vanhuuden asialla. Kun tätä viestiä rummuttaa vuosikymmeniä, kyllä se lopulta perille menee.

Toinen on parivaljakko, joka heräsi huomaamaan, että elämä Lapissa menee kovin vaikeaksi, kun junayhteys Kemijärvelle lakkautetaan. Ei kun kamppailuun, ja niin kansalaisliike palautti radan, jota nyt ollaan jo parantamassa.

Vaatetustehtaan omistaja pitää itsepintaisesti tuotannon Suomessa, koska hän haluaa sitä. Tämä on mahdollista ainakin perheyrityksissä – lisää sellaisia!

Neljäs sankarimme edustaa liittoa, joka lannistumatta opettaa suomalaisille kodin taitoja ja samalla hyvän arjen aakkosia.

Kiitän näitä sankareita sydämestäni. Te saatte uskomaan, että apatia ei voita.